Arvaamattomia ajatuksia

Kulunut kevät on eristänyt ihmiset ja estänyt normaalin sosiaalisen kanssakäymisen ja toiminnan. Opiskelun ja harrastustoiminnan päättymisen myötä autistinen tyttäremme muutti väliaikaisesti luoksemme välttääkseen yksinäisyyden. Yhteiselomme on sujunut pääasiassa hyvin, mutta ympärivuorokautinen elämä autistisen nuoren aikuisen kanssa on kuitenkin ollut ajoittain haasteellista (myös hänelle). Metsälenkit ovat olleet mainio (ja välttämätön) keino rentoutua ja nollata ajatukset. Myös useat ristiriidat ovat selvinneet metsässä, joka on tarjonnut rauhallisen keskusteluympäristön. Kuluneena korona-aikana olenkin kaivannut eniten yksinäisyyttä ja hiljaisuutta sekä tilaa omille ajatuksille. Kesäkuun alussa elämämme normalisoituu ja molemmat osapuolet pääsevät jatkamaan siitä, mihin maaliskuussa jäimme. Siltä ainakin tällä hetkellä näyttää, ja sitä kohti menemme.                     ...

Kävelin jälleen kerran metsäpolkua koiran kanssa. Joulukuun aikana metsään satanut ja polulle askelten alla tiiviiksi painunut lumi oli jo miltei sulanut. Luminen polku oli muuttunut vuodenvaihteen vesisateissa ensin jäiseksi ja lopulta sieltä täältä alkoi näkyä maata, polun pohja. Polun vierustan sammal paistoi syvän vihreänä sulaneen lumen alta tammikuisessa harmaudessa. Onneksi sää kuitenkin muuttui viime päivien aikana talviseksi. Ulkona paistaa nyt talvinen aurinko – kalpea, mutta paistaa kuitenkin. Vuorokauden valoisa aika on pidentynyt jo useita minuutteja ja metsän puiden välistä lumen rippeille siivilöityvä auringon valo on lupaus valosta ja tulevasta keväästä. Se on tuolla jossakin – edessäpäin. Siihen me uskomme sekä tammikuisen vesisateen synkkyydessä että pakkaspäivien kalpeassa valossa ja etenemme kohti valoa ja kevättä. Tämän talven sää on hyvä osoitus siitä, että Suomi on pitkä maa. Edellinen kuvaus koski eteläistä Suomea. Lapissa ja Kainuussa sekä Keski-Suomes...