Arvaamattomia ajatuksia

On toukokuinen kevätaamu. Kävelin samaa hiekkatietä jo ties kuinka monennen kerran näiden lähes kolmenkymmenen vuoden aikana. En ole kuitenkaan vielä kyllästynyt tiehen, sen puihin ja kiviin, tuntumaan jalan alla ja äänimaisemaan. Päinvastoin. Tänä aamuna läheisellä pellolla huusi kurki, mihin naapurin epävireinen kukko vastasi. Käki ei halunnut jäädä huonommaksi ja aloitti kukuntansa. Kaiken tämän taustalla kuului peipposen ja muiden pikkulintujen liverrys. Loppukesästä kurki ja käki vaikenevat, ja syksyllä kurki- ja hanhiaurat ilmoittavat poistuvansa   maisemista  talven ajaksi. Talvella tie on hiljainen lukuun ottamatta satunnaista tikkaa tai punatulkkua, jotka muistuttavat kulkijaa, etteivät kaikki luontokappaleet ole muuttaneet talveksi etelään tai vaipuneet talviuneen. Kulunut kevät on ollut viileä, mutta juuri siksi monet kevätkukat ovat jatkaneet kukintaansa, kun  sitä vastoin   lämpiminä keväinä ne kukkivat nopeasti ja kuihtuvat antaen tilaa kesälle. ...

Kukkuu, kukkuu – pysähdyin polulle. Koirakin pysähtyi kuunnellen korvat pystyssä. Näin harvan männikön läpi, miten käki lensi tihein siiven iskuin  meitä kohti ja laskeutui nuoren männyn latvaan jonkin matkan päähän meistä. Se piti vain pienen tauon ja aloitti kukkumisen miltei välittömästi uudelleen. Seisoimme koiran kanssa hiljaa ja liikkumatta. Kukuttuaan hyvän tovin käki jatkoi matkaansa kähisten pari kertaa ylittäessään polun, jolla seisoimme. Se hävisi metsään ja jatkoi kukkumistaan jossain, minne meillä ei ollut enää näköyhteyttä. Niinpä jatkoimme matkaamme. Lapsuudessani käen kukkuminen oli harvinaista herkkua. Saattoi mennä useita kesiä, ettei tuon monien uskomusten linnun kuullut kukkuvan lainkaan. Muistan, kuinka mummuni laski keväisin pihakeinussa tarkasti kukkumiskerrat, sillä niiden uskottiin kertovan jäljellä olevien elinvuosien lukumäärän. Nuoret puolestaan laskivat niistä puolison löytymiseen kuluvan ajan – itse en tosin kuulunut enää siihen sukupolveen. Jos t...

Kävelimme tyttäreni kanssa metsätietä. Puut alkoivat jo parin lämpimän päivän rohkaisemina vihertää. Käki kukkui jossain lähellä – pysähdyimme kuuntelemaan. Kukkuminen loppui, mutta emme kuitenkaan lähteneet heti liikkeelle, vaan kuuntelimme vielä hetken, jos se vaikka alkaisi pienen tauon jälkeen uudelleen. Näimme jonkin matkan päässä linnun lentävän  tien  yli  matalalla jatkaen sitten lentoaan tien vieressä kasvavan taimikon yläpuolella, ohitsemme kohti korkeampaa puustoa. Käkihän se oli – kähisi pari kertaa lentäessään ja päästyään puuston suojaan kukkui kerran. Lento oli levotonta ja siipien muoto kuin bumerangilla. Jonkin ajan päästä kauempaa metsästä alkoi jälleen kuulua kukuntaa. Se löysi nähtävästi korkean puun, josta oli turvallista päästää ilmoille kevään julistus. Joitakin vuosia sitten olin koiran kanssa aamulenkillä ja käki lensi aivan läheltämme samalla tavalla tien yli ja kukkui mennessään. Pari aamua sen jälkeen se parkkeerasi lähikuusen latvaan, j...