Arvaamattomia ajatuksia

Kuluneiden parin viikon aikana olen ahkerasti edistänyt suomalaista kiroilukulttuuria. Suurinta osaa laukomistani kirosanoista ei tosin ole koiraamme lukuun ottamatta ollut  kukaan  kuulemassa. Syy suhteettomaan kiroiluintooni on ollut tietokoneeseeni asennettu tekstinkäsittelyohjelma, kuten viikko sitten jo mainitsin. Luin joitakin päiviä sitten hesarista artikkelin (24.11), jossa mainittiin, että Suomi on maailman kovin kiroilumaa. Kiroilulla on juuret useiden satojen vuosien päässä, sillä kirosanat ovat kuuluneet suomen kieleen jo Mikael Agricolan ajoista asti. Kiroilu jakaa vahvasti mielipiteitä. Vallalla lienee sellainen, ettei julkinen kiroilu kuulu hyviin käytöstapoihin. Itse kuulun sukupolveen, joka jakaa tuon mielipiteen. Tunnustan joskus kironneeni ääneen julkisella paikalla, jos olen esimerkiksi kaatunut. Mutta heti sen jälkeen olen nopeasti tarkistanut, ettei kukaan vain kuullut kiroiluani (tai nähnyt kaatumistani). Kotonani ei kiroiltu lasten kuullun eivätk...

Olen viimeisen viikon aikana nauttinut useita litroja itse sekoittamaani inkivääri-kuusenkerkkä-yrttiteetä (ja alan ymmärtää, miltä muumeista tuntui, kun he nauttivat havunneulasia ennen vetäytymistään talviunille). Onnistuin saamaan pitkästä aikaa flunssan, joka oli koko viime viikon tulossa, muttei kuitenkaan tullut. Nyt se alkaa olla vihdoin menossa, mutta jos se on menossa yhtä kauan kuin oli tulossa, aikaa vierähtää vielä alkamassa oleva viikko ennen kuin olen ennallani. Ehkäpä teekuurini kuitenkin esti tautia iskemästä täydellä tehollaan. Olin kuluneena viikonloppuna katsomassa muotinäytöstä. Näytöksestä jäi mieleeni kolme asiaa, joista ensimmäisenä mainittakoon, että punainen on syksyn hittiväri. Punainen, erityisesti kirkkaan punainen, esiintyi mallien päällä erilaisina variaatioina sekä sisä- että ulkovaatetuksessa. Punaisen eri sävyistä (pinkistä luumunpunaiseen) jokainen löytää kuitenkin halutessaan itselleen sopivan sävyn ja jouluna olemme muodin huipulla. Myös eri vär...

Minulla oli eilen virallinen witutuspäivä. Saatatte ehkä luulla, etten pääse tuosta w-sanasta millään eroon, mutta kyse ei ole siitä. Kuluneen viikon aikana tapahtui sen verran monta asiaa, jotka aiheuttivat ylimääräistä hammasten kiristystä. Niinpä negatiivinen mielialani oli huipussaan eilen ja sovimme mieheni kanssa, että pidän virallisen witutuspäivän. Sain ihan rauhassa olla huonolla tuulella eikä minun tarvinnut selittää tai  etsiä   syitä muista, sillä syy löytyi tämän hiuspehkon alta. Virallinen witutuspäivä ei juurikaan eroa normaalista päivästä – normaalit menot ja toimet hoidetaan, mutta elämän tilanteesta riippuen kanssaihmiset helpottavat joitakin asioita, jotta mieliala pääsee nousemaan normaalille tasolle. Minun kohdallani se tarkoitti sitä, etten vaivannut päätäni ylimääräisillä kotitöillä enkä esimerkiksi osallistunut ruoanlaittoon, vaan katsoin rästiin jääneen osan lempisarjastani Downton Abbeystä ja neuloin samalla itselleni collegehousuja. Keinutuolii...

Alla on katkelma äidin ja täysi-ikäisen nuoren miehen keskustelusta puolen päivän jälkeen, iltapäivän puolella. - Huomenta. - No, wittu. - Alkaa olla jo aika nousta ylös. - Joo, joo – wittu, saatana. Hiljaisuus ja jonkin ajan päästä parven portaat narisevat. Nuori mies avaa ja sulkee jääkaapin oven. - Äiti, voisitko sä tehdä mulle smootia? - No, wittu. (Jos et voi lyödä heitä, liity heihin.) Seuraava katkelma tapahtuu autossa kymmenen minuutin automatkalla rautatieasemalle. Äiti vie nuoren miehen junalle ja matkan aikana hän juttelee harvakseltaan saamatta vastausta nuoren miehen keskittyessä puhelimeensa. Lopulta ollaan asemalla ja äiti toistaa vähän aikaisemmin esittämänsä kysymyksen. - Vittu, oo ees vähän aikaa hiljaa! - Kysyin jo kahdesti, että moneltako pääset? - Mitä vittua se sulle kuuluu! - No, hommaa sitten itse kyyti kotiin. Autossa vallitsee hiljaisuus äidin ajaessa asemalle ja pysäköidessä auton. Nuori mies asettelee kuulokkeita korvilleen,...