Arvaamattomia ajatuksia

Huomaan lipsuvani yhä enemmän ja enemmän viikoittaisista blogikirjoituksistani. Elämää on kuitenkin myös blogin ulkopuolella eikä se mene aina käsikirjoituksen mukaan. Viimeisimmän Pirren käsikirjoitus pitää myös kiireisenä, sillä olen päättänyt, että se julkaistaan tämän vuoden aikana. Muutama mielenkiintoinen asia herätti kuitenkin huomioni ja jaan ne tässä. Kirjoitin tässä blogissani pari vuotta sitten vanhoista, jo syödyistä purukumeista. Pyörittelin tuolloin ajatusta kestopurukumista purukumijätteen vähentämiseksi. Monikaan meistä ei tule ajatelleeksi, että maapallolla käytetään vuosittain noin 20 miljardia euroa purukumiin – tuotteeseen, joka heitetään lyhyen käytön jälkeen pois ja usein luontoon. Brittiläinen, yhden naisen idean pohjalta perustettu yritys, Gumdrop, on kuitenkin kehittänyt ajatusta huomattavasti pidemmälle. Se on tuonut katujen varteen käytetyille purukumeille tarkoitetut, ympäristöstä hyvin erottuvat, pinkit keräilyastiat, joihin käytetyn purukumin voi p

Se oli kaunis keitin. Musta vastuspuomi kulki kaarevana hyvin muotoillun lasipannun ja mattapintaisen suodatinsuppilon yli. Pannu oli vakaa eikä kaadettaessa valuttanut kahvia pöydälle edes pannun ollessa täynnä. Sen kansi oli tukeva ja pysyi hyvin paikoillaan. Pyöreä ja korkea vesisäiliö oli irrotettava. Se oli kätevä täyttää vesikraanan alla eikä täyttämiseen tarvinnut erillistä kannua. Neljäsosalitran välein jaoteltu asteikko erottui selkeästi ja silmiä hivellen läpinäkyvästä säiliöstä, sillä puolessa vuodessa numerot eivät ehtineet kulua himmeiksi. Pesimme keittimen osat hellävaraisesti käsin ehkäistäksemme suodattimen mattapinnan tai säiliön numeroiden kulumista. Pannun tosin pesimme joskus koneessa kantta lukuun ottamatta, mutta vain silloin tällöin. Mikään ei kuitenkaan auttanut – keittimet eivät viihtyneet luonamme. Ne sanoivat yhteistyösopimuksen irti m elko tasaisesti   puolen vuoden välein – kaikki neljä. Lopulta meillä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin jättää haikeat (

Tiistai 27.3.2018 Rakas päiväkirja, isäntäväkeni sai mestari-idean – minut piti steriloida! Nyt oli kuulemma toimenpiteeseen sopiva aika – ei ollut vielä kurakelejä ja edellisestä juoksusta oli kulunut tarpeeksi aikaa. Miten niin? Juoksinhan eilenkin – pihalla ja lenkillä. Niinpä matkustin noin viikko sitten emäntäni kyydissä eläinlääkäriin. En niin perusta automatkailusta ja huono olo yllätti minut juuri ennen eläinlääkärin pihaa. Oksensin etuistuimen ja jalkatilan lisäksi hihnani sekä emännän rukkaset. Autossa ei ollut talouspaperia, joten emäntä puhdisti hihnan eläinlääkärin vessassa sekä auton ja rukkasensa palattuamme kotipihan lumihangessa. Onneksi en ollut syönyt sinä aamuna, joten emäntä pääsi hieman vähemmällä siivoamisella. Eläinlääkäristä en muista juuri mitään. Emäntä poistui jossain vaiheessa ja, kun hän tuli hakemaan minua, olin häkissä. Voitteko kuvitella! Lepäilin kotimatkalla auton takapenkillä enkä olisi kotiin päästyämme halunnut tulla sieltä pois. Sattui v