Onnekkaita sattumuksia


Kuljin jokin viikko sitten viikon ajan pusero nurinpäin päälläni. En muistanut kääntää sitä aamuisin ja lisäksi se oli siistimpi ja paremman värinen nurjalta puoleltaan, joten mitä siitä, vaikka laput liputtivat oikealla puolella. Kyseisen viikon kuluessa voitin kukkakaupan arpajaisista lahjakortin, minkä rohkaisemana ajattelin lämmitellä suhdettani Herra Veikkaukseen. "Nuttu nurin, onni oikein", sanoi mummunikin aikoinaan. Juuri tuolloin oli katkolla jättisuuri voitto Eurojackpotissa, joten arvoin yhden rivin kokeeksi. Se ei kuitenkaan tuottanut tulosta, mutta siitä huolimatta päätin riskeerata seuraavalla viikolla toisen mokoman tavalliseen Lottoon ja osallistua lisäksi Naapurit-arvontaan. Ehkä Herra Veikkaus ei ollut huomannut yhtä pientä riviäni miljoonien rivien joukossa. Sain kuitenkin pettyä jälleen, sillä järkyttävän huima riskinottoni valui tyhjiin – yhtään numeroa ei ollut oikein. Herra Veikkaus oli hylännyt minut lopullisesti. Niin minäkin teen – välirikkomme on nyt lopullinen.

Nuori nainen sopi ystävättärensä kanssa menevänsä lauantaina elokuviin ja osti liput sovitusti etukäteen netistä. Elokuvan alkamisen lähestyessä ystävätär kuitenkin ilmoitti, ettei hän pääsekään paikalle, joten molemmat maksetut liput jäivät nuoren naisen maksettaviksi. Hän oli luonnollisesti pettynyt, mutta asteli ennen elokuvan alkua elokuvasaliin ja asettui paikalleen istumaan. Mainostrailereiden pyöriessä hän lähti kuitenkin salista ja marssi elokuvateatterin lippukassalle, jolle selitti ystävättärensä jääneen tulematta sekä jättävänsä tästä syystä itsekin elokuvan väliin. Jollain ihmeen konstilla nuori nainen sai lippukassalta rahansa takaisin kahdesta maksetusta elokuvalipusta… vaikka vaadittu tunti ennen elokuvan alkua ei täyttynyt, sillä elokuvaa näytettiin jo… vaikka hänellä ei jostain syystä ollut edes ystävänsä lippua enää tallessa ja… vaikka kyseessä ei ollut sairastapaus. Minulta tuo ei olisi onnistunut :O

Tämä samainen nuori nainen järjesti vuosia sitten itselleen ja veljelleen kyydin kouluun myöhästyttyään koulubussista. Odotettuaan jonkin aikaa pysäkillä heille selvisi, että bussi oli jo mennyt. Veli aikoi jo luovuttaa ja palata kotiin, kun bussipysäkkiä lähestyi henkilöauto – tosin väärästä suunnasta. Nuori nainen nosti oitis peukalonsa pystyyn ja auto pysähtyi, vaikkei ollut menossa samaan suuntaan nuorten kanssa. Kypsän iän saavuttanut rouva käänsi nuoren naisen selityksen kuultuaan autonsa ympäri ja vei nuoret kouluun – kiitos siitä hänelle vielä näin jälkeenpäin. Nuoret eivät edes myöhästyneet koulusta. Lukioaikoinani liftasin ystävieni kanssa aina silloin tällöin, mutta edellisen kaltainen ei olisi onnistunut minulta :O

Tasan ei käy onnen lahjat eivätkä kaikki ole Herra Veikkauksen suosiossa. Kaikesta huolimatta talvi tulee tänäkin vuonna yllättäen ainakin jotkut autoilijat – alkaa olla talvitakkien ja talvirenkaiden aika :)

PS. Pidän syyslomaa blogi-kirjoittamisesta – tavataan kahden viikon päästä :)

Pihamme viimeiset vaahteranlehdet tippuivat viikonloppuna maahan
 - talvi saa tulla.

Kommentit