Arvaamattomia ajatuksia

Kävelimme tyttäreni kanssa metsätietä. Puut alkoivat jo parin lämpimän päivän rohkaisemina vihertää. Käki kukkui jossain lähellä – pysähdyimme kuuntelemaan. Kukkuminen loppui, mutta emme kuitenkaan lähteneet heti liikkeelle, vaan kuuntelimme vielä hetken, jos se vaikka alkaisi pienen tauon jälkeen uudelleen. Näimme jonkin matkan päässä linnun lentävän  tien  yli  matalalla jatkaen sitten lentoaan tien vieressä kasvavan taimikon yläpuolella, ohitsemme kohti korkeampaa puustoa. Käkihän se oli – kähisi pari kertaa lentäessään ja päästyään puuston suojaan kukkui kerran. Lento oli levotonta ja siipien muoto kuin bumerangilla. Jonkin ajan päästä kauempaa metsästä alkoi jälleen kuulua kukuntaa. Se löysi nähtävästi korkean puun, josta oli turvallista päästää ilmoille kevään julistus. Joitakin vuosia sitten olin koiran kanssa aamulenkillä ja käki lensi aivan läheltämme samalla tavalla tien yli ja kukkui mennessään. Pari aamua sen jälkeen se parkkeerasi lähikuusen latvaan, josta se aloitt

Toukokuun toinen sunnuntai eli äitienpäivä oli eilen. Päivä oli aurinkoinen ja viileän kevään ansiosta valkovuokot kukkivat ja toisin paikoin niiden kukkiminen oli vasta alkamassa. Monin paikoin Pohjois-Suomea sää oli kuitenkin vielä melkoisen talvinen. Juhlapäivillä on historiansa. Niinpä vaelsin Wikipediaan katsomaan, millainen se on äitienpäivän osalta. Äitienpäivän vietto sai alkunsa Yhdysvalloista, missä sitä vietettiin ensimmäisen kerran vuonna 1907 Andrewsin metodistikirkossa kaikkien äitien muistoksi. Anna Jarvis oli tehnyt asiasta aloitteen oman äitinsä kuoleman jälkeen, sillä hänen mielestään yhteiskunta ei arvostanut tarpeeksi äitien kasvatustyötä. Yhdysvaltain presidentti Wilson julisti vuonna 1914 äitienpäivän viralliseksi juhlapäiväksi, jota juhlittiin toukokuun toisena sunnuntaina. Vilho Reima (kansakoulunopettaja ja kansanedustaja) toi äitienpäivän Suomeen ja sitä vietettiin ensimmäisen kerran vuonna 1918 – tosin vain Alavieskassa. Seuraavana vuonna tapa levisi u

Kuluneen viikon aikana keväinen lämpö saavutti Suomen niemen. Sen vaikutukset havaitsi erityisesti luonnossa eikä havaintoja tehdäkseen tarvinnut lähteä kotipihaa kauemmaksi. Valkovuokot nousivat kukkimaan pihanurmikon reunamille ja kukkapenkin keväiset kukkijat uskaltautuivat vihdoinkin kurkistamaan maan pinnan yläpuolelle. Kimalaiset heräsivät – ne valtavat kuningattaret, pesiensä ainoat, kunnes munista kehittyy muitakin auttamaan kukkien pölyttämisessä. Kesä on niin lyhyt. Peipposet ovat livertäneet pihapuissa jo jonkin aikaa, mutta lämmön myötä pihanurmikon lintulajistoon on rastaiden ja punarinnan lisäksi ilmestynyt myös västäräkki. Mieleen tulee väistämättä vanha sanonta ”Kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen ja pääskysestä ei päivääkään”. Pääskysiä en ole vielä nähnyt, mutta jossain päin Etelä-Suomea niitä on kuitenkin jo lennellyt – siellä on siis jo kesä, muttei vielä meillä. Aamulla aikaisin ja illalla myöhään kulkija saa nauttia vertaansa vail

Valtavasti energiaa ja terävät hampaat – yhdistelmä, joka ei anna lupaa keskittyä mihinkään muuhun kuin siihen itseensä. Kyse on kahdeksanviikkoisesta koiranpennusta, joka on muutaman päivän kestäneen yhteisen elämämme aikana tehnyt useita attentaatteja jalkojemme, mattojemme ja kenkiemme kimppuun. Se kuljettaa virkeällä tuulella ollessaan kaikkea, minkä saa liikkeelle tai jaksaa kantaa. Jostakin syystä kätemme ovat mielenkiintoisempia kuin puruluut sekä räsymatot ja sängyltä lattiaan asti ulottuva pitsipeitto voittavat  pallon  mennen tullen. Kävellessä täytyy varoa, ettei astu aivan jalkojen vieressä juoksevan pennun päälle ja, jos seisahtuu, voi olla varma, että se ehtii asettua lepoasentoon jalkojen viereen. Liikkeelle lähtiessä on siis tarkistettava, ettei astu tuon suloisen pikku otuksen päälle. Sisällä liikkuessaan on hyvä varmistaa, minne astuu, sillä todennäköisesti pentu on pissannut sinne, tänne ja tuonne. Vaikka sitä viedään ulos ruokailun jälkeen, sen herättyä uni