Käki kukkui juhannusaamua :)
Kukkuu, kukkuu – pysähdyin polulle. Koirakin pysähtyi kuunnellen korvat
pystyssä. Näin harvan männikön läpi, miten käki lensi tihein siiven iskuin meitä kohti ja laskeutui nuoren männyn latvaan jonkin matkan päähän meistä. Se piti vain pienen tauon ja aloitti kukkumisen miltei välittömästi uudelleen. Seisoimme koiran kanssa
hiljaa ja liikkumatta. Kukuttuaan hyvän tovin käki jatkoi matkaansa kähisten
pari kertaa ylittäessään polun, jolla seisoimme. Se hävisi metsään ja jatkoi kukkumistaan jossain, minne meillä ei ollut enää näköyhteyttä. Niinpä jatkoimme
matkaamme.
Lapsuudessani käen kukkuminen oli harvinaista herkkua. Saattoi mennä
useita kesiä, ettei tuon monien uskomusten linnun kuullut kukkuvan lainkaan. Muistan,
kuinka mummuni laski keväisin pihakeinussa tarkasti kukkumiskerrat, sillä niiden uskottiin kertovan
jäljellä olevien elinvuosien lukumäärän. Nuoret puolestaan laskivat niistä
puolison löytymiseen kuluvan ajan – itse en tosin kuulunut enää siihen sukupolveen.
Jos taas aamulla kuuli käen kukkuvan ennen kuin ehti syödä mitään, se tiesi
huonoa onnea – käki ”paskoi” kyseisen henkilön. Isotätini syytti käkeä, kun
hänen miehensä satutti jalkansa ja se meni kuolioon – hän oli näet kuullut käen
kukkuvan ennen aamupalaa.
Käen kukunta-aikana ei siis kannattanut mennä ulos
ennen aamupalaa ja ikkunatkin kannatti pitää kiinni, ettei aamuinen kukunta
olisi kuulunut sisälle ;)
Olen käyttänyt useana kesänä koiriamme aamulenkillä ennen aamupalaa ja sekä
kuullut että nähnyt käen kukkuvan lähikuusen latvassa eikä minua ole sen
suurempi epäonni kohdannut – ei tosin mikään suurempi onnenpotkukaan… Ehkäpä
juuri tästä syystä herra Veikkaus ei ole muistanut minua rahalahjoituksin ;)
Harva tulee ajatelleeksi käen kukuntaa kuunnellessan, että kyseinen lintu on loinen. Se munii toisten lintujen pesiin ja kuoriutuessaan käen poikanen surmaa emolinnun oikeat poikaset työntäessään ne pesästä. Käenpoika -sanalla onkin suomen kielessä negatiivinen kaiku. Sillä viitataan esimerkiksi henkilöön, joka hyötyy jostain tilanteesta toisten kustannuksella.
Samainen juhannusaamun lenkkimme jatkui. Aamuaurinko vilkkui puiden
lomasta ja linnut availivat ääntään virkeästi. Vallitsi ihana juhannusaamun
rauha, sillä kaikki normaaliin arkiaamuun kuuluvat äänet puuttuivat. Saavuimme pienen
hakkuuaukean reunaan. Palokärki päästi varoitushuutonsa yllättävän läheltä. Kaksi
komeaa punahattuista yksilöä istui läheisten mäntyjen rungoilla. Lähestyessämme
ne lensivät varoitushuutojen säestyksellä kauemmaksi metsään. Kauempana aukean
reunan männyissä oli toinen palokärkipariskunta, joka ei turvallisen etäisyyden
vuoksi häiriintynyt meistä kulkijoista, vaan jatkoi aamuaskareitaan.
Kulkumme eteni linnunlaulukonsertin säestyksellä. Perhoset ja
erilaiset pörisevät hyönteiset kiinnostivat kuitenkin seuralaistani enemmän
kuin puissa pyrähtelevät pikkulinnut. Vielä ennen pihaan pääsyämme
polun varren heinikosta ryntäsi meitä säikkynyt jäniksen poikanen kadoten polun
mutkan heinikkoon. Onneksi olin jo kytkenyt koiranpennun hihnaan, sillä muuten jäniksen
lapsi olisi saanut ainakin hetkeksi seurakseen koiran lapsen.
Kyllä kesäinen luonto on kaunis ja monivivahteinen. Tällaisina aamuina allekirjoitan sanonnan,
että ”aamuhetki on paras hetki” tai ”aikainen lintu madon nappaa” tai ”aamun virkku,
illan torkku, se tapa talon pitää”. Onhan noita sanontoja… Suomen kielestä
löytynee sanonta tilanteeseen kuin tilanteeseen ja, jos ei löydy, sellaisen
voi aina keksiä :)
Kesäkuu kääntyy lopuilleen ja viimeistä viikkoa viedään. Niinpä
toivotan tulevaan viikkoon aurinkoa ja sadetta – kaikkea sopivasti :)
Vanamot - keijujen kukkia |
Kommentit
Lähetä kommentti