Joogaa ja risiiniöljyä


Aloin kirjoittamaan pää tyhjänä ajatuksista tai oikeastaan ei tyhjänä, vaan liian täynnä kaikesta muistamisesta – eräpäiviä, hakulomakkeita ja deadline-päivämääriä; jälkikasvun, omia ja yhteisiä asioita.

Iltaisin tyhjennän pääni lenkillä koiran kanssa tai yksin, tai istahdan sohvalle katsomaan televisiosta sellaista ohjelmaa, jota katsoessa ei tarvitse miettiä kovin paljon ja jota katsoessa pystyy neulomaan. Myös sanaristikot ovat rentouttavia, varsinkin jos niissä on vastaukset takana.
Lyhyt ja helppo joogasessio auttaa myös sekä mieleen että ruumiiseen. Löysin viime syksynä kansantajuisen Joogaa ja nauti -taskukirjan (Tara Fraser), jossa neuvotaan helppoja joogaliikkeitä, joita ei ole kuorrutettu turhalla filosofialla. Olen hankkinut viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana kirjahyllyyni muutaman joogaoppaan, joissa kaikissa lähdetään liikkeelle ajatuksella, että ennen varsinaisten liikkeiden opettelua olisi hyvä omaksua filosofia ja että parasta olisi lähteä liikkeelle ohjatun joogatunnin kautta. Joogaamiseni on yleensä kariutunut siihen, sillä en ole innokkaimpia ohjatuilla tunneilla kävijöitä ja ähisen liikkeiden parissa mieluiten yksin. En myöskään halua lukea kymmeniä sivuja joogafilosofiaa ennen kuin kokeilen ensimmäistäkään liikettä.

Tässä kyseisessä oppaassa on useita yksinkertaisia liikesarjoja ja yksittäisiä liikkeitä, joista voi valita vallitsevaan tilanteeseen sopivan, eivätkä liikkeetkään ole kovin vaikeita. Itse olen opetellut yhden päivittäin tehtävän sarjan, jonka opin melkoisen vaivattomasti ulkoa. On rentouttavaa keskittyä pelkkään liikkeeseen, kun ei tarvitse miettiä, että mikähän liike seuraavaksi tulee ja miten se taas tehtiinkään. Ehkä opettelen keväämmällä toisen sarjan tai sitten en. Aikaa tekemääni sarjaan menee yleensä noin 20 minuuttia. Nämä liikkeet ovat auttaneet ainakin minua – takareisien kireydet sekä niska- ja hartiasäryt ovat jääneet ja issiastyyppinen selkäsärkykin häiritsee minua paljon harvemmin kuin ennen.

Löysin vessan kaapista risiiniöljypullon, jonka ostin syksyllä, mutta joka unohtui parin viikon käytön jälkeen muiden purkkien ja pullojen varjoon. Risiiniöljyn sisäisen käytön epämiellyttävät vaikutukset tulivat vastaani jo hyvin varhaisessa iässä Aku Ankan kautta enkä suosittele sitä sisäisesti kenellekään. Se on kuitenkin myös oivallinen ripsien kasvattaja. Öljyä sivellään iltaisin pumpulipuikolla ripsien tyveen, minkä seurauksena ripset pitenevät ja vahvistuvat ajan myötä. Olen kuullut ja lukenut tämän keinon useasta eri lähteestä, minkä lisäksi omakohtaiset kokemukseni vahvistavat havainnon. Lisäksi se on huomattavasti edullisempi (noin 10-15 euroa/50 ml pullo) ja luonnollisempi vaihtoehto kuin ripsien pidennykset, sillä tuo 50 ml:n pullo riittää todella kauan – tippa kämmenelle ja pumpulipuikkoon riittää molempiin silmiin.

Olen tänä vuonna käynyt läpi aikaisempaa aktiivisemmin hyllyihin ja varastoon kertyneitä tavaroita eikä voi koskaan tietää, mitä vastaan vielä tulee. Löysin monta tyhjää kenkälaatikollista kuivattuja ruusun terälehtiä, jotka kuivatin toissa kesänä kasvovettä varten, ja kuivia sipulinkuoria, jotka säästin ruoanlaiton yhteydessä lankojen värjäykseen, sekä pinon tyhjiä kanamunakennoja ja kasan kynttilänjämiä takan ja hellan sytykkeiden valmistamiseen. Ruusunterälehdet saivat kyydin kompostiin, sillä tuleva kesä tuo tuoreet ruusut tullessaan. Sipulinkuoret säästin, sillä lopetettuani sipulin lisäämiseen ruokiin sen aiheuttamien hajuhaittojen vuoksi, niitä ei enää kerry varastoon ja aion kuin aionkin värjätä niillä tarkoitukseen varaamani villalangat. Sytyketarvikkeet kannoin autotalliin, missä ne muuntuvat sytykkeiksi tulevan kevään ja kesän aikana – ainakin uskon ja toivon niin.

Aloitin jälleen uuden neuleprojektin entisten keskeneräisten lisäksi – puuvillaneule kesäksi. Vuosia sitten hamstraamani puuvillalanka saa nyt uuden muodon oman pään mukaan tehdyssä kesäneuleessa. Neulon siihen pidennettyjä silmukoita ja verkkoneuletta sekä helmaan joustinta. Laitan tänne kuvan ja ohjeen, jos siitä tulee päällä pidettävä. Mieheni tosin katsoi sitä epäillen ja kysäisi sitten, että eikö se ole liian harva päälle pantavaksi. Ehkä laitan alle t-paidan tai hihattoman topin – ehkä en ;)


Munarikasta pääsiäistä kaikille ;)

Mallineule aloittamastani puuvillaneuleesta kesäksi - ilmanvaihto ainakin toimii :)

Kommentit