Taiteilijoita ja muhkupipoja :)
Tyttäremme on taiteilija – hajamielisyys vahvistaa sen. Kun puhun hänelle, en voi olla koskaan varma, että hän todella kuuntelee, mitä sanon. Se, että hän katsoo minua kiinnostuneena ja myöntelee, ei välttämättä merkitse, että keskustelemme – käytännössä minä puhun ja hän on kuuntelevinaan. Kysyessäni jonkin ajan päästä, että muistaako hän mistä puhuimme äsken, jo hänen ilmeensä kertoo, että olen jutellut itsekseni. Tässä tapauksessa vastuu ei siirtynyt kuulijalle. Kuluneella viikolla hänen tullessaan aamupalalle huomasin, että hän oli onnistunut napittamaan paitapuseronsa nurin päin huomaamatta sitä itse, mikä vaatii jo taitoa. Jokunen aamu sitten hän ei löytänyt lompakkoaan, vaikka se oli hänen silmiensä edessä. Mietinkin, että onko onnellisempaa seikkailla omissa ajatuksissaan vai olla täysin läsnä tässä hullussa maailmassa, jonka hulluus kärjistyy pahimmillaan ilmastonlämpenemiseen ja kansainvälisiin kriiseihin. Poikani totesi joitakin päiviä sitten, että koiramme on siel...