Helpotusta helteisiin


Pohjoiselle pallonpuoliskolle heinäkuuksi asettuneet trooppiset yöt ja tukalan kuumat päivät tuovat mieleen syyskuisen lomamatkamme Turkkiin kolmekymmentä vuotta sitten. Se oli ensimmäinen aurinkolomamme ja matkamme Pohjoismaiden ulkopuolelle. Silloinen kesä oli ollut lämmin, mutta odotimme innokkaasti todellista lämpöä, joka ei katkeaisi Suomen oloissa tavallisiin sadepäiviin ja hellepäivien väliin tunkeutuviin viileisiin jaksoihin. Kyllä! Saimme lämpöä ihan riittämiin. Neljän tukalan lämpimän päivän ja yön jälkeen olimme jo kypsiä lähtemään Suomen syyskuiseen viileyteen. Kun viikko oli lopulta täynnä ja kotiinlähdön aika koitti, me raahustimme helteen uuvuttamina, mutta helpottuneina, bussiin, joka vei meidät lentokentälle. Kaksi suomalaista opiskelijatyttöä jäi haikeina katsomaan peräämme. He olivat edellisenä iltana tunnustaneet kadehtivansa meitä, sillä heillä oli edessään vielä kaksi lomaviikkoa tukalissa oloissa.

Tänä kesänä uskoisin jokaisella olleen lomasäät kohdallaan, jos pitää lämmöstä. Itse odotan viileitä säitä, jolloin ajatuskin juoksee paremmin. Löysin pakastimemme ylähyllyltä ammoisina aikoina hankitun, silmämaskin muotoon ommellun litteän kangaspussin, jossa oli pellavansiemeniä. Kokeilin sitä sekä otsalle että silmille asetettuna. Pakasteviileänä se virkisti yllättävästi tukalaa oloa ja sellainen on helppo ommella myös itse.

Tutkimus on osoittanut, että jatkuva helle heikentää ihmisen tiedon havainnointiin ja käsittelyyn liittyviä taitoja. Tutkimukseen osallistuvien opiskelijoiden reagointinopeutta ja työmuistia mitattiin jatkuvassa kuumuudessa ja verrattiin opiskelijoihin, jotka oleilivat välillä ilmastoidussa ympäristössä.
Tutkimuksesta voi lukea lisää osoitteesta: https://yle.fi/uutiset/3-10306350

Suomalaisen erottaa muista siinä, että vaikka sää onkin tukalan kuumaa, saunaan täytyy päästä vähintään kaksi kertaa viikossa. Näin on ainakin omalla kohdallani. Helle alkaa kuitenkin vaikuttaa jo saunakäyttäytymiseeni, sillä viikko sitten saunoessani unohdin pestä hiukset. Hetken pohdittuani kysyin vähemmän dementoituneelta puoliskoltani asiaa. Tulimme samaan lopputulokseen – hiukset jäi pesemättä.

Ei ole konstikaan pidentää kesällä hiusten pesuväliä kerran viikossa tapahtuvaksi toimenpiteeksi. Toisaalta hionnut hiuspohja on hyvä pestä puhtaaksi, mutta hiuksiin voi saunomisen yhteydessä laittaa öljykäsittelyn. Saunassa hiukset on hyvä suojata esimerkiksi pyyhkeellä. Markettien hyllystä löytyy monenlaista valmistetta, mutta mielestäni yksi on ylitse muiden – nimittäin XZ öljyhoito, jota hierotaan myös päänahkaan. Ensimmäiset kokemukseni siitä ovat jo neljänkymmenen vuoden takaa.
Kesän kuivattamia hiuksia voi hoitaa myös kotoa löytyvillä öljyillä, esimerkiksi oliivi- ja manteliöljyllä. Ne lämmitetään lämpimässä vesihauteessa ja hierotaan hiuksiin lämpimänä. Öljyn leviämistä tasaisesti voi edistää kampaamalla hiukset lopuksi harvalla kammalla. Öljyn annetaan vaikuttaa noin puoli tuntia saunan lämmössä, minkä jälkeen hiukset pestään shampoolla. Öljyyn voi sekoittaa hunajaa ja/tai munankeltuaista kosteuttamaan hiuksia. Esimerkiksi: saman verran juoksevaa hunajaa ja oliiviöljyä tai pariin ruokalusikalliseen manteliöljyä lisätään munankeltuainen ja noin teelusikallinen hunajaa. Määrät ovat suurpiirteisiä. Myös kookosöljyä voi käyttää hiuksiin, kunhan muistaa pestä hiuksensa käsittelyn jälkeen 1-2 kertaa.

Fiksumpi puoliskoni kyllästyi kesän korvalla kantamaan happovesipulloja kaupasta kotiin ja osti happovesikoneen. Juotuaan hapotettua vettä jonkun viikon hän päätti ostaa koneeseen makuainetta ja tehdä limonadia. Harmittavasti makuaineet olivat alkukesän helteiden vuoksi juuri silloin loppuneet ja hän päätti ostaa appelsiinimehua makuaineen korvaajaksi. Tehdessään kuumuuteen tuskastuneena ja limonadilasin kuvat silmissään itselleen limonadia hän laittoi mehun veteen ennen hapotusta. Happovettä tehneet arvaavat varmaan, miten kävi. Tuleva limu kuohui pullosta hapotusvaiheessa yli ja sitä oli runsaasti keittiön tasoilla, lattialla ja kaikkialla, minne neste vain pääsee – pullo sitä vastoin oli tyhjä. Nyttemmin happovettä juova puoliskoni on tyytynyt pelkkään happoveteen ja mehutiivistepullo on jääkaapissa käyttämättömänä.

Nautitaan tai koetetaan selvitä näistä helteistä – kukin tavallaan. Päivä lyhenee ja syksyä kohti kuitenkin mennään. Olisikohan aika jo alkaa miettiä jouluvalmisteluja?


Loppukesän kukan raatoja... terälehdet jo varisseet

Kommentit