Jauhetaan purkkaa ;)

Purukumi eli kansanomaisesti purkka on minulle miltei välttämättömyyshyödyke. Aterian, välipalan tai minkä tahansa syömisen tai juomisen jälkeen on otettava pala purkkaa ja nimenomaan xylitol-purkkaa – se happohyökkäys näet. Kuulun sukupolveen, jonka lapsuudessa ei ollut vielä xylitolia. Sorbitolpurukumit muistan kyllä, mutta xylitol tuli kuvaan mukaan vasta nuoruudessani. Liekö siinä osasyy siihen, että purukalustooni on lastattu aimo annos amalgaamia eli kansankielellä elohopeaa, joka on muualla raskasmetallia ja ongelmajätettä isolla oolla, muttei suussani. Nyttemmin vanhojen paikkojen korvautuessa uusilla ne onneksi korvataan muovisilla, mutta innokkaasti yritän välttää uusia puremalla purkkaa.

Lapsuudessani purkka ei ollut pusseissa, vaan pienissä pötköissä ja levyinä. Levypurkkien mukana oli yleensä teemaan sopiva kuva tai tarra. Pop-purkassa oli jonkin pop-tähden kuva ja kääntöpuolella jonkin hänen laulujensa sanat. Näin sai kerättyä laulujen sanoja, sillä eihän niitä muutoin saanut mistään, jos ei jaksanut kuunnella ja kelata C-kasetille nauhoitettuja kappaleita eestaas sanojen muistiin kirjoittamiseksi. Internet olisi tuolloin  ollut pelkkää avaruusajan höpötystä.

Levypurkat olivat melkoisen tarttuvaa ja venyvää tavaraa ja muistankin kerran, kun muutaman vuoden ikäinen pikkuveljeni jätti vahingossa tällaisen möykyn mummolan sohvalle, jonka päälle mummolan naapuri sitten harmillisesti istui. Naapurin noustessa sohvalta se ei enää onnistunutkaan, sillä hame oli tarttunut veljeni jättämään purkkaan tiukasti kuin tauti. Sitä irroteltiin useamman naisen voimin ja lopputuloksena naapurin mummu kyllä irtosi sohvasta, mutta puolet purkasta jäi hänen hameeseensa ja puolet sohvaan. Tarina ei kerro, lähtivätkö purkkatahrat hameesta ja sohvasta vai jäivätkö ne ikuisiksi muistoiksi molempiin osapuoliin. Naapurin mummu kuitenkin lähti tapahtuman jälkeen harmistuneena kotiinsa – taisivat jäädä kahvitkin juomatta. Mummolassa syötiin kuitenkin purkkaa vielä senkin jälkeen. Mummo tarjosi sitä meille kirjahyllynsä ylähyllyllä säilyttämästään pienestä pärekorista joka kerran käydessämme siellä.

Purukumia ei syöty tuolloin päivittäin, minkä vuoksi ainakin minä harrastin vanhojen purkkien jemmaamista. Tavallisin jemmapaikkani oli kirjoituspöydän pöytälevyn alusta, johon illalla painoin syödyn purkkani ja aamulla sitten laitoin sen takaisin suuhuni – näin pureskelu ja pallon puhaltelu jatkuivat iloisesti päivästä toiseen. Pöytälevyn alusta oli tosin kamalan näköinen, mutta eihän sitä kukaan nähnyt. Saatoinpa joskus poimia mehevän näköisen purkan tieltäkin, minne joku oli sen tarpeettomana sylkäissyt – ällöttävää, mutta ekologista. Puhdistin vain pikku kivet ja muut roskat siitä ja laitoin suuhun. Joskus tällaisessa ”aarteessa” saattoi olla jopa makua jäljellä :D

Jälkikasvuni on suurin piirtein yökkinyt kertoessani näistä lapsuuden tavoistani. Toinen pojistani ei siedä edes nähdä syötyjä purukumeja, minkä vuoksi olenkin joskus kiusannut häntä ja uhannut säästää syödyt purkkani viikon tai parin ajalta, kuorruttaa ne suklaalla sekä antaa hänelle lahjaksi suklaarusinoina. No, en ole kuitenkaan tätä toteuttanut – onhan tuo jo ajatuksenakin aika inhottava.

Laittaessani syödyn purkan roskiin en voi välttyä ajatukselta, miten paljon syötyjä purukumeja kertyykään vuosien mittaan kaatopaikoille. Valistus happohyökkäyksen katkaisemisesta xylitol-purkalla lienee kantanut hedelmää ja me suomalaiset puremme melkoisesti purkkaa vuoden mittaan.

Aikana, jolloin Suomen kansantalous huutaa innovaatioita, saattaisi olla tilausta myös kestopurkalle. Se olisi lastattu xylitolilla ja maulla useampaa purukertaa varten, minkä jälkeen sen voisi laittaa hyvällä omalla tunnolla roskiin. Viidestä kymmeneen minuuttia tehokasta pureskelua viisi kertaa päivässä, minkä jälkeen purkan voisi vaihtaa eli purkka ja päivä.

Tähän markkinarakoon voisivat muotoilijat kehittää purkkakotelon, johon syödyn purukumin voisi vaivihkaa livauttaa, kuten usein tehdään puoliksi poltetulle sikarille (ainakin Hercule Poirot televisiosarjassa) tai käytetylle nuuskamällille. Purkkakoteloita voisi olla erilaisille purijoille – strassikivillä tai timanteilla koristelluista glamour-koteloista urheilullisen virtaviivaisiin ja yksinkertaisiin koteloihin sekä esimerkiksi sarjakuvahahmolla koristeltuun lastenkoteloon.

Purkkakotelohan on kooltaan pieni, joten sen voisi kätevästi sujauttaa taskuun tai, jos haluaa näytellä kaunista koteloaan, vaikkapa ketjussa tai rennommin nahkanauhassa kaulaan. Mahdollisuuksia on monia. Kotelon sisus olisi tietysti käsitelty niin, ettei purkka tarttuisi siihen, vaan olisi näppärästi poimittavissa uutta käyttöä varten. Idea on vapaasti käytettävissä. Keksimme xylitolin ja olkoon nyt vuorossa kestopurukumi koteloineen – pienellä ekoteolla on suuria vaikutuksia. Maailma pelastuu jälleen ja Suomi saadaan nousuun. Hyvä me vaatimattomat ja hullut suomalaiset ;D

Lomalla ajatukset saavat siivet, joten rentouttavaa lomaa lomalaisille :)

Selällään trampoliinilla pilviä katsellessa ajatus on vapaa :)