Työn raskaan raatajat ja Kesänovellin viimeinen osa
Alkavan kesän lämpö vie ajatukset väistämättä uimiseen ja sen suomaan virkistymiseen. Viime syksynä joko minä tai parempi puoliskoni, vai oliko se peräti joku jälkikasvustamme, heitti puolihuolimattomasti ajatuksen uima-altaasta pihallamme. Taloutemme liittyminen kuluvan vuoden aikana kunnalliseen vesi- ja viemäröintiverkostoon tulisi joka tapauksessa myllertämään pihamme melko perusteellisesti, joten uima-altaan laittaminen samassa rytäkässä ei tuntuisi missään (paitsi pankkitilillämme). Allas upotettiin maahan syksyllä, mutta sen ympäristö jäi keskeneräiseksi kolean ja sateisen syksyn vuoksi. Niinpä parempi puoliskoni on ahkeroinut toukokuun viikot uima-altaan ja sitä ympäröivän terassin kimpussa, ja työ jatkuu. Päivät ovat venyneet pitkiksi, mitä eräs tilanne viime viikonlopulta hyvin kuvastaa. Mentyäni nukkumaan puolisoni jäi vielä pesemään hampaitaan. Jo...