Ensilumi - iloa ja surua

Ensilumi – odotettu ja pelätty sekä täällä Pohjolassa väistämätön talventulon merkkipylväs. Muistan, kuinka lapsena riemuitsimme ensimmäisistä taivaalta putoavista lumihiutaleista. Juoksimme ikkunasta toiseen katsomaan, miten se kerrostui vähitellen valkoiseksi kerrokseksi maahan. Silmät loistaen rakensimme suojalumesta, jota ensilumi usein oli, pienen lumiukon tai vähintään lumilyhdyn sekä teimme koskemattomaan lumeen karhunportin tai virittelimme keskinäisen lumisodan. Pannuhuone ja pattereiden päälliset täyttyivät sisälle palattuamme märistä lapasista, sillä rukkaset säästettiin hiihtämistä varten. Pakkasten tultua saimme vihdoin talvivarastosta päällemme talvivaatteet – toppatakit ja -housut sekä karvalakit (lue: turkishatut), jotka olivat joko oikeaa tai keinoturkista. Aloitettuani koulun sain häntälakin, jonka häntä oli peräisin ketulta (niin muistelen) – se oli hieno! Siitä muutaman vuoden jälkeen muotiin tulivat koivistolaishatut.

Nykyään lasten, nuorten ja vähän vanhempienkin ihmisten päässä on yleensä myssy. Lapsuuteni karvalakit ovat historiaa, vaikka niitä näkeekin vielä silloin tällöin jonkun päässä. Itse asiassa omistan sellaisia parikin kappaletta, mutta ne majailevat vaatehuoneen hyllyssä. Viime vuosien leudot ja vetiset talvet eivät juuri kannusta pukemaan lämmintä karvalakkia päähänsä.

Isäni oli sitä sukupolvea, joka käytti aitoa karvalakkia viimeistään pakkaslukemien saavuttaessa 20 astetta. Pukipa hän sellaisen päähänsä kerran keskikesälläkin ostettuaan sen torikauppiaalta. Hänen mielestään aina kannatti ostaa aito karvalakki, jos sellainen sattui tulemaan vastaan ja sen sai halvalla – oli vuodenaika mikä tahansa. Sitä oppia olen minäkin noudattanut, minkä vuoksi ne pari karvalakkia majailevat siellä vaatehuoneemme hyllyllä. Sääsepot ovat kuulemma luvanneet, että tuleva talvi on harvinaisen ankara. Karvalakkini saattavat työllistyä tulevana talvena.

Liki kahdeksankuinen koiramme oli innoissaan lumesta. Se loikki hangessa lumipallojen perässä, kaivoi metsässä keppejä hangen alta ja tutki kuono lumessa hankeen jääneitä jänisten, peurojen ja koirien jälkiä. Se seurasi ympäristöään tarkasti ja ihmetteli puista tippuvaa lunta sekä reagoi välittömästi hanskani pudottua lumeen valokuvatessani milloin mitäkin. Se nappasi hanskan lumesta ja pakeni iloisesti saavuttamattomiin. Ei auttanut maanittelu herkuin eikä tiukka käsky – se oivalsi saaneensa aarteen, josta se luopui lopulta vasta löydettyään jotakin hanskaa kiinnostavampaa.

Ensilumi tuo ilon lisäksi myös haasteita erityisesti liikenteeseen. Talvi tulee joka vuosi, joten autolla liikkujien olettaisi osaavan varautua siihen vaihtamalla ajoissa talvitassut alle sekä sovittamalla nopeutensa vallitseviin keliolosuhteisiin. Nykyiset säätiedotukset ovat tarkkoja ja melkoisen paikkansa pitäviä, minkä vuoksi haastavat kelit tulevat harvoin yllätyksenä tiellä liikkujille.

Aina varautuminenkaan ei auta, minkä Raaseporin valitettava tasoristeysturma osoitti. Haastavat olosuhteet yhdistettynä useisiin yhteensattumiin saavat miettimään, että meillä kaikilla on kohtalomme ja tapahtumilla tarkoituksensa, vaikka sitä on usein vaikea ymmärtää ja hyväksyä.

Tapahtunut onnettomuus tuntui erityisen surulliselta, sillä nuorimmaisemme suorittaa parhaillaan varusmiespalvelustaan autokuskina (tosin eri varuskunnassa). Toivon voimia sekä uhrien omaisille että hengissä selvinneille varusmiehille ja heidän omaisilleen. Elämää ei voi aina ymmärtää…

Talvikelit haastavat myös raideliikenteen, mikä todentui menneenä viikonloppuna lähdettyäni jokavuotisille Hgin Kirjamessuille. Jäätynyt raide vesitti kuitenkin joidenkin kirjailijavierailujen seuraamisen, sillä jouduimme peruuttamaan kesken matkan IC-junan tieltä takaisin lähtöpisteeseen ja matka-aikamme tuplaantui. Se oli kuitenkin pieni murhe siihen verrattuna, että olisimme kohdanneet kyseisen junan samalla raiteella, minkä seurauksena soittelisimme nyt harppua tai muuta soittopeliä yläilmoissa, noiden lunta viskelevien pilvien reunoilla. Junamatkustajien suusta kuului monenlaista kommenttia – iloista naurua, marinaa sekä järkevää tosiasioiden toteamista. En voinut olla ajattelematta, että oma asenne asioihin joko helpottaa tai vaikeuttaa elämää.

Tämä ”pyytämättä ja yllätyksenä” tullut lumi peitti lehdet, joita en edellisenä viikonloppuna ehtinyt haravoida, ja jäädessään pysyvästi maahan se tekee kevään haravointiurakasta melkoisen raskaan. Mietin sitä kuitenkin vasta keväällä. Siihen asti nautitaan lumesta ja liikutaan turvallisesti liikenteessä. Talviaikaan siirtyminen pimensi iltoja entisestään, joten viimeistään nyt on syytä laittaa heijastin heilumaan. Parhaat, yksinkertaisimmat ja jokapäiväisimmät keksinnöt ovat suomalaisia – eläköön heijastin ja (tiski)kuivauskaappi! 👍😊

Ensilumi peittää tienoon ⛄