Otteita koiran päiväkirjasta

Tiistai 27.3.2018

Rakas päiväkirja, isäntäväkeni sai mestari-idean – minut piti steriloida! Nyt oli kuulemma toimenpiteeseen sopiva aika – ei ollut vielä kurakelejä ja edellisestä juoksusta oli kulunut tarpeeksi aikaa. Miten niin? Juoksinhan eilenkin – pihalla ja lenkillä.

Niinpä matkustin noin viikko sitten emäntäni kyydissä eläinlääkäriin. En niin perusta automatkailusta ja huono olo yllätti minut juuri ennen eläinlääkärin pihaa. Oksensin etuistuimen ja jalkatilan lisäksi hihnani sekä emännän rukkaset. Autossa ei ollut talouspaperia, joten emäntä puhdisti hihnan eläinlääkärin vessassa sekä auton ja rukkasensa palattuamme kotipihan lumihangessa. Onneksi en ollut syönyt sinä aamuna, joten emäntä pääsi hieman vähemmällä siivoamisella.

Eläinlääkäristä en muista juuri mitään. Emäntä poistui jossain vaiheessa ja, kun hän tuli hakemaan minua, olin häkissä. Voitteko kuvitella! Lepäilin kotimatkalla auton takapenkillä enkä olisi kotiin päästyämme halunnut tulla sieltä pois. Sattui vatsaan, vaikka olin kuulemma kipulääkitty sen päivän osalta. Emäntä yritti auttaa minua autosta, mutta lopulta jouduin pääasiassa selviytymään itse.

Sisälle päästyäni kiinnitin ensimmäisen kerran huomiota muoviseen tötteroon (eläinlääkärissä sanoivat kauluriksi), joka oli asennettu pääni ympärille. Se tarttui joka paikkaan – ovenpieliin, tuoleihin, pöytiin ja sohvien käsinojiin. Ärsytti, mutten jaksanut miettiä asiaa enempää, vaan menin lepäämään olohuoneen matolle. Emäntä laittoi päälleni peiton, koska eläinlääkärissä neuvottiin, että minut täytyi pitää lämpimänä. Pyh! Vaihdoin paikkaa, sillä en halunnut mitään peittoja päälleni. Tosi koira ei sellaisia tarvitse.

Keskiviikko 28.3.2018

Eilinen päivä ja viime yö menivät pienessä tokkurassa, mutta aamulla elämä maistui jälleen. Päätin kokeilla muutamaa ilohyppyä heti aamutuimaan, mutta isäntä esti ne. Testasin, oliko emännällä enemmän huumorintajua – ei ollut. Tötterö keikkui kaulassani ja tarrautui aivan jokaiseen kotoamme löytyvään ulokkeeseen. Jostain syystä lattialle sijoitetut kukkaruukutkin lakosivat tieltäni mennessäni totuttua reittiä ikkunan ääreen tarkkailemaan pihaa. Purin suutuksissani tötteröä, mutta se jäi yritykseksi – en saanut hampaillani mokomasta otetta. Ulkona se kurja haukkasi jatkuvasti vähäiseen lumihankeen, kun yritin haistella kavereiden, jänisten sekä muiden kulkijoiden jälkiä. Inhoan tuota tötteröä! Odotahan, kun sinut irrotetaan kaulastani…

Torstai 29.3.2018

Hyvä päiväkirja, jostain syystä emäntä ei päästä minua juoksemaan vapaana eikä heittele minulle keppejä lumikokkareista puhumattakaan. En ymmärrä näitä ihmisiä. Yksi käynti eläinlääkärillä lopetti kaiken hauskan elämästäni. Ei hyppimistä, ei keppejä, ei palloja, ei juoksulenkkejä, ei tutkimusretkiä polun varren risukoihin eikä mitään hauskaa, mikä kuului koiran elämääni vielä viikko sitten. Elämäni on muuttunut tylsäksi. Saan kuitenkin vielä ruokaa – kiitos siitä.

Sunnuntai 1.4.2018

Emäntä toi vuoteeni (vanha lampaantalja) takaisin. Se oli kuulemma pestävä haavasta tihkuneen veren vuoksi. Yhtä kaikki nyt se on vanhalla paikallaan isäntäväen sängyn vieressä, emännän puolella. Emäntä ei ymmärrä, että paikka on liian ahdas tötterokaulaiselle minulle. Niinpä päätin muuttaa avarammille alueille – perheen tyttären huoneeseen. Lisäksi tytär ei kuorsaa, kuten isäntä – saanpahan nukkua rauhassa. Emäntä ihmetteli vuoteen kuljetustani ja poistuttuani juomaan vettä kesken kuljetuksen mokoma vei vuoteen takaisin sänkynsä viereen. En kuitenkaan antanut periksi, vaan vein vuoteen uuteen paikkaan ja asettauduin siihen lepäämään, jotta tuo hölmö ihminen ymmärtäisi, että olen muuttanut. Mitäs asensi tötterön kaulaani – sitä saa, mitä tilaa.

Maanantai 3.4.2018

Koska minulta on viety kaikki hauskuus enkä mahdu viheliäisen tötterön kanssa edes lempituolien alle nukkumaan, olen päättänyt herättää isäntäväkeni joka yö useita kertoja ravistamalla itseäni niin, että tuo tötterö kolisee mahdollisimman kovaäänisesti ovenpieliin ja huonekaluihin. Jatkan myös hyppimistä aina, kun se vain on mahdollista – pysyköön isäntäväkeni valppaana vielä toisen sairaslomakseni määrätyn viikon. Virtaa minulla kyllä riittää, mutta riittääkö heillä kärsivällisyyttä – toivottavasti.

Luvassa on ehkä sittenkin mielenkiintoinen viikko 👍

Vihaan tätä tötteröä.