Arvaamattomia ajatuksia

Marras on suomenkielessä usein liitetty kuolemaan (kuolemaan liittyvä ennusmerkki, ilmiö, kuolemaa tekevä ihminen tai vainaja). Marraskuu kuvaa siis kuukautta, jolloin luonnossa on tummaa ja harmaata sekä vihreät kasvit (ikivihreitä kasveja lukuun ottamatta) ovat kuolleet. Marraskuu mielletään usein myös vuoden pimeimmäksi kuukaudeksi, vaikka joulukuussa valoisaa aika on sitäkin vähemmän. Lumi ja joulu valaisevat kuitenkin joulukuun mielissämme – marraskuusta ne puuttuvat. Parhaillaan puolessa välissä olevasta marraskuusta löytyy myös paljon myönteistä. Sen esiin kaivaminen riippuu lähinnä asenteesta ja näkökulmasta. Pimeys voi olla myös rentouttavaa. Kaiken paljastava, kirkas kevätaurinko on piilossa ja pölyt voi jättää hyvällä omatunnolla välillä pyyhkimättä – hämärä ja pimeä peittävät armollisesti pienen oikomisen siivouksessa. Kynttilän valossa pienet pölypallot maastoutuvat sohvan nurkkiin eivätkä häiritse kirjan tai elokuvan parissa viihtyvää nautiskelijaa. Kynttilän pehm...

Syyskuinen aamu on jälleen kerran yllättävän lämmin kävellessäni koiran kanssa tuttua kylätietä. Tien vierustaa koristaa keltaisten koivunlehtien muodostama reunus ja hento tuulenpuuska tuo niitä lisää. Koivut sekä muut lehtipuut ovat vielä kovin vihreitä ja lehteviä – vain pieni osa lehdistä on varissut maahan. Huomaan toivovani värikästä ruskaa, jonka jälkeen maisema sitten harmaantuu odottamaan talvea kuuran kuorruttamine puineen. Linnut ääntelevät toisilleen pyrähdellessään puusta toiseen. Lämpimästä säästä huolimatta luonnon valmistautuminen tulevaan talveen on täydessä käynnissä – on ollut jo useita viikkoja. Mietin kävellessäni aamuauringon säteiden haaleassa lämmössä, että käveleminen näin hienossa säässä rauhallisella kylätiellä on etuoikeus, josta kaikki eivät saa nauttia – ja, vaikka saisivat, eivät välttämättä nauttisi. Olen viime vuosien aikana usein pohtinut, että miksi emme osaa elää hetkessä ja nauttia siitä, silloin kun se on vielä tässä. On turhaa märehtiä menn...

Aikaa on kulunut enemmän kuin tuo lupaamani viikko enkä ole kirjaintakaan saanut aikaiseksi – tähän blogiin ainakaan. Aika on kummallista. Se valuu ulottumattomiin ja ennen kuin huomaatkaan, on mennyt viikko ja toinenkin. Voit vain ihmetellä, minne ne viikot katosivat ja mitä sait aikaiseksi. Onko ihmisen pakko saada jotain aikaan? Kuka niin käskee tai missä niin lukee? Oma ikäpolveni ja monet sitä aikaisemmat sukupolvet on kasvatettu kuitenkin niin, että joutenolo ei ole kunniaksi – ihmisen  täytyy tehdä  jotain  oikeuttaakseen olemassaolonsa. Jatkuva suorittaminen syö kuitenkin luovuutta. Kävely metsässä tai hetki lempituolissa kahvi- tai teemukin kanssa siivittää ajatukset  lentoon   ihan eri tavalla kuin pakolla tekeminen. Itse olen sitä jo jonkin aikaa harjoitellut ja voin todeta, että toimii. On myös todettu, että ylitöissä työteho laskee, puhumattakaan yöneuvotteluista. Ehkä pieni tai vähän isompi luova tauko tuottaisi myös valtakunnan ja m...