Koira pöydällä

Asioiden selvittämiseksi sanotaan, että nostetaan kissa pöydälle. Meillä nousi pöydälle kissan sijasta koira – ihan itse ja luvattomasti.

Ajoin perjantaina kotiin tultuani auton talliin ja kävellessäni tallista kohti ulko-ovea huomasin miltei seitsenkuisen koiranpentumme kasvot keittiön ikkunassa. Menin ikkunan eteen ja katsoin sisälle varmistaakseni, että näin oikein. Se katseli minua ruokapöydältä vakaan rauhallisesti kuin sanoen: ”Tulithan sinä. On tässä jo odotettukin – vesikannu ja minä.” Kävelin ulko-ovelle ainoana ajatuksenani toive, ettei pentu hypätessään pöydältä pudottaisi lasista, puolillaan vettä olevaa vesikannua lattialle. Tyttäreltämme oli jäänyt aamupalan jälkeen tuoli sopivasti pöydän eteen. Käyttämällä tuolia portaana se kiipesi pöydälle ja hoiti vahdin virkaa pöydällä istuen – olihan siitä hyvä näköala pihaan ja tielle.

Kokonsa puolesta pentu ylettää useimmille pöytätasoille sekä hypättyään tassujensa varaan myös korkeammalle. Ennen kuin havahduimme asiaan, se ehti syödä pöydältä muutamat kinkkuleivät ja -sämpylät sekä tutustua useaan mielenkiintoiseen esineeseen, joista mainittakoon suolasta tehty kynttilälyhty. Sitä nuolemalla koirakin voi tyydyttää suolan tarpeensa hyvin nopeasti.

Aikuisen koiran mittoihin kasvanut pentumme pelästyttää useimmat metsässä liikkujat vaikuttavalla äänellään ja vallattomalla luonteellaan. Tämän vuoksi pidämme sen kytkettynä liikkuessamme yleisillä metsäpoluilla. Kesyttömämmillä metsätaipaleilla se saa kuitenkin toteuttaa vallatonta luonnettaan vapaana. Se on yllättävän fiksu ja tuntee käyttämämme käskyt (tänne, seis, istu, maahan, tuo, irti, jne.), mutta tottelee niitä vain silloin, kun haluaa. Lenkillä se pitää kuitenkin porukan koossa.

Ongelmat alkavatkin kotona, missä se kokeilee rajojaan. Viime viikolla ilahdutin pentua metsälenkin jälkeen leikkimällä sen kanssa pihassa pallolla, sillä se rakastaa palloja ja hakee niitä mielellään. Kaikki meni hyvin niin kauan, kun oli aika lähteä sisälle. Se ankkuroi itsensä keskelle pihaa, missä se istui tyynen rauhallisesti ja tarkkaili emäntäänsä. Kun lähestyin sitä, se syöksähti riemuissaan karkuun. Miten ihana leikki! Komensin, maanittelin ja yritin houkutella sitä herkuilla – turhaan. Jätin lopulta ulko-oven auki ja menin käymään sisällä. Tässä vaiheessa se on aikaisemmin tullut viimeistään sisälle. Nyt ei – se oli päättänyt jäädä ulos. Kaiken kruunasi sen pikakiihdytys talomme ohi hitaasti ajavan pakettiauton perään. Turhaan karjuin sen nimeä ja kielsin poistumasta pihasta. Se juoksi riemuissaan hiekkatielle. Jipii – tätä pennun elämää! Se palasi hetken päästä pihaan, mutta tässä vaiheessa päässäni riehui jo hurrikaani – kahvivesi olisi kiehahtanut päälaellani sekunneissa.

Marssin turhautuneena liiteriin hakemaan puita. Pentu tuli katsomaan minua liiterin portaille, mutta en ollut huomaavinani sitä. Ehkä se ymmärsi lopulta käyttäytyneensä huonosti ja antoi viedä itsensä suosiolla sisälle. Sisällä se tuli nolona makaamaan jalkoihini... ja lopulta sovimme.

Se jatkoi kuitenkin illalla rajojensa kokeilua fiksumman puoliskoni kanssa yrittäessään saada puoliskoni leikkimään vaikka väkisin. Kun mikään muu ei auttanut, se tarttui pallon sijasta varpaisiin. Arvaatte ehkä, miten tässä taistelussa kävi.

Vallaton talonvahti on päättänyt kaiken muun lisäksi sulostuttaa iltojamme kuopimalla lattiaa sohvan alta erityisesti silloin, kun katsomme televisiota. Se istuu myös täydessä mitassaan television edessä estäen näkyvyytemme, kun haluaa huomiota. Sillä on tapana yrittää irrottaa hampaillaan messinkisten kynnyslistojen ruuveja sekä wc-pytyn jalustan kiinnityksiä. Lattioiden ja ovenpielien listat ovat myös mielenkiintoisia ja, kun luut on pureskeltu, seuraavaksi on niiden vuoro. Se muistaa ilahduttaa tyttäremme venyttelytuokioita nuolemalla ja kirputtamalla häntä etuhampaillaan. Se on myös ottanut asiakseen tyhjentää paperiroskikset silppuamalla paperit lattialle silloin, kun ne ovat sen ulottuvilla (paperisilppuri on siis tarpeeton). Lankakerät ovat mielenkiintoisimpia lattialle levitettyinä ja vaatehuoneen kiinnostavin tuote on sukat, joita se kuljettaa hampaissaan muihin huoneisiin ja odottaa, että sukkien omistaja tulee perässä hakemaan sukkia – ja se saa juosta sukat suussaan karkuun. Jos kukaan ei lähde sukkaleikkiin mukaan, se jättää aikansa odoteltuaan sukat olohuoneen matolle tai sohvan taakse.

Pyysin äitiäni tekemään pennulle sukat joululahjaksi. Niihin täytyy vain ennen pakettiin käärimistä tartuttaa isäntäväen hajuja, jotta niistä tulee mielenkiintoiset. Niinpä toisesta sukasta tulee miesten kokoa fiksumman puoliskoni jalkaan ja toisesta minun jalkaani sopiva. Saa nähdä, kuinka kauan ne jaksavat kiinnostaa sitä.

Mukavaa lokakuun alkua! 😊

PS. Jouluun on aikaa enää reilu kaksi ja puoli kuukautta. Kannattaa jo postittaa kirje Korvatunturille, että posteljooni ehtii kuljettaa sen perille ikkunanpesu- ja paperinkeräystoimiensa välissä.

Tiistaisin posti ei taida kulkea edes Korvatunturille 😞

Minä syön nyt keppiä 👍