Sotilasvalaa kuuntelemassa
Olimme menneenä viikonloppuna seuraamassa nuorimmaisemme sotilasvalaa. Edellisestä kerrasta oli kulunut puolitoista vuotta, jolloin sää oli kuuma, miltei helteinen – aurinko porotti ja janotti. Nyt sää oli kostean kolea – lämpötila oli juuri ja juuri pakkasen puolella. Vaikka varustauduin lämpimästi, varpaita palelsi enkä taatusti ollut ainoa. Molemmat tilaisuudet olivat juhlavia – 2000 alokasta vannoi puolustavansa isänmaata tilanteessa kuin tilanteessa, yhdessä muiden kanssa. Yksilöllisyyden sijaan korostettiin yhdessä tekemistä ja yhteen hiileen puhaltamista – kaveria ei jätetä missään tilanteessa. Ne nuoret miehet, jotka valitsevat varusmiespalveluksen sijaan siviilipalveluksen, antavat panoksensa suomalaisen yhteiskunnan hyväksi toisella, mutta aivan yhtä hyväksytyllä tavalla. Varusmiespalvelus ei sovi kaikille eikä puhuttele kaikkia samalla tavoin. Sen vuoksi on hyvä, että on olemassa mahdollisuus suorittaa se siviilipalveluksena. Näissä tilanteissa yksilön etu palvelee myös...