Arvaamattomia ajatuksia

Nuorimmaisemme lähti eilen toiselta viikonloppulomaltaan takaisin Suomen valtion palvelukseen – armeijan harmaat kutsuivat eikä sitä kutsua voi vastustaa. Tammikuun alussa uusien alokkaiden astuessa palvelukseen erään kaupparyhmittymän marketit mainostivat televisiossa eräjäätelöitä (vai oliko se erä jäätelöitä?) euron kappale. Ajattelin tuolloin, että kyseinen tuote lienee liian kylmä varusmiehelle talviseen leiritoimintaan – ehkä sitten kesällä ;) Mietin aamupuuroa syödessäni ajan kulumista. Vasta vähän aikaa sitten talo oli päivittäin täynnä elämää – puhetta, naurua, itkua, nahistelua, kiistelyä, riitelyä, askeleita. Nykyään niitä kuuluu harvakseltaan keskittyen lähinnä viikonloppuihin, vaikkei välttämättä jokaiseen. Iltaisin niistä huolen pitää lähinnä vielä kotona asuva tytär sekä televisio silloin, kun se on auki. Puurolautasen tyhjentymisen myötä huomasin pohtivani ihmiselämää. Mikä merkitys pienellä maapallolla asukkaineen  on , jos asiaa tarkastellaan maailmankaik...

Aikaa on kulunut enemmän kuin tuo lupaamani viikko enkä ole kirjaintakaan saanut aikaiseksi – tähän blogiin ainakaan. Aika on kummallista. Se valuu ulottumattomiin ja ennen kuin huomaatkaan, on mennyt viikko ja toinenkin. Voit vain ihmetellä, minne ne viikot katosivat ja mitä sait aikaiseksi. Onko ihmisen pakko saada jotain aikaan? Kuka niin käskee tai missä niin lukee? Oma ikäpolveni ja monet sitä aikaisemmat sukupolvet on kasvatettu kuitenkin niin, että joutenolo ei ole kunniaksi – ihmisen  täytyy tehdä  jotain  oikeuttaakseen olemassaolonsa. Jatkuva suorittaminen syö kuitenkin luovuutta. Kävely metsässä tai hetki lempituolissa kahvi- tai teemukin kanssa siivittää ajatukset  lentoon   ihan eri tavalla kuin pakolla tekeminen. Itse olen sitä jo jonkin aikaa harjoitellut ja voin todeta, että toimii. On myös todettu, että ylitöissä työteho laskee, puhumattakaan yöneuvotteluista. Ehkä pieni tai vähän isompi luova tauko tuottaisi myös valtakunnan ja m...