Sadonkorjuukauden loppuessa...

Pihatyöt alkavat olla siinä pisteessä, että talvi voi tulla. Jouduin eilen osallistumaan sellaiseen työhön, jota olen onnistunut karttamaan yli kymmenen vuotta. Meillä on kompostori, joka toimii nollakeleille asti, mutta pakkasella se hyytyy, minkä vuoksi se täytyy tyhjentää syksyisin ennen talvea – nyt oli sen aika. Pojat ovat yleensä olleet isänsä kaverina kyseisessä toimessa, mutta vanhemman pojan muutettua kotoa ja nuoremman ollessa töissä arpa lankesi minulle. Kuunneltuani vuosia poikien jokasyksyisiä kuvailuja kompostin tyhjentämisen jälkeen olin varma, etten selviä ilman pyykkipoikaa. Sonnustauduin normaalia huonompikuntoisella vaatekerralla, mutta päätin unohtaa pyykkipojan sekä turvautua sen sijaan pelkästään suun kautta hengittämiseen. Tyhjennyksen edetessä kompostorin pohjaa kohti valmistauduin pahimpaan, mutta onnekseni (vai pettymyksekseni) se pyykkipoikaa vaatinut löyhkä jäi kokematta. Pojat taisivatkin vedättää vanhaa äitiään :)

Katselimme fiksumman puoliskoni kanssa koiran kieltä sen odottaessa lenkille lähtöä innokkaasti, suu auki. Koiran kieli on pitkä, sillä se käyttää sitä huomattavasti monipuolisemmin kuin ihminen – juomiseen ja syömiseen sekä tarttumiseen hampaiden lisäksi. Ryhdyimme siinä sitten miettimään ihmisen kielen pituutta ja vertailimme keskenämme kieliämme :) Vein kisassa voiton, sillä ylsin kielelläni nenäni alaosaan, mikä ei mieheltäni onnistunut. Tämän vertailun yllyttäminä jatkoimme vertailua myös peukaloidemme taipumiseen ja sekä ukko- ja akkavarpaiden että korvannipukoiden kokoihin. Muistin lukeneeni vuosia sitten, että korvat kasvavat koko ihmisiän. Ei siis ollut ihme, että miltei satavuotiaaksi eläneen mummuni korvat näyttivät aikoinaan silmissäni normaalia isommilta – vai vääristikö muistini muiston? Tämän tiedon valossa isokorvainen on vanhana vieläkin isokorvaisempi – sitä kohti ;)

Kuulin pari viikkoa sitten mielenkiintoisen kasvispaistoksen ohjeen, jonka toteutin kuluneena viikonloppuna muistini mukaan, sadonkorjuukauden vedellessä viimeisiään. Pidimme paistoksesta – se oli maukas ja seuraavana päivänä vielä maukkaampi. Ohje on seuraavanlainen:

                      1 kesäkurpitsa

                      1 paprika tai 1-2 keskikokoista porkkanaa

                      1 iso sipuli

                      n. 2 dl tai 150 g juustoraastetta

                      2-3 kananmunaa

Suikaloi kasvikset, kuullota ne öljyssä ja mausta sopivaksi katsomallasi määrällä suolaa ja yrttimausteita (esim. persiljaa ja timjamia) sekä halutessasi lisää hieman pippuria.

Sekoita juustoraaste ja kanamunat sekä yhdistä ne kasvisten kanssa. Laita seos vuokaan ja paista 200 C°:ssa, kunnes pinta on kauniin ruskea. Ota paitos uunista ja anna vetäytyä 5-10 minuuttia.

Paistoksen seuraksi sopii patonki tai perunarieska. Alla vielä helpon perunarieskan ohje:

                      4 dl perunamuusia

                      2 dl ohrajauhoja

                      n. ½ tl suolaa (jos muusissa on suolaa, ei tarvitse lisätä)

                      1 kanamuna

Ainekset sekoitetaan ja jaetaan uunipellille, leivinpaperin päälle, noin kymmeneksi keoksi, jotka tasoitetaan noin ½ cm:n vahvuisiksi rieskoiksi. Paistetaan 225 C°:ssa 10-15 minuuttia eli kunnes ovat saaneet väriä. Rieskat ovat parhaita lämpiminä, mutta ne maistuivat meille myös seuraavana päivänä.

Herkullista lokakuun loppupuoliskoa :)

Syksy etenee kohti talvea - vääjäämättä.