Arvaamattomia ajatuksia

Käki kukkui kuusikossa ensimmäistä kertaa vuoden tauon jälkeen. Sitä säestivät läheisistä puista kuuluvat pikkulintujen sirkutus sekä mustarastaan huilumainen laulu. Aamu oli keväisen viileä, sillä aamuaurinko oli ehtinyt lämmittää vain hieman viileästä yöstä toipuvaa toukokuista luontoa.                       Aamulenkin jälkeen alkoi kuitenkin sade, joka muuttui nopeasti kiinteään olomuotoon, ja ennen puoltapäivää pihanurmi oli saanut muutaman sentin valkoisen peitteen. Kun sade lopulta taukosi, oli pihalla lähes kymmenen senttimetriä lunta, joka oli enemmän kuin mitä kulunut talvi   antoi  meille. Teimme lastenlasteni kanssa lumiukon ja kävimme laskemassa mäkeä – tästä vähäisestäkin lumesta oli paljon iloa. Nimenomaan oli, sillä seuraavan päivän kevätaurinko paljasti pihanurmikon ja sulatti lumiukon pieneksi kasaksi, joka muistutti erehdyttävästi koiraa tai karhua....

Tervehdys! Viimeisestä päivityksestäni on kulunut lähes kaksi vuotta. Tuntuu kuin kesä 2018 olisi ollut vasta äsken. Mutta kun ryhdyin kelaamaan mennyttä aikaa, huomasin, että sen jälkeen on tapahtunut vaikka mitä, ja  ei   kuitenkaan juuri mitään. Olen vanhentunut kaksi vuotta, mummoutunut tuplasti, kirjoittanut kaksi kirjaa sekä kokenut asioita, joita en osannut odottaa kaksi vuotta sitten. Elämme keskellä korona-aikaa, joka tuli meille lähes puskista. Joidenkin nettipäivitysten mukaan tämä oli kuitenkin nähtävissä jo viime syksynä... Oli miten oli, me selviämme tästä, joko hyvin tai huonosti, mutta selviämme kuitenkin. Ihminen on sisukas otus, lähes rotan veroinen.             Tulevaa kesää odotellessa julkaisen viisiosaisen kesänovellin, jonka kirjoitin vuosi sitten. Se oli hautautunut muiden kirjoitusteni joukkoon, mutta tässä  on   siitä   ensimmäinen osa. Toivottavasti viihdytte sen parissa 😊 Huhtikuun lopun...

En ole kadonnut, vaikka viimeisimmästä kirjoituksestani onkin jo yli kuukausi aikaa. Kulunut kevät (ja itse asiassa myös talvi) on ollut kiireinen – kuudennen Pirren käsikirjoitus on pitänyt minut tiukasti otteessaan. Kevät on ollut ajoittain myös raskas, mutta sen kääntyessä jo kesään elo on jälleen valoisampaa. Tyttäremme muutti vuoden lopussa kotoa asumisyksikköön kahden nuoren naisen asuinkaveriksi. Alku meni hyvin, mutta vuoden vaihteen jälkeen alkoivat ongelmat. Normaalin vuorovaikutuksen taitava nuori olisi suoriutunut kyseisessä asumisyksikössä mainiosti, sillä asuinkaverit olivat sopuisia ja henkilökunta osaavaa. Palvelut sijaitsivat kohtuullisten etäisyyksien päässä ja opiskelupaikkakin oli lähellä. Autistiselle henkilölle kaikenlaiset muutokset ovat kuitenkin haastavia – niinpä kaikki ei mennytkään kuten strömsössä. Nuorella naisella oli kova tarve näyttää lähipiirille, että hän selviäisi itsenäisesti, ilman apua. Halu olla kaikille mukava katkaisi kuitenkin ajan m...

Tuulen suunta kääntyi lounaaseen, minkä seurauksena puolentoista viikon takainen lähes parikymmensenttinen lumikerros alkaa olla vain muisto. Marraskuusta on ennustettu ennätyslämmintä ja tulevasta talvesta ennätyskylmää – kumpaa uskoisin. Molemmat saattavat kuitenkin toisistaan riippumatta toteutua, sillä marraskuu on vielä syksyn kuukausi (ainakin alakouluaikaisen kalenterini mukaan). Luin juuri hesarin artikkelin ilmastonmuutoksesta, jonka mukaan ilmakehässä on hiilidioksidia enemmän kuin miljooniin vuosiin. Artikkelin mukaan viimeistään lapsemme ja lapsenlapsemme kokevat suuren muutoksen nykyisen kaltaisessa ilmastossamme, jos hiilidioksidipäästöissä ei tapahdu minkäänlaista muutosta. Ihan pienillä hiilidioksidipäästöjen muutoksilla ei kuitenkaan ole merkitystä ilmaston muuttumisessa nykyistä lämpimämmäksi. Viime vuosi oli maapallon mittaushistorian lämpimin (mittaukset alkoivat vuonna 1880) ja sama tulos on saatu jo kolmena peräkkäisenä vuonna (2014 - 2016). Tämä vuosi ei y...

Luulen jalkojeni juurtuneen kirjoituspöydän eteen (kirjoitan seisaaltaan) ja sormieni sammaloituneen tietokoneen näppäimille. Koko sateisen kesän ja alkaneen syksyn olen oikolukenut julkaisemiani Pirre-kirjoja. Miksi ihmeessä? Noin puoli vuotta sitten aloin leikkiä ajatuksella julkaista Pirret kovakantisina. Kypsyttelin ajatusta kevääseen ja tein lopullisen päätöksen löydettyäni tyttäreni hyllystä viimeisimmän eli viidennen Pirren kannet hiirenkorvilla repussa kuljetuksen jäljiltä. Suunnittelin kannet uudelleen. Pidin peruskuvat kutakuinkin ennallaan, mutta toin niihin lisää tarinan elementtejä. Ajatukseni oli alun perin kysyä menneiltä vuosilta tuttua graafikkoa joko antamaan vinkkejä kansien suunnitteluun tai jopa suunnittelemaan kannet kokonaan uudelleen. Suunnitelma ei kuitenkaan koskaan saanut tuulta siipiensä alle syystä, jota en vieläkään tiedä – ehkä sitä ei ollut tarkoitettu onnistumaan. (Mahtoikohan aktiivinen kotitonttumme olla tässäkin asiassa taustavaikuttajana.) To...

Kävin lauantaina verkostoitumassa ja hakemassa vahvistusta kirjoittamiseeni, mitä sainkin. Itsekustantajille suunnattu tilaisuus oli loppuunmyyty, ja lukuisa joukko samanmielisiä kirjailijoita istui kuuntelemassa eri alojen asiantuntijoita. Kirjabloggaaja, sisältömarkkinoija, yksi Suomen eturivin kirjailijoista sekä kustannustoimittaja kertoivat näkemyksiään ja kokemuksiaan. Tämän lisäksi sai tutustua ihmisiin, jotka olivat joko julkaisemassa tai julkaisseet kirjan tai useita – oli mahdollisuus verkostoitumiseen. Usein kirjailijat ovat ihmisiä, jotka viihtyvät yksin, omien ajatustensa kanssa, minkä vuoksi tällaiset tilaisuudet ovat tärkeitä. Palasin tilaisuudesta kotiin positiivisella mielellä, uusin ajatuksin. Kävellessäni aamulla Töölönlahden rantaa katselin merenlahden jäätä, joka näytti petollisen vetiseltä ja heikolta. En ihmetellyt lainkaan, ettei se houkutellut ulkoilijoita, vaan he kulkivat turvallisesti rantaa myötäilevällä pyörä- ja jalankulkutiellä. Jonkin aikaa kävel...

Huomaan toteuttavani elinikäisen oppimisen periaatetta. Kuin varkain olin ilmoittautunut avoimen korkeakoulun kirjoittamisen opintoihin – jälleen kerran elämääni lyövät tahtia erilaisten kurssien deadlinet elikkäs tehtävien palauttamisten määräpäivät. Hohhoijaa! Viimeisimpien opintojen päätyttyä ajattelin, että jo riittää elämän aikatauluttaminen opintojen mukaan – tervetuloa normaali elämä. Tässä sitä kuitenkin ollaan. Kuin huomaamatta olin maksanut ensimmäisen erän opintomaksusta ja ensimmäisen tehtävän palauttamisen määräpäivä alkaa olla käsillä. Se siitä vapaudesta – en nähtävästi osaa olla opiskelematta. Huomasin jälleen menneellä viikolla ollessani tyttäreni kanssa iltalenkillä, miten konkreettinen autistisen ihmisen ajatuksenjuoksu onkaan. Hänellä on yleensä tapana kehittää ongelmia mitä ihmeellisimmistä asioista, ja olen neuvonut, ettei hänen tarvitse murehtia niin paljon ja takertua kaikkiin asioihin, sekä kehottanut nauttimaan tästä hetkestä. Luulin hänen ottaneen neuv...

Olen viettänyt kuluneen reilun viikon enemmän tai vähemmän tietokoneen ääressä kirjoittaen viimeisiä lukuja viidenteen Pirre-kirjaan. Tänään se sitten loppuu – käsikirjoitus. Kirjoitan viimeisen sivun kirjan viimeiseen lukuun. Tänään se sitten alkaa – käsikirjoituksen editointi eli suomeksi sanottuna sen muokkaaminen. Kirjahyllyssä odottaa lukematon Agatha Christien dekkari sekä kolme nostalgista 1940-luvulla kirjoitettua (ja painettua) Eeva-kirjaa, jotka ostin kirpputorilta kesälomamatkallamme – puhumattakaan muista lukemista odottavista kirjoista. Tämä muokkausprojekti on vain ensin hoidettava pois alta… Aamulla intensiivinen kirjoitustyö karvasteli kuitenkin silmiä. Niinpä kaivoin pakastimen ylähyllyltä silmien viilentämiseen ja rauhoittamiseen joskus vuosia sitten hankkimani pellavansiemenpussin (silmien muotoon ommellun), jonka asetin silmilleni kymmeneksi minuutiksi. Se tekikin hyvää – silmäni olivat kuin uudet (likinäköisyys pysyi tosin ennallaan ;)). Vanhin poikamme ...