Arvaamattomia ajatuksia

Kevään valo on kirkasta – se särkee silmiä ja pakottaa tarttumaan aurinkolaseihin. Kirjoittaessani työhuoneeni ikkunan ääressä minun on suljettava rullaverho osittain, ettei lumen pinnasta heijastuva valo häikäise ja aiheuta migreeniä. Sääli, sillä kevättalvinen luonto on huomattavasti mielenkiintoisempi kuin valoa läpäisemätön rullaverho. Tietokoneella on kuitenkin hankala työskennellä aurinkolasit silmillä. Edes pilvinen sää ei lannista auringon keväisiä säteitä. Huomenna on kevätpäiväntasaus ja kevään ensimmäinen päivä – menemme valoa kohti. Keväällä ja syksyllä matalalta paistava auringon valo on lahjomaton. Se paljastaa armottomasti kodin pinnoilla lepäävän pölyn, jota riittää, vaikka pinnat olisi pyyhitty hetki sitten. Pöly on katoamaton – se kiertää universumissa ikuisesti eikä siitä pääse koskaan eroon. Siivoojat ovat yksi ikuisuuden ammateista – kättensä jäljen näkee heti (jos joku ei sotke perässä). Lisäksi siivoamisesta tulee hyvä ja aikaansaava mieli. Huomasin sen vii

Noin kuukausi sitten näin hesarissa jutun villasukkajuoksemisesta. Sama asia kiinnitti huomioni viime talvena Suomen Ladun Latu&Polku -lehdessä. Suomenniemen kärvistellessä pakkasen kourissa päätin kokeilla kyseistä juoksumuotoa. Se ei eroa normaalista juoksusta muutoin kuin, että lenkkareiden sijaan jalkaan vedetään villasukat – mieluummin vähintään kahdet. Itselläni oli tavallisten sukkien päällä kolmet – yhdet villapohjasukat sekä kahdet villasukat. Jutussa neuvottiin varmistamaan sukkien jalassa pysyminen ponkkarirenksuilla. Sijoitin kaksi renksua per sukka (jalka). Villasukkajuoksu muistuttaa kesäistä serkkuaan paljasjalkajuoksua – netissä käytetään myös nimitystä luomujuoksu. Yhtä kaikki suuntasin villasukissani koiran kanssa metsäautotielle, missä oli vajaan kymmenen sentin lumikerros auton jälkien päällä sekä pientareella ja raiteiden välissä hieman enemmän. Kovalla tiellä juokseminen saattaisi tuntua ikävältä jaloissa, mutta lumikerros pehmensi askellusta mukavasti. Pe