Arvaamattomia ajatuksia

Viime viikolla saatiin sadetta runsain mitoin, ainakin täällä Etelä-Suomessa. Rankimman sateen aikana jopa koiramme pyörähti talon nurkalta takaisin portaille eikä suostunut tulemaan kanssani pihalle. Olenkin usein miettinyt, mihin puhe koiranilmasta perustuu.      Huomaan kompastuvani jälleen sanontoihin. Kissanpäivät on looginen ilmaisu, sillä yleensä kissat nauttivat olostaan ja tekevät ihmisestä palvelijansa. Pyörii kuin puolukka pillussa sekä ajaa pillurallia vaikuttavat sen sijaan hiukan (tai itse asiassa paljon) asenteellisilta. Pyöriikö se puolukka lopultakaan siellä pillussa? Sanonta on mielestäni kaukaa haettu. Puolukka pyörii huomattavasti paremmin pöydällä tai lautasella kuin naisen sukuelimissä. Nuoruudessani nuoret miehet ajoivat usein kylillä pillurallia , joten tälle ilmiölle huomattavasti kuvaavampi sana olisi ollut kyrpäkierros . Tuskastuessaan tulee joskus huudahdettua, että Voi helevetin kuustoista! Nimenomaan helevetti leveästi ylimääräisellä ...

Kuulin joitakin päiviä sitten suositun suomalaisen yhtyeen kappaleen auton radiosta. Olin kuullut sen useasti ennenkin, mutta istuessani pelkääjän paikalla keskityin kuuuntelemaan sanoja ja korvaani tarttui kohta, joka vaivasi minua. Kerroin sen myös fiksummalle puoliskolleni, joka ohitti havaintoni hymähdyksellä. Asia ei ollut hänen mielestään sellainen, jolla kannattaisi itseään vaivata, mutta minä takerruin siihen, kuten äitini sanoisi ”paska rattaisiin”. Kappaleen sanat minua vaivaavasta kohdasta menivät seuraavasti: ”… ei sormus rakkautta tuo kädessä, joka raivoaa …”. Käsikö raivoaa? Pitäisikö sitten kädessä olevan sormuksen tuoda rakkautta? Eikö sormus ole yleensä sormessa (jos kyse on kihla- tai vihkisormuksesta)? Onko kyseessä jonkinlainen rakkauden tuova, maaginen sormus? Saivartelevia kysymyksiä – niinpä. Kyseisellä yhtyeellä on hienoja ja puhuttelevia sanoituksia, mutta täytyy tunnustaa, että tämän kohdan myötä, en enää pidä koko kappaleesta. Se ei tosin  ollut ...

Katsoin eilen Havukka-ahon ajattelijan Ylen kanavalta enkä voinut olla ihastelematta Konsta Pylkkäsen tapaa löytää pohtimisen aihetta asioista, joita toiset eivät vaivautuneet miettimään. Seurasin tämän korpifilosofin mietteitä ensimmäisen kerran jo lapsena, kun sarja tuli televisiosta 1970-luvulla. Veikko Huovisen vuonna 1952 luoma hahmo pohti sinisiä ajatuksiaan jo 1960-luvulla kuunnelmissa ja samaisesta ajattelijasta ohjattiin tv-sarja MTV3:lle vuonna 1971. Nyt sunnuntaisin nähtävä kolmiosainen sarja on tehty alun perin elokuvaksi vuonna 2010. Siinä Konsta Pylkkänen on vaihtunut Lauri Leinosta Kai Lehtiseksi – mainioita tulkitsijoita molemmat. En voinut välttyä ajatukselta, että Havukka-ahon ajattelijan pohtimat välikädet olisivat todella näppärät. Ne voisivat neuloa tai tehdä muita rutiininomaisia tehtäviä, kun varsinaiset kädet suorittavat vaativampia töitä. En vain ole koskaan nähnyt sellaisia kenelläkään – kenties tekoäly tarjoaisi ratkaisun asiaan. Tekoälyn suunnitellaan...

Kukkuu, kukkuu – pysähdyin polulle. Koirakin pysähtyi kuunnellen korvat pystyssä. Näin harvan männikön läpi, miten käki lensi tihein siiven iskuin  meitä kohti ja laskeutui nuoren männyn latvaan jonkin matkan päähän meistä. Se piti vain pienen tauon ja aloitti kukkumisen miltei välittömästi uudelleen. Seisoimme koiran kanssa hiljaa ja liikkumatta. Kukuttuaan hyvän tovin käki jatkoi matkaansa kähisten pari kertaa ylittäessään polun, jolla seisoimme. Se hävisi metsään ja jatkoi kukkumistaan jossain, minne meillä ei ollut enää näköyhteyttä. Niinpä jatkoimme matkaamme. Lapsuudessani käen kukkuminen oli harvinaista herkkua. Saattoi mennä useita kesiä, ettei tuon monien uskomusten linnun kuullut kukkuvan lainkaan. Muistan, kuinka mummuni laski keväisin pihakeinussa tarkasti kukkumiskerrat, sillä niiden uskottiin kertovan jäljellä olevien elinvuosien lukumäärän. Nuoret puolestaan laskivat niistä puolison löytymiseen kuluvan ajan – itse en tosin kuulunut enää siihen sukupolveen. Jos t...

Keskustelimme täsmällisemmän puoliskoni kanssa ajan määreistä liittyen menneiden vuosien tapaani tulla sovittuna aikana paikalle ”hieman” viime tipassa ja joskus ”jopa” myöhässä. Opiskeluvuosina käyttöön ottamani akateeminen vartti oli nähtävästi jäänyt päälle. Keskustelumme sai alkunsa ilmaisusta ”kahden maissa”. Täsmällisemmän puoliskoni mielestä se tarkoitti kellonaikaa hieman ennen kahta ja minun mielestäni se taas tarkoitti kellonaikaa noin vartti ennen ja jälkeen kahden. Emme päässeet tästä asiasta yksimielisyyteen, mutta nyt tiedämme, mitä me molemmat sillä tarkoitamme. Seuraavan kerran, kun sovimme tapaavamme jossakin kahden maissa, puoliskoni joutuu odottelemaan minua pahimmillaan vajaa puoli tuntia ;) Akateeminen vartti oli (Wikipedian mukaan) useissa Euroopan yliopistoissa keskiajalla noudatettu tapa, jonka mukaan luennot alkoivat viisitoista minuuttia yli tasatunnin. Tämä johtui siitä, ettei yksittäisillä ihmisillä ollut tuolloin kelloja, ja kaupunkien tornikellon lyöty...

Varasin jälleen kerran itsepalvelukirpputorilta pöydän. Vaatehuoneesta löytyy jatkuvasti käyttämättömiä vaatteita, vaikka käyn sen läpi keväisin ja syksyisin – niin nytkin, tosin aikaisempaa vähemmän. Sormeni syyhyävät suurpiirteisemmän puoliskoni vaatehyllyille, mutta periaatteen vuoksi en koske niihin, sillä kukin siivotkoon vaatehyllynsä itse. Sitä nyt sitten odottelen. Sen sijaan suuntasin alakerran kirjahyllyille sekä cd-hyllyihin kertyneiden levyjen pariin. Luovun kirjoistani harvoin, mutta vuosien myötä hyllyyn kerätyt toisiaan muistuttavat harrastekirjat (tosin harvat ja valikoidut) pääsivät kirpputorille matkaavaan laatikkoon. Cd-levyjen suhteen olin löysäkätisempi – harvoin ja tuskin koskaan kuunnelluista hennoin luopua suuremmitta tunnontuskitta. Kirjoja läpikäydessäni löysin kaksi kirjaa, joihin Mark Levengood ja Unni Lindell olivat keränneet lasten suusta kuultuja lausahduksia, kuten ’Vanhat tädit eivät muni’ ja ’Krokotiilit eivät puhu suomea’ , jotka ovat myös...

Alkanut vuosi on meille juhlavuosi itsenäisen Suomen täyttäessä sata vuotta. Miksemme voisi juhlia myös sitä, että monella mittarilla mitattuina yllämme maailman kärkeen. Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on onnistunut, jos sekä kotimaan että ulkomaailman uutisiin on uskomista – ja miksi ei olisi. Tuntuu hyvältä, että Suomi on rankattu kärkijoukkoon korruption vastustamisessa, koulutuksessa, tasa-arvossa sekä kansalaistyytyväisyydessä – joitakin asioita mainitakseni. Iloisesti maksan veroja, jos ja kun sillä saadaan hyvää aikaan. Sen vuoksi ihmettelen erityisesti sitä, miksi istuva hallitus karsii niin innokkaasti koulutuksesta ja tutkimuksesta – niistä asioista, joilla mahdollistetaan tulevien sukupolvien tietotaito sekä luodaan uusia innovaatioita tulevaisuutta varten ja pidetään piskuinen Suomi tasa-arvoisena ja sivistyneenä sekä toisista välittävänä kansakuntana. En myöskään ymmärrä, miksi päättäjät kurittavat niitä, jotka ovat heikoimmassa asemassa (esimerkiksi lapset, vanh...

”Helppoa kuin heinänteko”, ”sekaisin kuin seinäkello” ja ”pää on ihan tyhjä” – sanontoja, joita käytän itsekin, jos en ihan päivittäin, niin melko usein kuitenkin. Tarkemmin mietittynä ne eivät pidä lainkaan paikkaansa. Heinänteko on nykyihmiselle kaikkea muuta kuin helppoa. Kuinkahan moni ikäluokkaani nuoremmista ihmisistä on ollut heinäpellolla? En usko, että kovin moni. Heinänteko on katoavaa kansanperinnettä, jota saatetaan lähinnä harrastaa jossain päin pienessä mittakaavassa perinteen säilyttämiseksi. Itse olen lapsena ollut heinäpellolla lähinnä haravan varressa sekä ahomansikoiden ja eväiden syönnissä. Entä sitten se seinäkello – onko se sekaisin? Perheemme seinäkello raksuttaa eteisen seinällä tarkasti kuluvaa aikaa, kunhan sen vain muistaa vetää viikoittain. Se on tarkemman puoliskoni tehtävä – onhan kello perintö hänen mummoltaan. Soittopuolta kyseisestä kellosta ei vedetä. Valvoimme (minä ja vanhin poikamme) viikon verran kellon tultua kotiimme hyväunisen puoliskon...

Kuljin jokin viikko sitten viikon ajan pusero nurinpäin päälläni. En muistanut kääntää sitä aamuisin ja lisäksi se oli siistimpi ja paremman värinen nurjalta puoleltaan, joten mitä siitä, vaikka laput liputtivat oikealla puolella. Kyseisen viikon kuluessa voitin kukkakaupan arpajaisista lahjakortin, minkä rohkaisemana ajattelin lämmitellä suhdettani Herra Veikkaukseen. "Nuttu nurin, onni oikein", sanoi mummunikin aikoinaan. Juuri tuolloin oli katkolla jättisuuri voitto Eurojackpotissa, joten arvoin yhden rivin kokeeksi. Se ei kuitenkaan tuottanut tulosta, mutta siitä huolimatta päätin riskeerata seuraavalla viikolla toisen mokoman tavalliseen Lottoon ja osallistua lisäksi Naapurit-arvontaan. Ehkä Herra Veikkaus ei ollut huomannut yhtä pientä riviäni miljoonien rivien joukossa. Sain kuitenkin pettyä jälleen, sillä järkyttävän huima riskinottoni valui tyhjiin – yhtään numeroa ei ollut oikein. Herra Veikkaus oli hylännyt minut lopullisesti. Niin minäkin teen – välirikkomme on ...