Kevättä ja Suomi100 - laukku :)

Kävelin tyttäreni kanssa viikonloppuna metsässä ja huomioni kiinnittyi talitinttiin. Näytti siltä kuin se olisi seurannut meitä lennellen polun vierustan puusta toiseen sirkuttaen samalla vimmatusti. Lopulta se jäi istumaan puuhun polun muututtua hiekkatieksi. Nähtävästi se ilmoitti meidän olleen sen reviirillä.
Kevään tulon huomaa valon määrän lisääntymisen ja lumen sulamisen lisäksi lintujen aktiivisuudesta. Varsinkin aamuisin konsertti on runsaan moniääninen. Pikkulintujen sirkutuksen lisäksi lähimetsän puissa raakkuvat sulassa sovussa varis ja korppi, joiden sekaan naakat narisevat kommenttinsa. Tänä aamuna kuulin talven jälkeen ensimmäisen kerran mustarastaan huilumaisen laulannan, jota täytyi pysähtyä kuuntelemaan oikein ajatuksella. Niin kaunista se oli.

Tänään on kevätpäiväntasaus – päivä ja yö ovat yhtä pitkät. Tästä eteenpäin valon määrä lisääntyy juhannukseen asti. Pessimisti sanoisi, että juhannuksesta menee vain hetki, kun illat pimenevät syksyyn. Minä en kuitenkaan sanonut niin ;D
Tulevana viikonloppuna käännetään jälleen kelloja kohti kesää, jotta syksyllä niitä saataisiin käännellä jälleen takaisin tähän aikaan. Niin turhaa touhua :( Taisinpa marista tästä samasta asiasta myös viime vuonna ja sitä edellisenä ja sitä edellisenä… Ei siitä kuitenkaan sen enempää, mutta turhaa se kuitenkin on. Pääsinpähän sanomaan :D

Leikkelin menneellä viikolla miesten vanhoja t-paitoja ja neuloin niistä juhlavuoden kunniaksi Suomi100 - laukun. Laukkuun mahtuu vain tarpeellinen – rahapussi, puhelin, kampa, peili ja huulirasva tai - puna.
Kuvan alla on ohje laukkuun.

Tekemisen iloa :)

Trikookuteesta neulotut laukut. Vasemmanpuoleinen on tehty osto-
kuteesta ja oikeanpuoleiseen, suomenlipun väriseen kuteet on leikat-
tu miesten t-paidoista (kolme ja puoli t-paitaa kokoja M-L).
Laukkuosan koko on noin 25 cm (leveys) x 17 / 22 cm (korkeus ilman
joustinta / joustimen kanssa).

Tässäpä ohje pienehköön kierrätyshenkiseen käsilaukkuun – arkeen tai juhlaan:

Kuvan laukkuun tarvitaan 3 – 5 aikuisen t-paitaa koosta riippuen, 30 cm:n neulepuikot (8-10) ja laukun kahvat. Trikookuteen leikkaamiseen löytyy ohje netistä alla olevasta osoitteesta:

Leikkasin laukkuun käyttämäni kuteen noin 2 cm:n levyiseksi. Laukku on neulottu nro 8 puikoilla tasona edestakaisin aina oikeaa. Luodaan aluksi 15 silmukkaa ja neulotaan joustinta (1o, 1n) noin 12 krs, minkä jälkeen lisätään tasaisesti 8 silmukkaa (= 23 s). Näillä neulotaan aina oikeaa 30-33 cm (noin 60 krs), minkä jälkeen kavennetaan tasaisesti 8 s (= 15 s). Tämän jälkeen neulotaan joustinta saman verran (noin 12 krs) kuin alussa ja päätellään silmukat.

Laukun kahvat kiinnitetään joustinpäihin ja tässä mallissa ne ovat bamburenkaat. Joustimen reuna taivutetaan renkaan päälle nurjalle puolen ja ommellaan trikookuteella joustimen loppumiskohtaan. Kun kahvat on kiinnitetty, neulottu kpl taitetaan kahtia ja laukun sivusaumat ommellaan yliluotellen trikookuteella pohjasta joustimen alkuun siten, että sivuun muodostuu puskusauma. Varmista, että laukun suuaukko jää tarpeeksi suureksi.

Kierrätyslaukkusi on nyt valmis :)

Kommentit