Koiran kiintymys ja hamsterigeeni

Koiramme pettyi viime perjantaina raskaasti. Se odotti innokkaasti perjantai-iltapäivisin lomille tulevaa sotamiestä kotiin, mutta odotettu henkilö loisti poissaolollaan vielä illallakin. Pentu kierteli levottomasti ympäri taloa ja parkkeerasi välillä eteiseen tuijottaen hievahtamatta eteisen ovea. Jonkin ajan päästä se lähti jälleen liikkeelle ja kurkisteli ikkunoista ulos varmistaakseen, ettei sotamies vain oleskellut ulkona sen tietämättä. Iltaa kohti se rauhoittui, mutta jokainen ylimääräinen rapsahdus tai kolahdus aiheutti ryntäyksen eteiseen kovan haukkumisen kera. Lukemattomat kerrat jouduimme selittämään sille, ettei kukaan tullut taloon ja välillä näyttämään, ettei pihassa ollut ketään. Nukuin sen yön kehnosti herättyäni aina silloin tällöin tällaiseen haukkumisryntäykseen. Uneliaampi puoliskoni sen sijaan nukkui kuin pieni lapsi.

Jälleennäkeminen sotamiehen kotiuduttua lauantaina oli sitäkin riemukkaampi. Pentu ei tiennyt, miten päin se olisi ollut eikä tervehtimisestä tahtonut tulla loppua. Varmistaakseen näköyhteyden se seurasi sotamiestä tiiviisti. Se lepäsi hänen jaloissaan sekä päivysti vessan oven takana, sohvan vieressä ja makuuparven portaiden alla – minne tämä merkkihenkilö milloinkin sattui menemään.

Koiraa uskollisempaa ystävää saa etsiä. Kun sitä kohtelee kunnioittavasti (mutta jämäkästi), siitä saa elinikäisen ystävän. Olin melkeinpä liikuttunut siitä, miten kovasti pentumme odotti sotamiestä ja miten uskollisesti se seurasi häntä saatuaan hänet kotiin. Hänen lähdettyään sunnuntai-iltana takaisin kasarmille pentu odottaa uskollisesti jälleen seuraavaan perjantaihin. Ihmettelen, miten koirat tietävät kellonajat ja viikonpäivät, vaikkei niillä ole kelloa tai kalenteria – ne vain tietävät. Kyseinen vaisto olisi kätevä ihmisellekin, mutta ehkä me olemme menettäneet sen sivilisaation myötä.

Eksyin eilen peilin eteen ja huomasin, miten viskoosinen trikoopaitani on kulahtanut kuluneen vuoden aikana – venynyt ja rispaantunut. Hihoihin ja helmaan on tullut pituutta kymmenisen senttiä lisää ja keväällä pienten koiranpennun hampaiden aikaansaamat pistoreiät ovat suurentuneet kesän ja syksyn aikana silmin nähtäviksi. Paita joutaisi roskiin tai tekstiilin kierrätykseen, mutta se on niin pehmeä ja mukava päällä, etten raaski luopua siitä – vielä.

Minulla oli kouluikäisenä siskoltani peritty poolopaita, jota pidin hiihtopukuni alla. Ajan kuluessa tuo paita rispaantui ja reikiintyi sekä kävi hiukan pieneksikin, mutta uskollisesti puin se hiihtoasuni alle. Ehkä kuvittelin sen tuovan onnea tai en vain osannut luopua siitä. Lopulta, kun hihat ulottuivat hieman kyynärpäiden alapuolelle ja poolon kyljet olivat purkaantuneet langoiksi, äitini laittoi sen pesukorista salaa roskiin. Siitä ei noussut sen kummempaa tragediaa – totesin asian, etsin toisen paidan ja elämä jatkui.

Vuosien mittaan minulla on säännöllisesti ollut joitakin vaatteita (paitoja, housuja, sukkia), jotka olen käyttänyt sananmukaisesti aivan loppuun. Ehkä olenkin perinyt hamsterigeenin… Mummuni, joka eli molemmat maailmansodat sekä koki pulavuodet, ei koskaan heittänyt mitään pois, mitä pystyi vielä käyttämään. Lapsuudessani oli yleistä, että muovipusseista (maitopusseja myöten) virkattiin mattoja. Isompien sisarusten vaatteet jäivät pienemmille ja tarvittaessa ne pienennettiin heille sopiviksi (valitettavasti). Vanhoista pullista tehtiin korppuja tai pullamaitoa (joka oli herkkuani). Keitetyt perunat paistettiin, perunamuusista tehtiin perunavelliä ja kaurapuurokin paistettiin. Pidin lapsena paistetusta kaurapuurosta enemmän kuin keitetystä ja keitetyt perunat päätyvät nykyäänkin pyttipannuun. Mummuni oli kierrätyksen ja uudelleenkäytön mestari. Hän paikkasi jopa alushousunsa, vaikka hyllyssä oli tusinan verran lahjaksi saatuja uusia.

Hamsterigeeni on hyvä asia, jos sen saa pidettyä hallinnassa eikä se ala hallita elämää iän myötä (kaksi tuotetta kaupassa yhden sijaan tai kotona yksi/useita ylimääräisiä hamsterihuoneita). Onneksi minulla on järkevä puolisko, joka huomauttaa, jos ja kun alan käyttäytyä omituisesti 👍😊

Sumuinen lokakuun aamu sateisen päivän (yhden monista) jälkeen.