Elinikäinen oppiminen

Huomaan toteuttavani elinikäisen oppimisen periaatetta. Kuin varkain olin ilmoittautunut avoimen korkeakoulun kirjoittamisen opintoihin – jälleen kerran elämääni lyövät tahtia erilaisten kurssien deadlinet elikkäs tehtävien palauttamisten määräpäivät. Hohhoijaa! Viimeisimpien opintojen päätyttyä ajattelin, että jo riittää elämän aikatauluttaminen opintojen mukaan – tervetuloa normaali elämä. Tässä sitä kuitenkin ollaan. Kuin huomaamatta olin maksanut ensimmäisen erän opintomaksusta ja ensimmäisen tehtävän palauttamisen määräpäivä alkaa olla käsillä. Se siitä vapaudesta – en nähtävästi osaa olla opiskelematta.

Huomasin jälleen menneellä viikolla ollessani tyttäreni kanssa iltalenkillä, miten konkreettinen autistisen ihmisen ajatuksenjuoksu onkaan. Hänellä on yleensä tapana kehittää ongelmia mitä ihmeellisimmistä asioista, ja olen neuvonut, ettei hänen tarvitse murehtia niin paljon ja takertua kaikkiin asioihin, sekä kehottanut nauttimaan tästä hetkestä. Luulin hänen ottaneen neuvoni omakseen, kunnes jälleen kerran muistutettuani häntä olemaan miettimättä liikoja hän kysyi minulta: ”Jos en ajattele ja mieti, tyhjeneekö pääni kaikista asioista ja ajatuksista?”

Niinpä – kuinka olinkaan saattanut unohtaa tämän konkreettisuuden. Hämmästys vaiensi minut hetkeksi ennen kuin vastasin.

Talletin viimeisen kuukauden aikana perheessämme syötyjen avokadojen luiset siemenet haudatakseni ne keväällä maan sulettua puutarhaan. En ole selvittänyt, itävätkö ne tai miten ne saisi mahdollisesti itämään. Hautaan ne vain maahan ja uskon, että luonto hoitaa asian, jos on hoitaakseen. Talvi pakkasineen virittää ne itämisvalmiiksi vuosien tai vuosikymmenien aikana. Jos ne sattuvat itämään ja kasvamaan sen jälkeen, kun olen siirtynyt ajasta ikuisuuteen, jälkipolvet voivat todeta, että kyllä se puhe ilmastonlämpenemisestä oli sittenkin totta, kun Suomen niemelläkin kasvaa avokadoja ;O

Mukavaa tammikuun loppua ja Runebergin päivää :)

Talvisia hamakoruja - korviin ja kaulaan (puuvillanauha on kaulakorun alla).