Arvaamattomia ajatuksia

Kävelin jälleen kerran metsäpolkua koiran kanssa. Joulukuun aikana metsään satanut ja polulle askelten alla tiiviiksi painunut lumi oli jo miltei sulanut. Luminen polku oli muuttunut vuodenvaihteen vesisateissa ensin jäiseksi ja lopulta sieltä täältä alkoi näkyä maata, polun pohja. Polun vierustan sammal paistoi syvän vihreänä sulaneen lumen alta tammikuisessa harmaudessa. Onneksi sää kuitenkin muuttui viime päivien aikana talviseksi. Ulkona paistaa nyt talvinen aurinko – kalpea, mutta paistaa kuitenkin. Vuorokauden valoisa aika on pidentynyt jo useita minuutteja ja metsän puiden välistä lumen rippeille siivilöityvä auringon valo on lupaus valosta ja tulevasta keväästä. Se on tuolla jossakin – edessäpäin. Siihen me uskomme sekä tammikuisen vesisateen synkkyydessä että pakkaspäivien kalpeassa valossa ja etenemme kohti valoa ja kevättä. Tämän talven sää on hyvä osoitus siitä, että Suomi on pitkä maa. Edellinen kuvaus koski eteläistä Suomea. Lapissa ja Kainuussa sekä Keski-Suomes...

Koiramme pettyi viime perjantaina raskaasti. Se odotti innokkaasti perjantai-iltapäivisin lomille tulevaa sotamiestä kotiin, mutta odotettu henkilö loisti poissaolollaan vielä illallakin. Pentu kierteli levottomasti ympäri taloa ja parkkeerasi välillä eteiseen tuijottaen hievahtamatta eteisen ovea. Jonkin ajan päästä se lähti jälleen liikkeelle ja kurkisteli ikkunoista ulos varmistaakseen, ettei sotamies vain oleskellut ulkona sen tietämättä. Iltaa kohti se rauhoittui, mutta jokainen ylimääräinen rapsahdus tai kolahdus aiheutti ryntäyksen eteiseen kovan haukkumisen kera. Lukemattomat kerrat jouduimme selittämään sille, ettei kukaan tullut taloon ja välillä näyttämään, ettei pihassa ollut ketään. Nukuin sen yön kehnosti herättyäni aina silloin tällöin tällaiseen haukkumisryntäykseen. Uneliaampi puoliskoni sen sijaan nukkui kuin pieni lapsi. Jälleennäkeminen sotamiehen kotiuduttua lauantaina oli sitäkin riemukkaampi. Pentu ei tiennyt, miten päin se olisi ollut eikä tervehtimisestä tah...

Katson neulekorejani (viimeisimmän punoin aikakauslehden sivuista) ja huokaisen. Puuvillalangasta neulottu poncho, neulotut collegehousut, hihaton kaulustoppi, huiviliivi, patenttineuleinen pusero – keskeneräisiä kaikki. Ne odottavat valmistumistaan yksi kerrallaan, jotta voisin aloittaa jotain uutta (jälleen). Lisäksi alakerrassa on keskeneräisinä kierrätysvillanauhasta punomalla aloitettu kori sekä koukuttu maton alku. Eräs rouva sanoi kerran osuvasti, että olisi todella tylsää, jos tekeillä olisi vain yksi työ. Olen samaa mieltä hänen kanssaan ja toteutan ajatusta ihan täysillä :) Aikaan saavampi puoliskoni joskus vain huokailee ja joskus mainitsee, kun töitäni löytyy milloin mistäkin – takan reunalta, olohuoneen sohvalta ja sohvan alta sekä makuuhuoneen sängyn päältä ja tuoleilta. Ne ovat tavanomaisimmat säilytyspaikat, mistä hän joutuu niitä siirtelemään päästäkseen istumaan, nukkumaan tai sytyttämään takkaan tulta. Silloin lupaan lähes poikkeuksetta itselleni pyhästi, että t...

Varasin jälleen kerran itsepalvelukirpputorilta pöydän. Vaatehuoneesta löytyy jatkuvasti käyttämättömiä vaatteita, vaikka käyn sen läpi keväisin ja syksyisin – niin nytkin, tosin aikaisempaa vähemmän. Sormeni syyhyävät suurpiirteisemmän puoliskoni vaatehyllyille, mutta periaatteen vuoksi en koske niihin, sillä kukin siivotkoon vaatehyllynsä itse. Sitä nyt sitten odottelen. Sen sijaan suuntasin alakerran kirjahyllyille sekä cd-hyllyihin kertyneiden levyjen pariin. Luovun kirjoistani harvoin, mutta vuosien myötä hyllyyn kerätyt toisiaan muistuttavat harrastekirjat (tosin harvat ja valikoidut) pääsivät kirpputorille matkaavaan laatikkoon. Cd-levyjen suhteen olin löysäkätisempi – harvoin ja tuskin koskaan kuunnelluista hennoin luopua suuremmitta tunnontuskitta. Kirjoja läpikäydessäni löysin kaksi kirjaa, joihin Mark Levengood ja Unni Lindell olivat keränneet lasten suusta kuultuja lausahduksia, kuten ’Vanhat tädit eivät muni’ ja ’Krokotiilit eivät puhu suomea’ , jotka ovat myös...

Tein viikonloppuna heräteostoksen isolla hoolla. Ostin paikallisesta marketista kuorintasukat, jotka eivät todellakaan liity millään tavalla perunan tai minkään muunkaan juureksen tai hedelmän kuorimiseen. Nämä sukat (jos sukista voi puhua) oli tarkoitettu jalkapohjan kuivan ihon kuorimiseen. En ymmärrä vieläkään, miten eksyin kenkäosastolle ja miten ylipäätään mieleeni tuli poimia kyseinen tuote ostoskoriin. Jonkinlainen tilapäinen (toivottavasti) mielenhäiriö nähtävästi riivasi minua, sillä en edes tiennyt, paljonko kyseiset sukat maksoivat – kuljetin ne vain kiltisti kassalle ja maksoin silmää räpäyttämättä. Siinä vaiheessa, kun katsoin kassakuitista hinnan (rapiat päälle 20 euroa), vähän kirpaisi, mutten voinut enää perääntyä, sillä paketti oli jo ostoskassissa. Testasin sukkia illalla saunan jälkeen. Läpsyttelin muovipusseja muistuttavat, nestettä täynnä olevat sukat jaloissani puolentoista tunnin ajan. Onneksi laitoin niiden päälle oikeat sukat, jotta ne pysyisivät jaloissa...

Aloin kirjoittamaan pää tyhjänä ajatuksista tai oikeastaan ei tyhjänä, vaan liian täynnä kaikesta muistamisesta – eräpäiviä, hakulomakkeita ja deadline-päivämääriä; jälkikasvun, omia ja yhteisiä asioita. Iltaisin tyhjennän pääni lenkillä koiran kanssa tai yksin, tai istahdan sohvalle katsomaan televisiosta sellaista ohjelmaa, jota katsoessa ei tarvitse  miettiä   kovin paljon ja jota katsoessa pystyy neulomaan. Myös sanaristikot ovat rentouttavia, varsinkin jos niissä on vastaukset takana. Lyhyt ja helppo joogasessio auttaa myös sekä mieleen että ruumiiseen. Löysin viime syksynä kansantajuisen Joogaa ja nauti -taskukirjan (Tara Fraser) , jossa neuvotaan helppoja joogaliikkeitä, joita ei ole kuorrutettu turhalla filosofialla. Olen hankkinut viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana kirjahyllyyni muutaman joogaoppaan, joissa kaikissa lähdetään liikkeelle ajatuksella, että ennen varsinaisten liikkeiden opettelua olisi hyvä omaksua filosofia ja että parasta olisi lähteä liikk...

Hamsteri on nykysuomen sivistyssanakirjan mukaan myyriin kuuluva jyrsijä, eräs ruokaa varastoiva keskieurooppalainen laji sekä kuvailevana sanana rohmu(ri) ja verbi hamstrata tarkoittaa rohmuta. Hyvin kuvaavaa, kun ajatellaan nykyihmisten hamstraamista, ostamista ja hankkimista pahan päivän varalle. Tunnistan tuon hamstraamisen itsessäni sekä lähimmäisissäni – joissakin vahvempana kuin toisissa. Se on kuulemma evoluution luoma ominaisuus ajalta, jolloin ihminen keräili ruokaa luonnosta. Tuolloin oli pakko kerätä varastoon, pahan päivän varalle, kuten esimerkiksi orava tekee. Aloin raivaamaan hamsterivarastojani viikonloppuna tuskastuttuani jälleen kerran alakerran työtilaan ja sinne kertyneeseen tavaramäärään. Sain sopivasti loppuviikolla vapautuneen myyntipaikan itsepalvelukirpputorilta, joten vietin kuluneen viikonlopun vapaa-aikani penkoen työtilaan vuosien mittaan kertyneitä lankoja, kankaita ja erilaisia käsityötarvikkeita. Vanhimmat varastoimani langat olivat peräisin 198...