Arvaamattomia ajatuksia

En ole kadonnut, vaikka viimeisimmästä kirjoituksestani onkin jo yli kuukausi aikaa. Kulunut kevät (ja itse asiassa myös talvi) on ollut kiireinen – kuudennen Pirren käsikirjoitus on pitänyt minut tiukasti otteessaan. Kevät on ollut ajoittain myös raskas, mutta sen kääntyessä jo kesään elo on jälleen valoisampaa. Tyttäremme muutti vuoden lopussa kotoa asumisyksikköön kahden nuoren naisen asuinkaveriksi. Alku meni hyvin, mutta vuoden vaihteen jälkeen alkoivat ongelmat. Normaalin vuorovaikutuksen taitava nuori olisi suoriutunut kyseisessä asumisyksikössä mainiosti, sillä asuinkaverit olivat sopuisia ja henkilökunta osaavaa. Palvelut sijaitsivat kohtuullisten etäisyyksien päässä ja opiskelupaikkakin oli lähellä. Autistiselle henkilölle kaikenlaiset muutokset ovat kuitenkin haastavia – niinpä kaikki ei mennytkään kuten strömsössä. Nuorella naisella oli kova tarve näyttää lähipiirille, että hän selviäisi itsenäisesti, ilman apua. Halu olla kaikille mukava katkaisi kuitenkin ajan m...

Tuulen suunta kääntyi lounaaseen, minkä seurauksena puolentoista viikon takainen lähes parikymmensenttinen lumikerros alkaa olla vain muisto. Marraskuusta on ennustettu ennätyslämmintä ja tulevasta talvesta ennätyskylmää – kumpaa uskoisin. Molemmat saattavat kuitenkin toisistaan riippumatta toteutua, sillä marraskuu on vielä syksyn kuukausi (ainakin alakouluaikaisen kalenterini mukaan). Luin juuri hesarin artikkelin ilmastonmuutoksesta, jonka mukaan ilmakehässä on hiilidioksidia enemmän kuin miljooniin vuosiin. Artikkelin mukaan viimeistään lapsemme ja lapsenlapsemme kokevat suuren muutoksen nykyisen kaltaisessa ilmastossamme, jos hiilidioksidipäästöissä ei tapahdu minkäänlaista muutosta. Ihan pienillä hiilidioksidipäästöjen muutoksilla ei kuitenkaan ole merkitystä ilmaston muuttumisessa nykyistä lämpimämmäksi. Viime vuosi oli maapallon mittaushistorian lämpimin (mittaukset alkoivat vuonna 1880) ja sama tulos on saatu jo kolmena peräkkäisenä vuonna (2014 - 2016). Tämä vuosi ei y...

Luulen jalkojeni juurtuneen kirjoituspöydän eteen (kirjoitan seisaaltaan) ja sormieni sammaloituneen tietokoneen näppäimille. Koko sateisen kesän ja alkaneen syksyn olen oikolukenut julkaisemiani Pirre-kirjoja. Miksi ihmeessä? Noin puoli vuotta sitten aloin leikkiä ajatuksella julkaista Pirret kovakantisina. Kypsyttelin ajatusta kevääseen ja tein lopullisen päätöksen löydettyäni tyttäreni hyllystä viimeisimmän eli viidennen Pirren kannet hiirenkorvilla repussa kuljetuksen jäljiltä. Suunnittelin kannet uudelleen. Pidin peruskuvat kutakuinkin ennallaan, mutta toin niihin lisää tarinan elementtejä. Ajatukseni oli alun perin kysyä menneiltä vuosilta tuttua graafikkoa joko antamaan vinkkejä kansien suunnitteluun tai jopa suunnittelemaan kannet kokonaan uudelleen. Suunnitelma ei kuitenkaan koskaan saanut tuulta siipiensä alle syystä, jota en vieläkään tiedä – ehkä sitä ei ollut tarkoitettu onnistumaan. (Mahtoikohan aktiivinen kotitonttumme olla tässäkin asiassa taustavaikuttajana.) To...