Loistavan lokaista lokakuuta :)

Vesisade ropisee katolla ja napsuu ikkunapelleillä. Maisema olisi syksyisen harmaa, jos ruskan värittämät lehdet eivät toisi siihen väriä, mutta jatkuvat sateet lannistavat parhaimman väriloiston. Metsätien pientareet ovat keltaisina maahan sataneista koivunlehdistä. Pudonneet lehdet värjäävät pihat, polut ja nurmet hetkeksi keltaisen ja punaisen eri sävyihin ennen kuin niiden värit haalistuvat ja tummuvat maatuneen ruskeiksi. Niistä tulee kastematojen ja muiden hajottajien ravintoa ja lopulta multaa, josta puskee tulevina keväinä ylös raikkaan vihreitä kasvin alkuja. Se on luonnon kiertokulku – maasta sinä olet tullut ja maaksi sinun pitää jälleen tuleman.

Lokakuu alkaa olla syvintä syksyä. Päivä on jo yötä lyhyempi – aamulla herätessä on pimeää ja huoneeseen joutuu sadepäivinä sytyttämään valot yhä useammin jo iltapäivällä. Kynttilöiden liekit luovat lempeää valoa illan pimeydessä ja sateinen ilta on mitä parhain ajankohta vetäytyä kuuman teemukin kanssa lempituoliin tai sohvan nurkkaan lämpimän peiton alle hyvän kirjan kanssa – tai hyvän tv-ohjelman pariin. Jos joudut (pääset) kuitenkin ulkoilemaan illan pimeydessä (ja sateessa), on sisälle lämpimään (ja kuivaan) tulo sitäkin riemukkaampaa.

Lähdimme sateisena sunnuntaina reippaamman puoliskoni kanssa käyttämään eläväistä koiranpentuamme lenkillä. Vettä satoi välillä kovaa ja välillä rankasti, minkä vuoksi sonnustauduimme sadeasuihin. Seitsenkuista pentuamme sade ei kuitenkaan haitannut vähääkään. Kävellessämme pellon reunaa se huomasi viime päivien sateiden täyttämän, vettä puolillaan olevan ojan. Siitäkös se riemastui ja kävellessämme puoliskoni kanssa pellon toiseen päähän se ehti juosta vetisen ojan samassa ajassa useita kertoja päästä päähän. Riemu ei loppunut kuitenkaan vielä tähän, sillä pentu pongasi jonkin matkaa edettyämme metsän reunassa, matalan taimikon keskellä ison lammikon, jossa se ilmaisi riemuaan juosten lammikossa täyttä vauhtia edestakaisin. Suurimman purkauksen jälkeen se yritti pyydystää kuonostaan veden pinnalle tippuvia vesipisaroita, mutta huonolla menestyksellä.

Muistelimme, miten lapsena juoksimme ja hypimme uimapukuihin sonnustautuneina lammikoissa, jotka hellepäivän ukkoskuuro oli saanut aikaan pihanurmikolle. Lapsille sää ei yleensä ole este, sillä sadesäällä ulkona on parhaat lätäköt ja silloin saa tehtyä parhaimmat kuravellit ja -kakut. Me aikuiset taidamme olla lapsiimme ja lemmikkeihimme verrattuna melkoisia tissiposkia ja vellihousuja. Muistan sanoneeni lapsilleni ja myöhemmin nuorilleni, ettemme ole sokerista. Kunpa muistaisin sen silloin, kun laiskottaa lähteä ulos sateeseen ja/tai kylmään. Säähän ei ole este, vaan hidaste (eikä kaikille edes sitä).

Loistavaa ja lokaista lokakuuta 😊🌂🍂

Sateiden välissä oli ulkoilun kokoinen tauko 👍