Kiroillaan ;)

Kuluneiden parin viikon aikana olen ahkerasti edistänyt suomalaista kiroilukulttuuria. Suurinta osaa laukomistani kirosanoista ei tosin ole koiraamme lukuun ottamatta ollut kukaan kuulemassa. Syy suhteettomaan kiroiluintooni on ollut tietokoneeseeni asennettu tekstinkäsittelyohjelma, kuten viikko sitten jo mainitsin.

Luin joitakin päiviä sitten hesarista artikkelin (24.11), jossa mainittiin, että Suomi on maailman kovin kiroilumaa. Kiroilulla on juuret useiden satojen vuosien päässä, sillä kirosanat ovat kuuluneet suomen kieleen jo Mikael Agricolan ajoista asti.

Kiroilu jakaa vahvasti mielipiteitä. Vallalla lienee sellainen, ettei julkinen kiroilu kuulu hyviin käytöstapoihin. Itse kuulun sukupolveen, joka jakaa tuon mielipiteen. Tunnustan joskus kironneeni ääneen julkisella paikalla, jos olen esimerkiksi kaatunut. Mutta heti sen jälkeen olen nopeasti tarkistanut, ettei kukaan vain kuullut kiroiluani (tai nähnyt kaatumistani). Kotonani ei kiroiltu lasten kuullun eivätkä lapset saaneet kiroilla. Isäni saattoi joskus kirota keskustellessaan jonkun naapurin tai sukulaisen kanssa – miehiä molemmat. Se oli osa sen aikaista miehistä keskustelua. Äitini saattoi kirota joskus, kun luuli, ettei kukaan kuullut – muttei koskaan ilman syytä eikä toisten kuullen.

Hesarin artikkelissa tuodaan esille kiroilun sukupuolittuminen ja tunnistan sen ainakin lapsuudestani. Väitän kuitenkin, että nykyäänkin katsotaan pitempään kiroilevaa naista kuin miestä. Nykyajan nuoret tytöt ja naiset tosin särkevät tätä ajattelutapaa tehokkaasti.

Muistan erään kesän, jolloin pari vuotta nuorempi serkkuni oli käymässä meillä. Kiroilimme (kasvatuksestamme huolimatta) niin paljon, että laitoimme lopulta itse itsellemme sanktion. Jokaisesta kirosanasta joutui maksamaan toiselle kymmenen penniä. Se oli siihen aikaan lapselle iso raha – ja taskurahojen menetys kitki meistä lopulta tuon tavan. Kaksi kiroilevaa tyttölasta herätti varmasti tuolloin huomiota – ehkä se tekisi sen nykyäänkin.

Kiroilun sukupuolittumisen osoittaa myös toinen kiroiluun liittyvä hesarin artikkeli (16.11), joka kertoo Brysselin suomalaisnaisten kiroiluiltamista. Niissä päästetään höyryjä yhteisellä ja voimallisella kiroilulla – siis kiroillaan isänmaallisesti yhteen ääneen monen sadan ihmisen kanssa. Kiroilevista feministeistä on tullut siellä suomalainen vientituote. Suomalaiset huippu-urheilijat voisivat ottaa mallia tapahtumasta. Kilpailupäivä aloitetaan joukkokiroilulla – hengen nostatusta parhaimmillaan. Voimasanat saattaisivat siivittää urheilijat ennen näkemättömiin suorituksiin.

Nuorimmaisemme on murrosikänsä myötä pitänyt perheemme kiinni suomalaisten kirosanojen voimallisessa viljelyssä. Loppuaan kohti kuluva palvelus armeijan harmaissa (maastokuvioissa) ei ole sitä tapaa vähentänyt – päinvastoin. Niinpä eräänä kuluneen syksyn sunnuntai-iltana, kun jälkikasvumme varustautui jälleen kerran matkaansa kohti kasarmia, kysyin häneltä, eikö hän ollut oppinut yhtään uutta voimasanaa – nuo vanhat oli kuultu jo useaan kertaan. Pyysin häntä opettamaan minulle sellaisen, jos joku sen siellä voimasanojen luvatussa paikassa sattuisi keksimään. Hän ei luvannut, muttei myöskään kieltänyt. Elän nyt toivossa, että oppisin vielä tässä iässä jonkun uuden voimasanan.

Voimasanojen on tutkimuksissa osoitettu liittyvän älykkyyteen ja laajaan sanavarastoon – sujuvan kiroilemisen ja kielellisen etevyyden välillä on havaittu yhteys. Ole siis iloinen, jos jälkikasvusi kiroilee – hän on älykäs ja kielellisesti etevä. Lapselle lukeminen kannattaa aina.

Vanhassa taitaa kuitenkin olla vara parempi. Mikään ei ole sen voimallisempi kuin suomalaisella kovalla är-kirjaimella varustettu voimasana perkele, joka on alun perin ollut supisuomalainen pakanallinen tai ukkosen jumala. Sen kun lataa muutaman kerran peräkkäin, niin pahin ketutus (lue: vitutus) helpottaa. Sen jälkeen alkaa taas järkikin juosta ja mahdollinen ongelma ratketa.

Niin kävi allekirjoittaneelle tekstinkäsittelyohjelman kanssa. Jouduin tosin toistamaan tuon edellisen useaan kertaan, mutta lopulta sain ongelman ratkaistua. Syy ohjelman jumiutumiseen löytyi tekstitiedoston sivun 256 puolivälistä sanan ikuisuus viimeisestä tavusta. Poistin varmuuden vuoksi koko lauseen, minkä jälkeen tiedosto alkoi pelittää jälleen – bitit olivat nähtävästi menneet kyseisen sanan kohdalla epäjärjestykseen. Alan uskoa, että suomalainen sisu ja voimasanat ovat menestyksen avain.

Perkele on myös hesarin (artikkeli 24.11) kyselyn mukaan suosituin kirosana – peräti 60 % kyselyyn osallistuneista (allekirjoittanut mukaan luettuna) on sitä mieltä. Kaukana perässä tulevat muut tutut voimasanat: vittu (20 %), saatana (10 %), jumalauta (7 %) ja helvetti (1 %). Kuinkahan moni tietää, että vittu-sanalla on juurensa entisaikojen loitsimisperinteissä? Ehkä sillä loitsitaan nykyäänkin jotain – naimaonnea ehkä?

Kysely saattaa olla vieläkin käynnissä. Kannattaa käydä antamassa ääni suuhunsa sopivimmalle voimasanalle. Kyllä Suomen juhlavuonna täytyy valita myös perisuomalainen kirosana – kiroilu on suomalaista perinnettä parhaimmillaan.

Kun Pisa-tutkimusten tulokset ovat Suomen osalta laskussa ja suomalaista peruskoulua ja opetusta ajetaan säästötoimin alas kovaa vauhtia, kiroilusta voitaisiin kehittää uusi suomalainen vientituote. Hallitus voisi myöntää kehitysrahaa innovatiiviselle suomalaisten kirosanojen kehittämisprojektille. Projektissa kehitettäisiin kirosanojen erilaisia käyttötapoja niiden hyödyn maksimoimiseksi sekä uusia, entistä tehokkaampia kirosanoja, joihin voisi liittää myös suomalaisen sisun. Kukaan ei voisi sanoa, ettei kyseessä olisi suomalainen tuote – olemmehan maailman kiroilevin kansa. Sauna, sisu ja perkele tunnetaan kaikkialla 👍

Jälleen vähän talvisempaa - kaveri odottaa matkan jatkuvan...