Lomamatkan jälkeen...
Reilun viikon poissaolo kotimaan kamaralta näkyi – puut olivat miltei täydessä lehdessä ja ensimmäinen nurmikon leikkuu oli edessä. Kesä oli alkanut. Laukkujen purkaminen, pyykinpesu ja arkirytmiin sopeutuminen odottivat. Pikkuinen koiranpentu oli kasvanut lomamatkamme aikana pennunpyöreydestään pitkäjalkaiseksi ja -kuonoiseksi. Olimmeko todellakin olleet vain viikon pois? Solahtaminen arkeen kävi yllättävän kätevästi. Pyykkikone pyöri ja tyhjät matkalaukut vietiin alakerran varastoon odottamaan seuraavaa matkaa. Ruohonleikkuri pörisi viikonlopun molempina päivinä ja pennun kanssa pihaleikkien lisäksi tehdyt lenkit pitenivät muutamasta sadasta metristä reiluun kilometriin. Kotimiehenä olleet huokaisivat helpotuksesta jättäessään taakseen tämän väliaikaisen virkansa. On aivan eri asia leikkiä pennun kanssa isäntäväen ollessa kotona kuin huolehtia eroahdistuksesta kärsivää, joka paikkaan ehtivää sähikäistä. Viikonlopuksi armeijasta lomalle päässyt kuopuksemme katsoi odottaess...