Arvaamattomia ajatuksia

Taivas on pilvessä ja pihalaatat ovat märkiä. Y öllä on satanut l ähes kahden kuukauden sateettoman jakson jälkeen. Sade on ollut kovaa, sillä metsäpolulla on sadeveden kuljettamia neulaskasoja, joiden seassa on ennenaikaisesti kellastuneita koivun lehtiä. Alkukesä on ollut erikoinen. Juhannuksen aikaan kukkivat luonnonkukat ovat kukkineet jo kauan aikaa sitten ja pihan reunustan juhannusruusun terälehdet ovat varisseet kellastuneina maahan. Tienvarren komeat ja värikkäät lupiinitkin alkavat olla kukintansa lopussa. Kun tähän lisätään taivaalla seilaavat harmaat pilvet, on tunnelma pikemminkin syksyinen kuin keskikesän juhlaa enteilevä. Muistanpa juhannuksen tältä vuosituhannelta, jolloin turkishaalarikaan ei ollut liian kuuma. Oli sää mikä hyvänsä elämme vuoden valoisinta aikaa, johon kuuluvat monenlaiset perinteet, tavat ja taiat. Tunnetuin juhannustaioista lienee luonnonkukkien kerääminen tyynyn alle, jotta yrttien kerääjä saisi tulevan siippansa juhannusyön uniinsa. Olen un...

Kukkuu, kukkuu – pysähdyin polulle. Koirakin pysähtyi kuunnellen korvat pystyssä. Näin harvan männikön läpi, miten käki lensi tihein siiven iskuin  meitä kohti ja laskeutui nuoren männyn latvaan jonkin matkan päähän meistä. Se piti vain pienen tauon ja aloitti kukkumisen miltei välittömästi uudelleen. Seisoimme koiran kanssa hiljaa ja liikkumatta. Kukuttuaan hyvän tovin käki jatkoi matkaansa kähisten pari kertaa ylittäessään polun, jolla seisoimme. Se hävisi metsään ja jatkoi kukkumistaan jossain, minne meillä ei ollut enää näköyhteyttä. Niinpä jatkoimme matkaamme. Lapsuudessani käen kukkuminen oli harvinaista herkkua. Saattoi mennä useita kesiä, ettei tuon monien uskomusten linnun kuullut kukkuvan lainkaan. Muistan, kuinka mummuni laski keväisin pihakeinussa tarkasti kukkumiskerrat, sillä niiden uskottiin kertovan jäljellä olevien elinvuosien lukumäärän. Nuoret puolestaan laskivat niistä puolison löytymiseen kuluvan ajan – itse en tosin kuulunut enää siihen sukupolveen. Jos t...