Lumihiutaleita ja omapäinen tekstinkäsittelyohjelma

Lumihiutaleet leijailevat hitaasti ja taitavasti kohti maata. Ne ikään kuin miettivät laskeutumispaikkansa. Se on mahdollista, sillä vielä ei ole ruuhkaa. Niitä on niin vähän, että yksittäisen hiutaleen voi ottaa helposti kädelleen ja ihailla sen kaunista muotoa ennen kuin se sulaa pieneksi vesipisaraksi. Jonkin ajan päästä niitä on niin runsaasti, että ne törmäilevät hallitsemattomasti toisiinsa pudotessaan kohti maata, eikä niillä ole enää mahdollisuutta valita laskeutumispaikkaansa. Ne laskeutuvat aluksi toistensa lomaan ja päällekkäin kerrostuen vähitellen valkeaksi peitoksi puiden oksille, talojen katoille, kivien pinnoille ja maahan. Lopulta ne peittävät maan pinnan valkeana mattona erottumatta enää yksilöinä – yksittäisinä kauniina lumihiutaleina, luonnon taideteoksina.

Lumi on Pohjolan perukoiden jokatalvinen puheenaihe. Milloin ensilumi sataa? Milloin saadaan pysyvä lumikerros? Tuleeko valkoinen joulu? Lumi tuo iloa ja valoa muutoin pimeään pohjoisen talveen. Se tuo lapsille (ja lapsenmielisille) lisää tekemistä ulos sekä mahdollistaa talviurheilun luonnon olosuhteissa. Liikenteeseen se tuo omat haasteensa, mutta ne ovat tiedossa ja niihin on mahdollista valmistautua koko pitkän syksyn – yllätyksenä ne eivät pohjoisen liikenteessä liikkuville tule. Lumityöt ovat runsaslumisena talvena eräs huolenaihe, mutta joka asialla on hyvät ja huonot puolensa. Valitsen mieluummin valoisan ja lumisen kuin pimeän ja kuraisen talven.

Minun ei pitänyt kirjoittaa lumesta, mutta kirjoituspöytäni edessä olevan ikkunan läpi näkyvät, hitaasti maahan leijailevat hiutaleet virittivät mieleni lumihiutaleiden ja tulevan talven taajuudelle. Viimeisen viikon mieltäni poltellut asia herätti minut viime yönä useasti ja joka kerta herätessäni luulin tietäväni ratkaisun ongelmaan. Minun on ratkaistava asia pikimmiten sekä mielenrauhani että levollisten yöunieni vuoksi.

Tuo asia on vienyt mielialaani kuluneen viikon aikana iloisesta optimistisuudesta raivon partaalle. Se ei suinkaan ole kukaan lähimmäisistäni eikä vilkas (mutta niin ihana) koiramme, joka sekin onnistuu ajoittain kiristämään hermojamme – ei kuitenkaan koskaan näin kireälle. Raha-asiat eivät ole mielestäni sen arvoisia, että niiden vuoksi kannattaisi menettää mielenrauhansa – niillä on yleensä tapana järjestyä. Maamme hallitus puristaa säännöllisesti pantaa pääni ympärillä, mutta näin kireälle sekään ei ole koulutus- ja tutkimusmäärärahojen supistuksineen ja sotkuisine sote-ehdotuksineen onnistunut sitä saamaan.

Kaiken takana on tarpeellinen, mutta oikukas tekstinkäsittelyohjelma, joka kohtelee erästä tiedostoani epäoikeudenmukaisesti. Se on ottanut tämän yhden viidestä samankaltaisesta tiedostosta kohteekseen eikä suostu tekemään sille samoja toimenpiteitä kuin muille neljälle. Se ilmoittaa säännöllisesti ja itsepäisesti sulkeutuvansa yrittäessäni käsitellä tiedostoa. Verenpaineeni nousee jo, kun ajattelen tuota näyttöruudulle ilmestyvää ilmoitusta – ärrrsyttävää!

Olen yrittänyt yllätyshyökkäystä koko tiedostoa koskevine muokkaustoimenpitein sekä hienovaraista hivutustaistelua hitaasti etenevien valintojen kautta. Mikään ei ole kuitenkaan tehonnut tuohon omapäiseen ohjelmaan. Niinpä vaihdoin taktiikkaa ja yritän saada ohjelman toimimaan yhteistyökykyisesti uuden tiedoston kautta. Tämä vaihtoehto on valitettavasti karahtanut jo useasti karille, mutta en kuitenkaan luovuta. Aion jälleen tänään koettaa – yrittänyttähän ei laiteta. Seuraava vaihtoehto lienee kirjoittaa koko tekstitiedosto uudelleen, mutta siihen taivun vasta viimeisenä vaihtoehtona. Neljänsadan sivun kirjoittaminen kestää melkoisen kauan, erityisesti kun kahdeksan sormea kymmenestä lepää.

En kuitenkaan anna periksi – en vielä. Olen päättänyt päihittää sen mokoman ohjelman. Huiputan sitä (jollakin tavalla). Mikään tietokoneohjelma ei pärjää suomalaiselle sisulle, joka on tutkimuksellakin osoitettu ominaisuus. Sisukkaasti eteenpäin, sanoi se kuuluisa mummokin lumessa. Vapise tekstinkäsittelyohjelma! Et tiedäkään, kuka sinulla on vastassasi. Suomalaisen sisun edustaja – yksi monista, joka käy taisteluun Suomen 100-vuotisen historian tuomalla vakavuudella ja päättäväisyydellä 👍😊

PS. Lumikola on valmiina talvea varten. Lumitöiden avulla voi päästää höyryjä väsytystaistelussa tekstinkäsittelyohjelmaa vastaan. Ennen tietokoneita kaikki oli paremmin – vai oliko?

Tasan vuosi sitten sää ei juuri eronnut tämänvuotisesta.
Lunta ja vettä vuorotellen ☔⛄