Arvaamattomia ajatuksia

Joulu tulee – oletko valmis? Lahjoja, siivousta, jouluruokia ja -herkkuja – joulu on kaikkea sitä. Ainakin, jos postilaatikkoon tippuvia mainoksia sekä aikakauslehtien joulunumeroita on uskominen. ” Äiti, herää! On kuulemma tapahtunut jotain kamalaa. Sanovat sitä jouluksi.” Muumipeikko herätti muumimamman pelästyneenä. Joulu voi olla kamala, jos sitä lähtee suorittamaan. Suursiivous ei kuulu enää pakollisiin jouluvalmisteluihin, kuten se kuului vielä monen sukupolveni edustajan lapsuudessa. Martat ovat kampanjoineet viime vuosina esimerkillisesti, ettei kaappeja tarvitse siivota jouluksi, jos ei aio viettää siellä jouluaan. Jonkin niksin mukaan laiska leipuri tai kiireinen jouluvalmistelija saa joulun tuoksun kotiinsa laittamalla piparkakkumaustetta uunipellille ja uuniin pienelle lämmölle. Toinen niksi puolestaan kehottaa laittamaan puhdistusaineeseen (raikkaan tuoksuiseen) kastetun sukan sohvan alle tuomaan siivotun tuoksun kotiin. Konsteja on monia. Joulu tulee kuitenkin joka...

Kävin lauantaina verkostoitumassa ja hakemassa vahvistusta kirjoittamiseeni, mitä sainkin. Itsekustantajille suunnattu tilaisuus oli loppuunmyyty, ja lukuisa joukko samanmielisiä kirjailijoita istui kuuntelemassa eri alojen asiantuntijoita. Kirjabloggaaja, sisältömarkkinoija, yksi Suomen eturivin kirjailijoista sekä kustannustoimittaja kertoivat näkemyksiään ja kokemuksiaan. Tämän lisäksi sai tutustua ihmisiin, jotka olivat joko julkaisemassa tai julkaisseet kirjan tai useita – oli mahdollisuus verkostoitumiseen. Usein kirjailijat ovat ihmisiä, jotka viihtyvät yksin, omien ajatustensa kanssa, minkä vuoksi tällaiset tilaisuudet ovat tärkeitä. Palasin tilaisuudesta kotiin positiivisella mielellä, uusin ajatuksin. Kävellessäni aamulla Töölönlahden rantaa katselin merenlahden jäätä, joka näytti petollisen vetiseltä ja heikolta. En ihmetellyt lainkaan, ettei se houkutellut ulkoilijoita, vaan he kulkivat turvallisesti rantaa myötäilevällä pyörä- ja jalankulkutiellä. Jonkin aikaa kävel...

Katson neulekorejani (viimeisimmän punoin aikakauslehden sivuista) ja huokaisen. Puuvillalangasta neulottu poncho, neulotut collegehousut, hihaton kaulustoppi, huiviliivi, patenttineuleinen pusero – keskeneräisiä kaikki. Ne odottavat valmistumistaan yksi kerrallaan, jotta voisin aloittaa jotain uutta (jälleen). Lisäksi alakerrassa on keskeneräisinä kierrätysvillanauhasta punomalla aloitettu kori sekä koukuttu maton alku. Eräs rouva sanoi kerran osuvasti, että olisi todella tylsää, jos tekeillä olisi vain yksi työ. Olen samaa mieltä hänen kanssaan ja toteutan ajatusta ihan täysillä :) Aikaan saavampi puoliskoni joskus vain huokailee ja joskus mainitsee, kun töitäni löytyy milloin mistäkin – takan reunalta, olohuoneen sohvalta ja sohvan alta sekä makuuhuoneen sängyn päältä ja tuoleilta. Ne ovat tavanomaisimmat säilytyspaikat, mistä hän joutuu niitä siirtelemään päästäkseen istumaan, nukkumaan tai sytyttämään takkaan tulta. Silloin lupaan lähes poikkeuksetta itselleni pyhästi, että t...

Kuluneena viikonloppuna herättyäni sekä tehtyäni aamutoimet suuntasin eteiseen vetämään lämpöhaalaria päälleni, kuten niin monena aamuna aikaisemminkin. Puettuani haalarin päälle muistin, ettei minulla ollutkaan enää lenkkikaveria aamulenkille – koiramme muutti taivaallisille lenkkipoluille pari päivää aikaisemmin. Hetken mietittyäni laitoin kuitenkin pipon päähän ja kengät jalkaan sekä suuntasin tavanomaiselle reitille jättäen toiset vielä nukkumaan. Koiramme ehti elää yli kuusitoista vuotta, joista reilu viisitoista oli yhteistä taivalta. Se on niin pitkä taival ihmiselämässäkin, että menee jonkin aikaa ennen kuin oppii jälleen elämään ilman koiraa – sitä ihmisen parasta ystävää. Naapurimme tuumi saatuaan tietää koiramme kuolemasta, että ei muuta kuin uutta katselemaan. Ei se kuitenkaan ihan niin mene – ei ainakaan tässä perheessä. Jokainen meistä ikävöi ja suree menetettyä kaveria tavallaan, kunnes muistot tasaavat pahimman ikävän. Edellisen koiran jälkeen elimme yli vuoden k...

Huomaan toteuttavani elinikäisen oppimisen periaatetta. Kuin varkain olin ilmoittautunut avoimen korkeakoulun kirjoittamisen opintoihin – jälleen kerran elämääni lyövät tahtia erilaisten kurssien deadlinet elikkäs tehtävien palauttamisten määräpäivät. Hohhoijaa! Viimeisimpien opintojen päätyttyä ajattelin, että jo riittää elämän aikatauluttaminen opintojen mukaan – tervetuloa normaali elämä. Tässä sitä kuitenkin ollaan. Kuin huomaamatta olin maksanut ensimmäisen erän opintomaksusta ja ensimmäisen tehtävän palauttamisen määräpäivä alkaa olla käsillä. Se siitä vapaudesta – en nähtävästi osaa olla opiskelematta. Huomasin jälleen menneellä viikolla ollessani tyttäreni kanssa iltalenkillä, miten konkreettinen autistisen ihmisen ajatuksenjuoksu onkaan. Hänellä on yleensä tapana kehittää ongelmia mitä ihmeellisimmistä asioista, ja olen neuvonut, ettei hänen tarvitse murehtia niin paljon ja takertua kaikkiin asioihin, sekä kehottanut nauttimaan tästä hetkestä. Luulin hänen ottaneen neuv...

Kohtaloa uhmaten ostin viime viikolla pienoisjoulukuuseksi noin 30-senttisen huonekuusen. Omistin sellaisen vuosikymmeniä sitten ja muistelin ostohetkellä sen olleen haastava hoidettava. Googletin saman tien kyseisen kasvin hoito-ohjeet eikä muistini pettänyt tässä asiassa – talvikausi keskuslämmitetyssä asunnossa koituu yleensä kasvin kohtaloksi. Harva pystyy järjestämään sille  talvikaudeksi  valoisaa, 10-15 asteen kasvupaikkaa sekä sen vaatimaa kosteutta. Hoito-ohjeissa luvattiin kuitenkin, että huonekuusi saattaa selvitä hengissä myös noin 20 asteen huoneenlämmössä, jos lämpötila ei nouse yli tuon 20 ja se saa kosteutta. Tartuin tähän oljenkorteen ja päätin kokeilla, josko nyt saisin tuon kasvin pysymään vihreänä koko talvikauden – kesällä sen voi sitten halutessaan siirtää ulos. Meillä sisälämpötila pysyttelee useimmiten kyseisissä lukemissa ja laskee joskus sen allekin, sillä viihdymme lämminverisemmän puoliskoni kanssa viileähkössä huoneenlämmössä. Jälkikasvumme on...

Siemenestä kasvattamani liki kolmekymmenvuotias appelsiinipuumme on kärsinyt kuluneen vuoden aikana alati uusiutuvasta tuhoeläinongelmasta. Seittiä kehräävät punkit saavat sen tiputtamaan lehtiään erityisesti talvisin. Sekä luontaisten että synteettisten torjuntasuihkutusten jälkeen tilanne on tilapäisesti parantunut – uusiutuakseen jälleen. Niinpä kysyin apua ongelmaan paikalliselta kukkakauppiaalta, joka neuvoi minua kokeilemaan multaan laitettavia torjuntapuikkoja. Juuret ottavat kasteluveteen liukenevan torjunta-aineen ja kasvia imevät tuhohyönteiset kuolevat saatuaan torjunta-ainepitoista kasvinestettä. Fiksu menetelmä – varsinkin tällaiselle laiskalle kukkien hoitajalle. Ei tarvitse kuin muistaa kastella kukkia ja kasvi hoitaa lopun itse J Niinpä laitoin puikot multaan. Mieleeni tuli samalla, etten ole muistanut lannoittaa huone-kasvejani aikoihin, vaikkei niitä nyt lepokaudella edes tarvitse lannoittaa. Ajattelin kuitenkin, että  voisin   ehkä  laittaa ...

Suomen kieli yllättää. Kielemme on rikas ja samalle asialle löytyy useita eri ilmaisuja, joihin eri murteet tuovat oman lisänsä. Esimerkiksi netistä löytyi pikaisella haulla seuraavat synonyymit sanoa -verbille: naurahtaa, ilmaista, vakuuttaa, puhua, henkäistä, hiiskua, ilmoittaa, kuiskata, lausahtaa, lausua, murahtaa, todeta, tokaista, urahtaa, virkkaa, väittää, ärähtää, tuumia ja kertoa. Lisäisin listaan vielä tiuskia, tuiskahtaa, höpöttää ja mainita. Tässä eivät todennäköisesti tulleet vielä kaikki vaihtoehdot, mutta melko kiitettävä lista kuitenkin. Kuluneen syksyn aikana mieleeni on jäänyt kaksi sanaa, joiden merkitystä en tiennyt. Toinen niistä on ulava , jota adjektiivia äitini käytti. Onpa nyt niin ulava olo tai Tuntuupa nyt niin ulavalta , joissa ulava tarkoittaa lähinnä loistavaa , upeaa tai mahtavaa. Toisen sanan kuulin muutama päivä sitten. Olin kahvilla ystävättäreni kanssa, joka osti tukusaa jäätelöä – kyseessä oli tukeva, vähän normaalia paksumpi pehmis-jääte...

Havahduin kummalliseen rämisevään ääneen ja hetken luulin kallioporarin eksyneen pihallemme poraamaan olematonta kalliota. Räminä jatkui ja äänen lähde tarkentui keittiöön, jonne menin pikimmiten selvittämään tilannetta. Äänen lähteeksi paljastui lopulta kahvinkeittimemme – se kolmas versio. Yritin sammuttaa epätoivoisesti vedenpuutteesta kärsivää keittintä, mutta se ei totellut virtanäppäintä ja viimeisenä keinona kiskaisin pistokkeen seinästä – keitin vaikeni. Laitettuani pistokkeen takaisin pistorasiaan keitin totteli jälleen virtanäppäintä. Joko keittimellämme oli oma tahto tai meillä kummitteli… tai viimeajat hiljaiseloa viettänyt kotitonttumme oli aktivoitunut. Kerroin kahvinkeittimen toilailusta fiksummalle puoliskolleni, joka uskoi lopulta kertomukseni – pienellä varauksella tosin. Kunnes kahvinkeitin ilmoitti kuluneena viikonloppuna omasta tahdostaan myös hänelle. Ihmettelimme, että mikä mahtoi tehdä kahvinkeittimistämme joko toimimattomia tai hulluja ja hyperaktiivisia. O...