Arvaamattomia ajatuksia

Ensilumi – odotettu ja pelätty sekä täällä Pohjolassa väistämätön talventulon merkkipylväs. Muistan, kuinka lapsena riemuitsimme ensimmäisistä taivaalta putoavista lumihiutaleista. Juoksimme ikkunasta toiseen katsomaan, miten se kerrostui vähitellen valkoiseksi kerrokseksi maahan. Silmät loistaen rakensimme suojalumesta, jota ensilumi usein oli, pienen lumiukon tai vähintään lumilyhdyn sekä teimme koskemattomaan lumeen karhunportin tai virittelimme keskinäisen lumisodan. Pannuhuone ja pattereiden päälliset täyttyivät sisälle palattuamme märistä lapasista, sillä rukkaset säästettiin hiihtämistä varten. Pakkasten tultua saimme vihdoin talvivarastosta päällemme talvivaatteet – toppatakit ja -housut sekä karvalakit (lue: turkishatut), jotka olivat joko oikeaa tai keinoturkista. Aloitettuani koulun sain häntälakin, jonka häntä oli peräisin ketulta (niin muistelen) – se oli hieno! Siitä muutaman vuoden jälkeen muotiin tulivat koivistolaishatut. Nykyään lasten, nuorten ja vähän vanhempie...

Kävelin tyttäreni kanssa viikonloppuna metsässä ja huomioni kiinnittyi talitinttiin. Näytti siltä kuin se olisi seurannut meitä lennellen polun vierustan puusta toiseen sirkuttaen samalla vimmatusti. Lopulta se jäi istumaan puuhun polun muututtua hiekkatieksi. Nähtävästi se ilmoitti meidän olleen sen reviirillä. Kevään tulon huomaa valon määrän lisääntymisen ja lumen sulamisen lisäksi lintujen aktiivisuudesta. Varsinkin aamuisin konsertti on runsaan moniääninen. Pikkulintujen sirkutuksen lisäksi lähimetsän puissa raakkuvat sulassa sovussa varis ja korppi, joiden sekaan naakat narisevat kommenttinsa. Tänä aamuna kuulin talven jälkeen ensimmäisen kerran mustarastaan huilumaisen laulannan, jota täytyi pysähtyä kuuntelemaan oikein ajatuksella. Niin kaunista se oli. Tänään on kevätpäiväntasaus – päivä ja yö ovat yhtä pitkät. Tästä eteenpäin valon määrä lisääntyy juhannukseen asti. Pessimisti sanoisi, että juhannuksesta menee vain hetki, kun illat pimenevät syksyyn. Minä en kuitenkaan...

Huomaan toteuttavani elinikäisen oppimisen periaatetta. Kuin varkain olin ilmoittautunut avoimen korkeakoulun kirjoittamisen opintoihin – jälleen kerran elämääni lyövät tahtia erilaisten kurssien deadlinet elikkäs tehtävien palauttamisten määräpäivät. Hohhoijaa! Viimeisimpien opintojen päätyttyä ajattelin, että jo riittää elämän aikatauluttaminen opintojen mukaan – tervetuloa normaali elämä. Tässä sitä kuitenkin ollaan. Kuin huomaamatta olin maksanut ensimmäisen erän opintomaksusta ja ensimmäisen tehtävän palauttamisen määräpäivä alkaa olla käsillä. Se siitä vapaudesta – en nähtävästi osaa olla opiskelematta. Huomasin jälleen menneellä viikolla ollessani tyttäreni kanssa iltalenkillä, miten konkreettinen autistisen ihmisen ajatuksenjuoksu onkaan. Hänellä on yleensä tapana kehittää ongelmia mitä ihmeellisimmistä asioista, ja olen neuvonut, ettei hänen tarvitse murehtia niin paljon ja takertua kaikkiin asioihin, sekä kehottanut nauttimaan tästä hetkestä. Luulin hänen ottaneen neuv...

”Helppoa kuin heinänteko”, ”sekaisin kuin seinäkello” ja ”pää on ihan tyhjä” – sanontoja, joita käytän itsekin, jos en ihan päivittäin, niin melko usein kuitenkin. Tarkemmin mietittynä ne eivät pidä lainkaan paikkaansa. Heinänteko on nykyihmiselle kaikkea muuta kuin helppoa. Kuinkahan moni ikäluokkaani nuoremmista ihmisistä on ollut heinäpellolla? En usko, että kovin moni. Heinänteko on katoavaa kansanperinnettä, jota saatetaan lähinnä harrastaa jossain päin pienessä mittakaavassa perinteen säilyttämiseksi. Itse olen lapsena ollut heinäpellolla lähinnä haravan varressa sekä ahomansikoiden ja eväiden syönnissä. Entä sitten se seinäkello – onko se sekaisin? Perheemme seinäkello raksuttaa eteisen seinällä tarkasti kuluvaa aikaa, kunhan sen vain muistaa vetää viikoittain. Se on tarkemman puoliskoni tehtävä – onhan kello perintö hänen mummoltaan. Soittopuolta kyseisestä kellosta ei vedetä. Valvoimme (minä ja vanhin poikamme) viikon verran kellon tultua kotiimme hyväunisen puoliskon...

Tein viikonloppuna heräteostoksen isolla hoolla. Ostin paikallisesta marketista kuorintasukat, jotka eivät todellakaan liity millään tavalla perunan tai minkään muunkaan juureksen tai hedelmän kuorimiseen. Nämä sukat (jos sukista voi puhua) oli tarkoitettu jalkapohjan kuivan ihon kuorimiseen. En ymmärrä vieläkään, miten eksyin kenkäosastolle ja miten ylipäätään mieleeni tuli poimia kyseinen tuote ostoskoriin. Jonkinlainen tilapäinen (toivottavasti) mielenhäiriö nähtävästi riivasi minua, sillä en edes tiennyt, paljonko kyseiset sukat maksoivat – kuljetin ne vain kiltisti kassalle ja maksoin silmää räpäyttämättä. Siinä vaiheessa, kun katsoin kassakuitista hinnan (rapiat päälle 20 euroa), vähän kirpaisi, mutten voinut enää perääntyä, sillä paketti oli jo ostoskassissa. Testasin sukkia illalla saunan jälkeen. Läpsyttelin muovipusseja muistuttavat, nestettä täynnä olevat sukat jaloissani puolentoista tunnin ajan. Onneksi laitoin niiden päälle oikeat sukat, jotta ne pysyisivät jaloissa...

Lupasin viikko sitten kertoa, miten tekemäni teepuuöljyn vaikutuksiin perustuva voide tehoaisi tyttäreni akneen ja lyhyesti sanottuna, viikon kokemuksen jälkeen, aluksi se tehosi hyvin. Loppuviikosta näppyjä alkoi kuitenkin tulla lisää. Niinpä poikettuani kauppareissullani luontaistuoteliikkeeseen ostin sieltä myyjän mainostaman konjak-kasvosienen. Ostamani sieni oli nimenomaan rasvaiselle iholle ja sillä voisi kasvojen normaalipuhdistuksen lisäksi puhdistaa myös meikit. Käyttöohje lupasi myös, että sieni tasapainottaisi ihon pH:n, joten myös kasvovesi olisi tarpeeton. Ostin siis sienen ja viikonlopun sieni + teepuuöljyvoide -käytön perusteella sieni tehosi – näpyt vähenivät. Tyttäreni lähti eilen talvilomalle mummolaan sieni mukanaan (teepuuöljyvoide unohtui kotiin). Jos loppuviikosta kotiutuva neitokainen on sileäposkinen, voin varauksetta suositella sientä kaikille rasvaisesta ihosta kärsiville. Odotan siis jännityksellä loppuviikkoa ja tyttären kotiinpaluuta :) Syksyllä, enne...

Pakkaset ja talvi ovat nähtävästi tulleet jäädäkseen ja hyvä niin. Ulkona liikkuessa kunnon kauluri on kuitenkin tarpeellinen täydentämään lämmintä talvipukeutumista, varsinkin, kun ehdimme jo tottua joulukuun leutoihin syyskeleihin.  Joulun alla löysin villasekoitelangan, joka ei kirvellyt ihoa vasten – Novita Aavan. Innostuin neulomaan siitä kaulureita paitsi itselleni myös joululahjoiksi, sillä lanka tuntui miellyttävältä neuloa ja kauluri valmistui nopeasti. Laitan ohjeen alle, jos joku sattuisi olemaan lämpimän kaulurin tarpeessa J Eri ihmisille eri väriset – mieltymysten mukaan J Punainen – lämmin väri talven pakkasiin Tarvitaan siis kerä (100 g) Novita Aava-lankaa (tai muuta miellyttävän tuntuista, samanvahvuista lankaa) ja 40 tai 60 cm:n pyöröpuikot kokoa 8. Mielestäni 40 cm:n puikot olivat näppärämmät, sillä minun käsialallani kaulurin ympärysmitaksi tuli noin 54 cm ja korkeudeksi noin 44-45 cm. Luo 78-80 silmukkaa ja neulo alkuun muutama senttime...