Arvaamattomia ajatuksia

On toukokuinen kevätaamu. Kävelin samaa hiekkatietä jo ties kuinka monennen kerran näiden lähes kolmenkymmenen vuoden aikana. En ole kuitenkaan vielä kyllästynyt tiehen, sen puihin ja kiviin, tuntumaan jalan alla ja äänimaisemaan. Päinvastoin. Tänä aamuna läheisellä pellolla huusi kurki, mihin naapurin epävireinen kukko vastasi. Käki ei halunnut jäädä huonommaksi ja aloitti kukuntansa. Kaiken tämän taustalla kuului peipposen ja muiden pikkulintujen liverrys. Loppukesästä kurki ja käki vaikenevat, ja syksyllä kurki- ja hanhiaurat ilmoittavat poistuvansa   maisemista  talven ajaksi. Talvella tie on hiljainen lukuun ottamatta satunnaista tikkaa tai punatulkkua, jotka muistuttavat kulkijaa, etteivät kaikki luontokappaleet ole muuttaneet talveksi etelään tai vaipuneet talviuneen. Kulunut kevät on ollut viileä, mutta juuri siksi monet kevätkukat ovat jatkaneet kukintaansa, kun  sitä vastoin   lämpiminä keväinä ne kukkivat nopeasti ja kuihtuvat antaen tilaa kesälle. ...

Käki kukkui kuusikossa ensimmäistä kertaa vuoden tauon jälkeen. Sitä säestivät läheisistä puista kuuluvat pikkulintujen sirkutus sekä mustarastaan huilumainen laulu. Aamu oli keväisen viileä, sillä aamuaurinko oli ehtinyt lämmittää vain hieman viileästä yöstä toipuvaa toukokuista luontoa.                       Aamulenkin jälkeen alkoi kuitenkin sade, joka muuttui nopeasti kiinteään olomuotoon, ja ennen puoltapäivää pihanurmi oli saanut muutaman sentin valkoisen peitteen. Kun sade lopulta taukosi, oli pihalla lähes kymmenen senttimetriä lunta, joka oli enemmän kuin mitä kulunut talvi   antoi  meille. Teimme lastenlasteni kanssa lumiukon ja kävimme laskemassa mäkeä – tästä vähäisestäkin lumesta oli paljon iloa. Nimenomaan oli, sillä seuraavan päivän kevätaurinko paljasti pihanurmikon ja sulatti lumiukon pieneksi kasaksi, joka muistutti erehdyttävästi koiraa tai karhua....

Kevään valo on kirkasta – se särkee silmiä ja pakottaa tarttumaan aurinkolaseihin. Kirjoittaessani työhuoneeni ikkunan ääressä minun on suljettava rullaverho osittain, ettei lumen pinnasta heijastuva valo häikäise ja aiheuta migreeniä. Sääli, sillä kevättalvinen luonto on huomattavasti mielenkiintoisempi kuin valoa läpäisemätön rullaverho. Tietokoneella on kuitenkin hankala työskennellä aurinkolasit silmillä. Edes pilvinen sää ei lannista auringon keväisiä säteitä. Huomenna on kevätpäiväntasaus ja kevään ensimmäinen päivä – menemme valoa kohti. Keväällä ja syksyllä matalalta paistava auringon valo on lahjomaton. Se paljastaa armottomasti kodin pinnoilla lepäävän pölyn, jota riittää, vaikka pinnat olisi pyyhitty hetki sitten. Pöly on katoamaton – se kiertää universumissa ikuisesti eikä siitä pääse koskaan eroon. Siivoojat ovat yksi ikuisuuden ammateista – kättensä jäljen näkee heti (jos joku ei sotke perässä). Lisäksi siivoamisesta tulee hyvä ja aikaansaava mieli. Huomasin sen vii...

Äitienpäivä, yksi kevään monista juhlista, oli eilen. Sitä saatiin juhlia miellyttävän lämpimissä olosuhteissa – Etelä-Suomessakin helleraja melkein rikkoontui. Olen ihaillut kuluneen viikon upeaa auringonpaistetta lähinnä ikkunan läpi käydessäni läpi ja korjatessani kirjoittamani Pirre-sarjan toista osaa, jonka sain juuri äitienpäivää edeltävänä iltana lähetettyä painoon. Niinpä nautin lämpimästä äitienpäivästä haravoiden syksyllä haravoimatta jääneen alueen, joka oli vielä jokin aika sitten kosteaa sammalen valtaamaa nurmikkoa eikä sille voinut edes kuvitella näyttävänsä haravaa. Nyt maassa lojuvat syksyn lehdet olivat ritisevän kuivia ja nurmikko puski jo kovasti sammalen läpi, mutta ehdinpä kuitenkin! Kevätharavointi uhkaa tosin jäädä kohinalla kasvavan nurmikon alle ja ruohonleikkuri alkaa olla tarpeellisempi kuin harava. Ne vähäiset, syysharavoinnin jälkeen nurmikolle lentäneet lehdet saavatkin maatua nurmikon lannoitteeksi ja maanparannusaineeksi – niitä ei kohta huomaa ...

Kirjoittelen tekstiäni vapun jälkeisissä tunnelmissa – mitä jäi päällimmäisenä mieleen? Vesisade kuritti asuinseutuani koko vappuaaton ja asettui vasta joskus yöllä. Olimme puolisoni kanssa kahdestaan jälkeläistemme liuetessa päivän mittaan omiin rientoihinsa. Kahdestaan jäätyämme onnistuimme kehittämään illan mittaan oikein mukavan riidan, jonka myös tyttäremme kotiuduttuaan vaistosi. Saimme sovittua riitamme vasta vappupäivän aamuna, minkä vuoksi tyttäremme kysyi heti herättyään, että eroammeko. Kerroin hänelle, ettei meillä ole sellaisia aikeita – riidellä voi ilman eroaikeitakin – ja sovinnollisen ilmapiirin vaistottuaan hän lopulta uskoi sen. Muistan itse lapsuudestani, että vanhempien väliset riidat – pienetkin – olivat kamalia, ehkä vähän pelottaviakin. Kyseisen kaltaisissa tilanteissa menin silloin tällöin isäni luokse pyytämään, että hän sopisi riidan äidin kanssa. Joskus hän menikin – ja rauha palasi kotiin. Nautimme vappupäivän ilta-auringosta liiterin portaill...

Lenkkeilin eilen tyttäreni ja koiramme kanssa onnistuen luovimaan sopivasti sadekuurojen välissä niin, että selviydyimme kotiin kuivina. Aurinko pilkisteli kuitenkin säännöllisesti pilvien raosta paljastaen meille monenlaisia kevääseen herääjiä metsikössä livertävien lintujen lisäksi. Aurinkoisilla paikoilla lehtipuiden silmut olivat jo turvonneet ja lämpötilan nousemisen myötä koivikot alkanevat vihertää hyvinkin nopeasti. Maan pinnan tasolla oli myös monenlaisia kukkijoita. Reitillemme ei kuitenkaan osunut valko- tai sinivuokkoja, sillä kuljimme karumpia polkuja. Sitä vastoin monenlaiset sammalet, joista lähes kaikki olivat kuivan hiekkakankaan matalia lajeja, värittivät maan pintaa. Parhaimmillaan niiden itiöemät nousivat vajaan kahden sentin korkeuteen eivätkä näin osuneet ensimmäisinä kulkijan silmään. Ilta-auringon painuessa alemmaksi se sai kuitenkin nämä pikkuruiset kukkijat hehkumaan punertavina, minkä seurauksena allekirjoittanut konttaili ja ryömi maassa vatsallaan ku...

Kävelin aamulla koiran kanssa pitkin hiekkatietä. Olimme normaalilla aamulenkillä. Linnut liversivät iloisesti – kevään kilpalaulanta oli täydessä käynnissä. Pysähdyin hetkeksi kuuntelemaan tätä hyvin moniäänistä konserttia ja täytyy sanoa, että unohdin hetkeksi kaikki muut asiat keskittyessäni siihen. Se oli kaunista kuultavaa. Olen huono tunnistamaan eri lintujen lauluääniä, mutta tunnistan vuosien kuuntelemisen tuloksena asuinseudultamme reilu kymmenkunta yleisintä laulajaa. Niitä yritin sitten siinä tienposkessa erottaa moniäänisestä laulukuorosta koiran nuuskiessa nautinnollisesti kevätaamun moninaisia tuoksuja. Tulinpa siinä ajatelleeksi, että loppukesällä metsä hiljenee keväästä. Tuolloin lintujen laulu on kevättä huomattavasti maltillisempaa, mikä on luonnollista, sillä keväisen konsertin tarkoitushan on varmistaa puoliso ja oma reviiri lajitovereiden joukossa. Mietin vielä siinä tienposkessa seisoessani, että miltä tuo kaunis konserttiesitys kuulostaisi, jos lintujen lau...

Istuimme viikonloppuna keittiön pöydän ääressä iltapäiväkahvilla ja näimme ikkunasta, miten naapurin tyttö ohjasti rattailta hevostaan hiekkatietä pitkin. Tästä keskustelumme karkasi raviradoille ja urheilukentille. Pohdimme, miksi näitä edellä mainittuja ratoja kierretään vastapäivään eikä myötäpäivään. Se on niin itsestään selvää, ettei sitä yleensä tule edes kyseenalaistaneeksi. Niinpä aloin selvittämään asiaa ja sain vastauksen – syynä tähän tapaan, kuten niin moneen muuhunkin urheilukisojen käytäntöihin, ovat antiikin olympialaiset. Antiikin aikaan pitkät matkat juostiin 192 metrin suoralla, jonka molemmissa päissä oli tolpat. Niiden kiertosuunnaksi vakiintui vastapäivään, koska oikea eli uloin jalka oli juoksijoilla yleensä vahvempi kuin vasen ja käännös vahvemmalla jalalla oli helpompaa ja nopeampaa kuin heikommalla. Samasta syystä rataa kierretään myös ravikilpailuissa vastapäivään. Antiikin aikaan valjakon vahvin hevonen sijoitettiin yleensä oikeaan reunaan, jolloin o...

Aurinko paistaa lähes täydeltä terältä ja viimeinen vapaapäivä ennen normaalia lyhyempää työviikkoa kääntyy iltapäivään. Lapsena pääsiäinen oli joulun ohella yksi jännittävimmistä juhlista. Mielikuvitusta kiehtoivat jouluna joulupukki ja tontut sekä pääsiäisenä noidat. Lapsuudessani pääsiäisenä lunta oli yleensä vielä melkoisen paljon ja keli oli usein loskainen. Hyvällä onnella pääsiäisen aikaan saattoivat kuitenkin osua kevättalven mieluisat hankikelit, jolloin pääsi kävellen joka paikkaan, sillä hanki kantoi helposti kävelijän, pyöräilijän ja potkukelkkailijan – joskus jopa auton. Ajankohtaan liittyvistä herkuista on jäänyt mieleen erityisesti pääsiäismunat, joita oli usein yksi tai kaksi lasta kohti – ei enempää. Niitä syödessä tähyiltiin ikkunoista pimenevään iltaan, josko taivaalla olisi näkynyt Kyöpelinvuorelle luudalla matkaavia noitia. En nähnyt pettymyksekseni yhtäkään, mutta joka pääsiäinen jaksoin niitä taivaalta tähyillä. Samalla tavoin yritimme pongata joulun aikaan...