Korona-ajan haasteita...

Kulunut kevät on eristänyt ihmiset ja estänyt normaalin sosiaalisen kanssakäymisen ja toiminnan. Opiskelun ja harrastustoiminnan päättymisen myötä autistinen tyttäremme muutti väliaikaisesti luoksemme välttääkseen yksinäisyyden. Yhteiselomme on sujunut pääasiassa hyvin, mutta ympärivuorokautinen elämä autistisen nuoren aikuisen kanssa on kuitenkin ollut ajoittain haasteellista (myös hänelle). Metsälenkit ovat olleet mainio (ja välttämätön) keino rentoutua ja nollata ajatukset. Myös useat ristiriidat ovat selvinneet metsässä, joka on tarjonnut rauhallisen keskusteluympäristön. Kuluneena korona-aikana olenkin kaivannut eniten yksinäisyyttä ja hiljaisuutta sekä tilaa omille ajatuksille. Kesäkuun alussa elämämme normalisoituu ja molemmat osapuolet pääsevät jatkamaan siitä, mihin maaliskuussa jäimme. Siltä ainakin tällä hetkellä näyttää, ja sitä kohti menemme.

                      Kesän lämpö on saavuttanut meidät, ja novellikin on edennyt jo toiseksi viimeiseen jaksoonsa. Nautitaan lämmöstä ja tarinasta!

Toukokuisia säävaihteluita.

Paras kesä ikinä (4/5)

Keskustan ranta täytti ensikertalaisten odotukset, ja uiminen virkisti oloa mukavasti. Helteinen iltapäivä kääntyi miellyttävän lämpimäksi illaksi, ja uituaan tarpeekseen neljän talkoolaisen ryhmä istui Saken autostaan ottamalla huovalla sekä nautti pientä purtavaa ja juotavaa. Keskustelu polveili yleisistä asioista yksityisiin sen verran, kuin itse kukin katsoi tarpeelliseksi paljastaa itsestään. Milla sai tietää, että Sakke oli houkutellut Atron mukaansa tämän kotiuduttua usean ulkomailla vietetyn työvuoden jälkeen, jotta tämä pääsisi mukaan kotimaan sykkeeseen. Maija puolestaan halusi kokea jotakin uutta ja valitsi kohteekseen hotellin historiallisen miljöön.

- Me ollaan Millan kanssa jo konkareita näissä ympyröissä, Sakke julisti ja pelasti Millan vastaamasta, tai niin tämä hetken luuli. – Ympyröistä puheen ollen… Oletko sä laittanut sormuksen narikkaan vai tuliko ero?

                      Milla oli luullut, ettei Sakke kiinnittänyt hänen sormuksettomuuteensa mitään huomiota, mutta tämä oli huomannut sormuksen puuttumisen ja kysyi asiaa tapansa mukaan kursailematta kaikkien kuullen. Hän päätti puhua suoraan, sillä valheella oli lyhyet jäljet, jotka paljastuivat yleensä nolosti.

- Me erottiin vajaa kolme kuukautta sitten, Milla aloitti, muttei ehtinyt jatkaa, sillä Sakke oli häntä nopeampi.

- Sellaista sattuu. Kuka lähtee vielä uimaan ennen siirtymistä rantakadun legendaariseen kahvila Belleen?

- Mikä siinä on niin legendaarista? Maija katsoi Sakkea epäillen.

- Kaikki, kultaseni, Sakke naurahti ja veti Maijan kädestä ylös huovalta. – Käydään uimassa, niin sitten näet.

                      Kuuntelematta Maijan vastausta hän kiskaisi tämän mukaansa uimaan. Milla ja Atro jäivät huovalle kahden.

- Olisitko sä halunnut kertoa sun erosta? Atro kysyi varovasti.

- Siinä ei ole oikeastaan mitään kerrottavaa. Eroilmoitus viestillä ja jonkin ajan päästä kirje, jossa oli kihlasormus. Siisti ja riidaton ero, Milla hymähti ja katsoi ulapan yli horisonttiin.

- Julmaa, Atro tuumi hiljaa. – Meidän ero oli pitkä ja repivä, riitoja ja sovintoja, kunnes me molemmat oltiin samaa mieltä, ettei yhdessäolossa ollut enää mitään järkeä.

- Oliko se syynä sun Suomeen palaamiseen? Milla päätti puolestaan koettaa kepillä jäätä.

- Me erottiin jo vuosi sitten. Mun työsuhde päättyi toukokuussa, enkä mä halunnut jäädä Saksaan, vaan palasin Suomeen.

- Mä en saanut minkäänlaista mahdollisuutta keskustella tai kysyä. Veeti päätti eron munkin puolesta... Mä en halua nähdä sitä enää, puhumattakaan keskustelusta.

- Ehkä jonkinlainen tilinpäätös olisi kuitenkin hyvä tehdä, että vapautuisit siitä.

- Niin… Tuntuu, että olin yhdessä aivan vieraan ihmisen kanssa, Millan lause jäi kesken Saken ja Maijan tullessa huovalle vettävaluvina.

- Mars uimaan, että päästään kahville, Sakke patisti huovalle jääneitä.

                      Milla ja Atro nousivat ylös ja juoksivat veteen. Milla huomasi, että hänen olonsa oli yllättävän kevyt – vähäinenkin puhuminen oli auttanut. Heidän palattuaan rantaan Sakke vinkkasi huomaamattomasti vähän matkan päässä olevaa seuruetta.

- Huomasitteko, että me nautitaan kesästä samalla rannalla maailmanluokan koripallotähtien kanssa? hän ilmoitti hiljaa.

- Niinkö? Atro ihmetteli ja katsoi seuruetta.

- Jere Vuolas ja Ville Valojoki ovat molemmat tuossa seurueessa, koripalloa seuraava Sakke katsoi asiakseen selittää tietämättömille.

- Mara Salosaari on siellä myös, Maija innostui.

- Venla repii pelihousunsa, kun saa tietää, Milla naurahti. – Mara on sen suuri idoli… Onko teillä kellään paperia?

                      Atro ojensi hänelle pienen lehtiön repustaan, ja Milla lähti seuruetta kohti Maija vanavedessään. Lopulta he pääsivät nimikirjoitusten lisäksi samaan kuvaan tunnetun näyttelijän kanssa, minkä jälkeen he palasivat takaisin huovalleen.

- Olisitte ottaneet Jereltä ja Villeltä nimmarit mulle, Sakke valitti.

- Käy itse hakemassa, Atro neuvoi virnuillen.

- Niin mä teenkin, Sakke tuumi ja nappasi lehtiön Millalta.

                      Tytöt lähtivät pukukopille ja lupasivat tavata pojat kahvilassa. Kahvin ja jäätelön jälkeen Sakke ehdotti kävelyretkeä satamaan sekä lihapiirakoiden ostoa sataman grillikioskilta.

- Tämä menee nyt vähän väärässä järjestyksessä, Maija huomautti. – Ensin jälkiruoka ja sitten vasta ruoka.

- Ei voi mitään, Sakke kuittasi. – Sataman lihikset on kuitenkin koettava. Joko mennään?

- Samapa tuo, Maija tuumi ja nousi pöydästä.

- Mä tulen perästä, kunhan lopetan tämän jäätelön, Milla totesi. – Menkää te vaan.

- Mä jään sun seuraksi, Atro ilmoitti.

                      Sakke tarttui Maijaa käsipuolesta ja luotsasi tämän ulos kahvilasta.

- Tämä on idyllinen pikkukaupunki, ja ranta on mainio, Atro sanoi. – Tänne voisi tulla joskus uudelleen.

- Mä kuulin, mitä sä sanoit, ruskeahiuksinen, arviolta joitakin vuosia yli kolmenkymmenen ikäinen mies totesi ja istuutui heidän pöytäänsä. – Olen Lehmussalmen Sanomien päätoimittaja Pera Mäkinen ja teen juttusarjaa Lehmussalmen kesästä. Mua kiinnostaisi kuulla, mistä te olette, minkä vuoksi olette täällä ja millainen paikka Lehmussalmi teidän mielestänne on.

                      Toimittaja haastatteli heitä ja otti heistä lopuksi muutaman valokuvan sekä lupasi lähettää heille lehden, kun se ilmestyisi. Millan ja Atron poistuessa kahvilasta Sakke ja Maija tulivat heitä vastaan. He ilmoittivat syöneensä jo lihapiirakat ja menevänsä kävelemään rannalle. Milla ja Atro menivät ostamaan lihapiirakat ja kiipesivät nauttimaan ne sataman viereiselle kalliolle.

- Tällainen pieni kaupunki olisi ihanteellinen asuinpaikka, Atro huomautti katsellen sataman ja sen läheisen torin ihmisvilinää.

- Mäkin pidän tästä paikasta, Milla myönsi. – Ja näistä lihapiirakoista.

                      Tämä oli ensimmäinen kerta tänä kesänä, kun Millasta tuntui kesältä. Oliko se Lehmussalmen, historiallisen hotellin, seuran vai kaikkien kolmen vaikutusta? Sillä ei kuitenkaan ollut väliä, sillä elämä alkoi vähitellen tuntua elämältä. Syötyään he päättivät seurata Sakkea ja Maijaa rannalle, missä oli vielä melko paljon ihmisiä myöhäisestä ajankohdasta huolimatta.

                      Aurinko paistoi matalalta ja maisema oli kesäisen hämärä. Rannalla tarkeni kuitenkin vielä shortseissa ja hihattomassa paidassa. Vesi oli kuin linnun maitoa ja rannan äänet pehmeämpiä ja vaimeampia kuin päivällä. Milla hengitti järven tuoksua ja katsahti Atroa, joka seisoi rantavedessä hänen vieressään tavallista lähempänä. Hänen sydämensä löi tavallista nopeammin, ja yöperhoset lentelivät hänen vatsassaan aiheuttaen miellyttävää kutinaa. Atro katsahti häntä samaan aikaan, ja heidän katseensa kohtasivat pieneksi, merkitykselliseksi hetkeksi. Kuin sanattomasta sopimuksesta Atro kiersi kätensä Millan olkapäiden ympärille ja veti hänet lähemmäksi itseään.