Pakkasaamun aurinkoisia mietteitä :)


Pakkasaamun huuruisissa oksissa kimmeltävä aurinko houkutteli minut aamulenkille – yksin, sillä koiramme kuolemasta alkaa olla jo kuukausi. Siitä huolimatta katseeni etsiytyy välillä olohuoneen matolle etsien siellä nukkunutta lenkkikaveria.

Tuo kuukausi on kulunut yllättävän nopeasti ja maaliskuu lähenee vääjäämättä kevätpäiväntasausta sekä kellojen siirtämistä kesäaikaan. Tunnustan olevani ärsyyntynyt jokakeväisestä ja -syksyisestä leikkimisestä kellojen kanssa. Jos kyseinen toimenpide hyödyttäisi jotakin, ymmärtäisin sen. Sen sijaan kuluneina vuosina on eri tutkimuksin todistettu, miten kellonajan siirtely haittaa erityisesti mielenterveyspotilaita, mutta myös terveitä ihmisiä. Eri-ikäisten ihmisten vuorokausirytmi häiriintyy tunnin siirtämisestä ja keväisen siirron jälkeen varsinkin pienille lapsille aamut ovat vaikeita eikä illalla vielä nukuta – syksyllä tilanne toistuu jälleen päinvastaisessa järjestyksessä. Tavasta voisi siis jo luopua ja jäädä pysyvästi talviaikaan, joka on se normaali ja alkuperäinen aika.

Kunnallisvaalit lähestyvät ja puolueiden ehdokasasettelu on päättynyt. Minäkin eksyin sitoutumattomana ehdokkaana erään puolueen listoille. Erittäin epäpoliittisena henkilönä en halunnut enkä halua minkään puolueen jäsenkirjaa, joten huitelen villinä ja vapaana (vaikkakin sopuisana) vaihtoehtona ehdokkaiden värikkäässä paletissa.
En usko sinun löytävän nimeäni minkään kunnan ehdokasluettelosta, sillä ehdokkaaksi täytyi asettua ihan oikealla nimellään. Kirjoitan tätä blogia sekä Pirre-kirjoja peitenimellä jatkossakin – onhan se huomattavasti raflaavampi kuin omani. Lisäksi olen tykästynyt siihen ja hahmotan itseni kirjoittaessani Wellamo Pengeriksi.

Auringon paiste ja maaliskuusta hullaantuneet talitintit houkuttelevat ulos nauttimaan talvisäästä. Upean talvisen viikonlopun jälkeen yhtä upeana alkanut viikko lopettelee suomalaisten talvilomajaksoa. Se aloittaa kevään odotuksen sekä Lahden kisoja tiukasti seuranneille totuttautumisen kisojen jälkeiseen aikaan. Maaliskuu on kevään ensimmäinen kuukausi ja kevätpäiväntasauksen jälkeen valon määrä vain lisääntyy juhannusta kohti mentäessä. Aurinkolaseja tarvitaan taas. Ei tarvitse miettiä tekosyytä ostaakseen uudet aurinkolasit, sillä niitä ei ole koskaan liikaa. Voi siis villiintyä hyvällä omalla tunnolla keväästä ja hankkia täysin erilaiset, vanhoista aurinkolaseista poikkeavat häikäisyn suojat ;)

Aurinkoista ulkoilua! Älkää unohtako aurinkolaseja mennessänne kevättalvisille hangille – lumi on nyt häikäisevän valkoista :)

PS. Korjasin talvipäivänseisauksen kevätpäiväntasauksesksi. Talvipäivänseisaushan oli jo joulukuussa - menevät nuo termit sekaisin, mokomat :D

Kohti sinistä taivasta ja kevättä :)

Kommentit