Arvaamattomia ajatuksia

Olimme menneenä viikonloppuna seuraamassa nuorimmaisemme sotilasvalaa. Edellisestä kerrasta oli kulunut puolitoista vuotta, jolloin sää oli kuuma, miltei helteinen – aurinko porotti ja janotti. Nyt sää oli kostean kolea – lämpötila oli juuri ja juuri pakkasen puolella. Vaikka varustauduin lämpimästi, varpaita palelsi enkä taatusti ollut ainoa. Molemmat tilaisuudet olivat juhlavia – 2000 alokasta vannoi puolustavansa isänmaata tilanteessa kuin tilanteessa, yhdessä muiden kanssa. Yksilöllisyyden sijaan korostettiin yhdessä tekemistä ja yhteen hiileen puhaltamista – kaveria ei jätetä missään tilanteessa. Ne nuoret miehet, jotka valitsevat varusmiespalveluksen sijaan siviilipalveluksen, antavat panoksensa suomalaisen yhteiskunnan hyväksi toisella, mutta aivan yhtä hyväksytyllä tavalla. Varusmiespalvelus ei sovi kaikille eikä puhuttele kaikkia samalla tavoin. Sen vuoksi on hyvä, että on olemassa mahdollisuus suorittaa se siviilipalveluksena. Näissä tilanteissa yksilön etu palvelee myös...

Nuorimmaisemme lähti eilen toiselta viikonloppulomaltaan takaisin Suomen valtion palvelukseen – armeijan harmaat kutsuivat eikä sitä kutsua voi vastustaa. Tammikuun alussa uusien alokkaiden astuessa palvelukseen erään kaupparyhmittymän marketit mainostivat televisiossa eräjäätelöitä (vai oliko se erä jäätelöitä?) euron kappale. Ajattelin tuolloin, että kyseinen tuote lienee liian kylmä varusmiehelle talviseen leiritoimintaan – ehkä sitten kesällä ;) Mietin aamupuuroa syödessäni ajan kulumista. Vasta vähän aikaa sitten talo oli päivittäin täynnä elämää – puhetta, naurua, itkua, nahistelua, kiistelyä, riitelyä, askeleita. Nykyään niitä kuuluu harvakseltaan keskittyen lähinnä viikonloppuihin, vaikkei välttämättä jokaiseen. Iltaisin niistä huolen pitää lähinnä vielä kotona asuva tytär sekä televisio silloin, kun se on auki. Puurolautasen tyhjentymisen myötä huomasin pohtivani ihmiselämää. Mikä merkitys pienellä maapallolla asukkaineen  on , jos asiaa tarkastellaan maailmankaik...

Löysin tämän kirjoituksen luonnosteni joukosta ja se palautti ajatukseni viime kesään. Julkaisen sen nyt blogissani ylimääräisenä muistona edelliskesältä. Se toimii myös muistutuksena, että kevät ja kesä koittavat lopulta joka vuosi riippumatta tällä hetkellä vallitsevasta talvisesta säästä. … Tänään oli normaalia erikoisempi aamu – vanhin pojistamme astui armeijan harmaisiin. Armeijan asut eivät kuitenkaan ole enää menneiden vuosien tapaan harmaita – loma-asukin on maastokuvioinen ja pojat sanovat sitä kurkkusalaatiksi. Pojan kaveri kävi hakemassa hänet aamukahdeksalta ja heippojen jälkeen talo oli kahta vanhempaa jälkikasvua vajaa nuorimman koisatessa vapaapäivästään nauttien vielä sängyssään. Nousin aamulla ylös heti kuuden jälkeen, sillä tyttäreni oli lähdössä aamukahdeksan linja-autolla kesäloman viettoon Pohjanmaalle mummolaan. Hänen aamupalakeskustelunsa koski synnytyksen jälkeistä psykoosia. Keskustelu kyseisestä aiheesta ei oikein napannut useastakaan eri syystä. ...