Ajatuksia metsästä ja aisteista :)

Hiekkatie on hiljainen – kulkijoita ei näy minua ja koiraani lukuun ottamatta. Hetken päästä lentokoneen kohina rikkoo hiljaisuuden vaimentuakseen jälleen hiljaisuudeksi. Koira nostaa korvat pystyyn ja pörhentää niskakarvansa laskeakseen ne kohta ennalleen. Se vaistoaa jotakin, mitä itse en havaitse. Yöllä on ollut pakkasta ja heinät sekä maassa lepäävät puiden lehdet ovat saaneet kuuraa pintaansa. Talven läheisyys antaa ensi merkkejä itsestään. Puissa ja pensaissa riippuu vielä joitakin sitkeitä lehtiä, jotka kohtaavat maan pinnan viimeistään seuraavien sateiden saapuessa. Maassa lepäävien puiden lehtien värit ovat jo haalistuneet – keltaisen, oranssin ja punaisen eri sävyistä on jäljellä enää ruskean sävyjä. Nekin ovat kauniita pakkasen koristamassa kuurapitsireunuksessaan. Aamuaurinko paistaa pehmeän punakeltaisena metsän läpi matalalta, vain hieman horisontin yläpuolelta.

Seurasimme kuluneella viikolla fiksumman puoliskoni kanssa iltalenkillä koiramme (yhä pentu) touhuja. Se kulki välillä korvat pystyssä kuunnellen tarkasti ympäristön ääniä ja välillä kuono maassa haistellen polulla aikaisemmin kulkeneiden hajujälkiä. Pohdimme yhdessä, mitä aistia haluaisimme vahvistaa koiran haju- ja kuuloaistin tasolle, jos se olisi mahdollista.

Vahvistettu hajuaisti ei houkutellut allekirjoittanutta. Kavahdin ajatustakin käynnistä täydessä marketissa vahvistetulla hajuaistilla varustettuna – ruoka- ja kosmetiikkatuotteiden sekä ihmisen eritteiden hajusekamelska eivät houkutelleet. Ruokaostokset saattaisivat jäädä tekemättä. Kevään hajut lumien sulamisen aikaan saattaisivat myös ajaa tällaisen henkilön sisätiloihin pahimman ajan yli. Vahvistettu makuaisti vahvistaisi myös hajuaistia sekä eri makuja niin, että mausteiden käyttö saattaisi olla mahdotonta.

Vahvistettu kuulo tuottaisi päähän tavattoman kakofonian elinympäristön erilaisia ääniä, joihin ihminen ei normaalisti kiinnitä huomiota. Liikenne, koneet, laitteet, elektroniikka sekä ihmisen tahallaan tai tahattomasti tuottamat äänet ovat vain joitakin esimerkkejä – maailma on täynnä ääniä. Missään ei olisi hiljaisuutta ja rauhaa, sillä metsässäkin eläisi kovaäänisesti laulavia lintuja, pöriseviä hyönteisiä sekä kasveja rouskuttavia kovakuoriaisia ja toukkia.

Myös herkistynyt tuntoaisti tuottaisi ongelmia, sillä helläkin kosketus saattaisi pahimmillaan sattua kuin isku tai lyönti. Vahvistunut näkökyky toisi mielestäni vähiten hankaluuksia – itse asiassa siitä olisi hyötyä likinäköiselle.

Jokasyksyinen lehtien haravointi antoi odottaa itseään kuluneeseen viikonloppuun. Pihapuut olivat lähes paljaita ja maassa oli lehtimassaa sitäkin runsaammin. Tuntien urakan jälkeen puolet pihamaasta oli siisti, minkä myös hartiani tunnustivat. Haudon niitä tulevan viikon pimeinä iltoina lämmitetyllä kauratyynyllä viedäkseni haravointiprojektin seuraavana viikonloppuna päätökseen.

Kantaessani ulko-ovemme lähituntumassa kasvavan pihlajan talvelle luovuttamia lehtiä metsän lannoitteeksi en voinut olla ihmettelemättä, miten tuottoisa vanha pihlajamme on. Toistakymmentä kottikärryllistä lehtimassaa, jonka puu on valmistanut auringonvalosta, vedestä sekä maan ravinteistä – puhumattakaan valtavasta määrästä pihlajanmarjoja, jotka päätyvät lintujen ravinnoksi. Lehdet puolestaan maatuvat metsämaassa tuottaen ravintoa hajottajille sekä maata ja ravinteita metsän kasvustolle. Luonto pitää huolen omistaan.

Hakkuuaukeiden reunalla seisovat korkeat risukasat puhuvat kuitenkin omaa kieltään. Hakkuujätteet kerätään lähes poikkeuksetta metsästä poltettavaksi energiaksi. Ne haihtuvat taivaan tuuliin eivätkä jää lannoittamaan metsäpohjaa ja ruokkimaan hajottajia – metsän ravintoketju jää kesken. Joku asiantuntija osaa varmasti perustella tämänkin ristiriidan parhain päin, mutta ruokkivaa kättä ei saisi katkaista. Kasvikunta on tuottaja maapallon ekosysteemissä ja me ihmiset kuluttajia yhä enenevässä määrin. Puut ovat maapallon keuhkot ja hiilinielu – rakkaalla lapsella on monta nimeä. Mitataan puiden hyötyä millä mittarilla tahansa tosiasia lienee, että ihmiskunnan ahneus (talouselämä) sanelee sen, miten näiden mittareiden tunnuslukuja tulkitaan. Kaikkea ei voi kuitenkaan mitata rahassa. Metsiä, tätä suomalaisten rahasampoa täytyy hoitaa ja huoltaa huolella, jotta se tuottaisi hyvinvointia myös tuleville sukupolville – puun lisäksi myös virkistystä, marjoja, sieniä ja riistaa. Metsien moninaiskäyttöä tulisi tehostaa. On muistettava, että ahneella on paskainen loppu ja että on myöhäistä rykäistä, kun paskat on jo housussa. Nämä sanonnat koskevat myös (ja nimenomaan) päättäjiä, jotka näitä asioita junailevat.

Mikään ei ole niin rentouttavaa kuin kävellä vanhassa metsässä, joka on kesällä viileä ja talvella rauhallinen. On surullista menettää tällainen metsä aukkohakkuun seurauksena. Näin kävi lähimetsällemme joitakin vuosia sitten... Mutta metsä kasvaa ja elämä jatkuu metsässä. Metsän hyvää tekevä vaikutus on todettu ja tunnustettu moneen kertaan – nykyään myös tutkimuksen kautta.

Mennään loppusyksyiseen metsään ja hengitetään syvään hapekasta ilmaa 🌲🌳💚

Vanhan koivun edessä kasvava pihlaja odottaa marjoineen
lintuja ruokailemaan.