Arvaamattomia ajatuksia

En ole kadonnut, vaikka viimeisimmästä kirjoituksestani onkin jo yli kuukausi aikaa. Kulunut kevät (ja itse asiassa myös talvi) on ollut kiireinen – kuudennen Pirren käsikirjoitus on pitänyt minut tiukasti otteessaan. Kevät on ollut ajoittain myös raskas, mutta sen kääntyessä jo kesään elo on jälleen valoisampaa. Tyttäremme muutti vuoden lopussa kotoa asumisyksikköön kahden nuoren naisen asuinkaveriksi. Alku meni hyvin, mutta vuoden vaihteen jälkeen alkoivat ongelmat. Normaalin vuorovaikutuksen taitava nuori olisi suoriutunut kyseisessä asumisyksikössä mainiosti, sillä asuinkaverit olivat sopuisia ja henkilökunta osaavaa. Palvelut sijaitsivat kohtuullisten etäisyyksien päässä ja opiskelupaikkakin oli lähellä. Autistiselle henkilölle kaikenlaiset muutokset ovat kuitenkin haastavia – niinpä kaikki ei mennytkään kuten strömsössä. Nuorella naisella oli kova tarve näyttää lähipiirille, että hän selviäisi itsenäisesti, ilman apua. Halu olla kaikille mukava katkaisi kuitenkin ajan m...

Huomaan toteuttavani elinikäisen oppimisen periaatetta. Kuin varkain olin ilmoittautunut avoimen korkeakoulun kirjoittamisen opintoihin – jälleen kerran elämääni lyövät tahtia erilaisten kurssien deadlinet elikkäs tehtävien palauttamisten määräpäivät. Hohhoijaa! Viimeisimpien opintojen päätyttyä ajattelin, että jo riittää elämän aikatauluttaminen opintojen mukaan – tervetuloa normaali elämä. Tässä sitä kuitenkin ollaan. Kuin huomaamatta olin maksanut ensimmäisen erän opintomaksusta ja ensimmäisen tehtävän palauttamisen määräpäivä alkaa olla käsillä. Se siitä vapaudesta – en nähtävästi osaa olla opiskelematta. Huomasin jälleen menneellä viikolla ollessani tyttäreni kanssa iltalenkillä, miten konkreettinen autistisen ihmisen ajatuksenjuoksu onkaan. Hänellä on yleensä tapana kehittää ongelmia mitä ihmeellisimmistä asioista, ja olen neuvonut, ettei hänen tarvitse murehtia niin paljon ja takertua kaikkiin asioihin, sekä kehottanut nauttimaan tästä hetkestä. Luulin hänen ottaneen neuv...

Löysin tämän kirjoituksen luonnosteni joukosta ja se palautti ajatukseni viime kesään. Julkaisen sen nyt blogissani ylimääräisenä muistona edelliskesältä. Se toimii myös muistutuksena, että kevät ja kesä koittavat lopulta joka vuosi riippumatta tällä hetkellä vallitsevasta talvisesta säästä. … Tänään oli normaalia erikoisempi aamu – vanhin pojistamme astui armeijan harmaisiin. Armeijan asut eivät kuitenkaan ole enää menneiden vuosien tapaan harmaita – loma-asukin on maastokuvioinen ja pojat sanovat sitä kurkkusalaatiksi. Pojan kaveri kävi hakemassa hänet aamukahdeksalta ja heippojen jälkeen talo oli kahta vanhempaa jälkikasvua vajaa nuorimman koisatessa vapaapäivästään nauttien vielä sängyssään. Nousin aamulla ylös heti kuuden jälkeen, sillä tyttäreni oli lähdössä aamukahdeksan linja-autolla kesäloman viettoon Pohjanmaalle mummolaan. Hänen aamupalakeskustelunsa koski synnytyksen jälkeistä psykoosia. Keskustelu kyseisestä aiheesta ei oikein napannut useastakaan eri syystä. ...