Kevään valo ja titityy :)

Kevään valo on kirkasta – se särkee silmiä ja pakottaa tarttumaan aurinkolaseihin. Kirjoittaessani työhuoneeni ikkunan ääressä minun on suljettava rullaverho osittain, ettei lumen pinnasta heijastuva valo häikäise ja aiheuta migreeniä. Sääli, sillä kevättalvinen luonto on huomattavasti mielenkiintoisempi kuin valoa läpäisemätön rullaverho. Tietokoneella on kuitenkin hankala työskennellä aurinkolasit silmillä. Edes pilvinen sää ei lannista auringon keväisiä säteitä. Huomenna on kevätpäiväntasaus ja kevään ensimmäinen päivä – menemme valoa kohti.

Keväällä ja syksyllä matalalta paistava auringon valo on lahjomaton. Se paljastaa armottomasti kodin pinnoilla lepäävän pölyn, jota riittää, vaikka pinnat olisi pyyhitty hetki sitten. Pöly on katoamaton – se kiertää universumissa ikuisesti eikä siitä pääse koskaan eroon. Siivoojat ovat yksi ikuisuuden ammateista – kättensä jäljen näkee heti (jos joku ei sotke perässä). Lisäksi siivoamisesta tulee hyvä ja aikaansaava mieli. Huomasin sen viikonloppusiivouksen jälkeen.

En muista, milloin olisin viimeksi kuullut talitintin helskyttelevän maaliskuulla titityy lyhyen tityyn sijaan. Kiireinen elämänrytmi lienee vaikuttanut myös eläinkuntaan ja lyhentänyt tintin laulusäkeen yhdellä tavulla. Viime viikolla tienvarren puusta kuului jälleen titityy – ja minun täytyi seisahtua koiran kanssa hiljaa kuuntelemaan sitä ihmettä. Varoin häiritsemästä oksalla istuvaa tenoria ja lähtiessämme lopulta jatkamaan matkaamme tunsin kokeneeni jotakin erikoista. Hyvään mieleen riittää joskus kevään ensimmäinen leskenlehti, auringon sulattaman veden tippuminen räystäästä, kevätpuron solina tai linnun laulu. Elämä muodostuu pienistä asioista ja hetkistä – pienet lapset osaavat nauttia niistä. Missä vaiheessa me aikuiset unohdimme hetkessä elämisen taidon?

Yksi pohjoisen pallonpuoliskon rikkauksista on ehdottomasti selkeät ja vaihtuvat vuodenajat. Kevään voi kuulla, kun ottaa kuulokkeet korvilta – linnut ja vedeksi sulavan lumen solina. Puiden ja pensaiden hiirenkorvat viherryttävät maiseman vähitellen tai yhtäkkiä ja yllätyksenä. Talvisen toppatakin tilalle saa vihdoin vaihtaa kevyemmän poplarin.

Kesän kokee kaikilla aisteilla – kukat, aamukasteinen nurmi ja sateen jälkeen tuoksuvat puut, metsien ja niittyjen tuoksut, värit ja äänet sekä ihoa hivelevä lämpö ja kielellä pitkässä päivässä kypsyvien marjojen aromikkaan runsas maku.

Syksyn kaunis ruska ilahduttaa väreillään ja ensimmäisten pakkasten kohmettamat lehdet ritisevät mukavasti kumisaappaiden alla. Mikään ei vedä vertoja ensimmäisen pakkasyön jäädyttämien vesilätäköiden kuorruttaman jään rikkomisen riemulle.

Ensilumi on aina yhtä iloinen yllätys (paitsi liikenteessä) unohtamatta talvisten iltojen sinistä hämärää ja pakkasen kuorruttamia huurteisia puita. Ulkoillessa pakkasen voi jopa haistaa – sillä on aivan oma tuoksunsa.

Maapalloa uhkaava ilmastonlämpeneminen saattaa kuitenkin viedä meiltä vuodenajat. Etelä-Suomen marraskuu on viime vuosina pidentynyt kuukaudesta kolmeen ja lyhentänyt talven pariin vähälumiseen ja leutoon kuukauteen. En muista, milloin olisin luistellut ensimmäisten pakkasten jäädyttämällä järven(teräs)jäällä.

Talitintti kuitenkin lauloi titityy – se ei voi olla huono merkki. Ehkä meillä on sittenkin toivoa, jos oikein kovasti yritämme. Siihen tarvitaan meitä jokaista – pienistä puroista syntyy isoja jokia, järviä ja meriä.

Kevättalvista maaliskuuta - titityy 🌞

Kevättalven aurinko paistaa vielä matalalta.