Saivarteluja

Kuulin joitakin päiviä sitten suositun suomalaisen yhtyeen kappaleen auton radiosta. Olin kuullut sen useasti ennenkin, mutta istuessani pelkääjän paikalla keskityin kuuuntelemaan sanoja ja korvaani tarttui kohta, joka vaivasi minua. Kerroin sen myös fiksummalle puoliskolleni, joka ohitti havaintoni hymähdyksellä. Asia ei ollut hänen mielestään sellainen, jolla kannattaisi itseään vaivata, mutta minä takerruin siihen, kuten äitini sanoisi ”paska rattaisiin”.

Kappaleen sanat minua vaivaavasta kohdasta menivät seuraavasti: ”…ei sormus rakkautta tuo kädessä, joka raivoaa…”. Käsikö raivoaa? Pitäisikö sitten kädessä olevan sormuksen tuoda rakkautta? Eikö sormus ole yleensä sormessa (jos kyse on kihla- tai vihkisormuksesta)? Onko kyseessä jonkinlainen rakkauden tuova, maaginen sormus? Saivartelevia kysymyksiä – niinpä. Kyseisellä yhtyeellä on hienoja ja puhuttelevia sanoituksia, mutta täytyy tunnustaa, että tämän kohdan myötä, en enää pidä koko kappaleesta. Se ei tosin ollut mielestäni ennen tätä havaintoakaan yhtyeen parhaimmistoa.

Samoin kävi aikoinaan Leevi and the Leavingsin kappaleelle Elämää. Tämän olen muistaakseni jo kertonut eräässä menneessä blogi-kirjoituksessani, mutta lyhyt kertaus on opintojen äiti (sanoisi vanha kansa). Kappaleen kertosäkeen ”Elämää, elämää, elämää, elämää, on tämäkin…” oivalsin aikoinaan toisin kuin kappaleen sanoittaja eli savolaisittain: ” Elä mää, elä mää, elä mää, elä mää, on tämäkin…”

Kun kerran olen saivartelevalla päällä, mietin myös sanontaa, jonka esimerkiksi tyttäremme on lausunut useasti kuluneen vuoden aikana. Moni julistaa pyhällä paatoksella ”aloittavansa uuden elämän” usein juuri uuden vuoden alkaessa. Koskipa se uusi elämä sitten elämäntaparemonttia tai ihmissuhteita, lienee uuden elämän aloittaminen melko haasteellista – käsittääkseni sanojan täytyisi ensin kuolla. Meistä kukaan ei todella tiedä, miten kuoleman jälkeinen syntyminen tapahtuu. Hindujen mielestä saatamme syntyä ihan mihin ruumiiseen tahansa – muurahaisen, käärmeen tai ihmisen. Lehmän ruumiiseen syntyminen olisi kyseisessä uskonnossa onnenkantamoinen, mutta täällä pohjoisessa tuskin kukaan haluaa syntyä kuolemansa jälkeen lehmänä, saati muurahaisena (vaikka ne ahkeria ovatkin). Luulen, etteivät pohjoismaalaiset lämpene koko jälleensyntymisajatukselle.

Senpä vuoksi, jos tuttavasi julistaa aloittavansa uuden elämä, täytyisi hälytyskellojen soida. Hän saattaa suunnitella itsemurhaa tai paremmassa tapauksessa on mahdollisesti kääntynyt hindulaiseksi ja suunnittelee jo seuraavaa elämäänsä.

En voi olla mainitsematta vielä erästä menneiden vuosien (ja miksei nykyistenkin) lempisanontaa. Kun esimerkiksi kiireinen vanhempi vietti ylitöiltään ja harrastuksiltaan vapaan illan jälkikasvunsa tai puolisonsa kanssa, he viettivät tällöin yhdessä ”laatuaikaa”. Onko olemassa useammanlaista aikaa – tavallista tai normaalia laadukkaampaa aikaa? Kannattaisiko eri aikalaadut merkitä kirjaimilla – A-, B- ja C- luokan sekä laaduttomin Ö-luokan aika. Saisiko ajan valita vapaasti vai olisiko niissä omat kiintiönsä? Olisiko kiintiöiden suuruus riippuvainen tuloista tai yhteiskunnallisesta asemasta? Kahmisivatko suurten yritysten johtajat sekä ministeritason edustajat laadukkaimman ajan ja jättäisivät peruskansalaisille pelkästään Ö-luokan ja parhaimmillaan C-luokan ajan?... Onneksi aika on kaikille samaa. Miten sen käytämme, riippuu itsestään – kiire on usein tehtyä ja korvien välissä. Upota sormesi lasiin, joka on puolillaan vettä. Jos veteen jää kolo, olet korvaamaton.

Läheisillesi olet kuitenkin korvaamaton, joten hellitä hetkeksi ja hengitä syvään. Katso ympärillesi – maailma on kaunis, vaikkei aina tuntuisikaan siltä. Se vaan on – hymyile sille 😊

Talvista tammikuuta! Pakkaset tulivat jo, mutta Etelä-Suomeen odotellaan vielä lunta. Meteorologit lupasivat sitä meille tulevalla viikolla, joten sitä odotellessa ulkoillaan pirteässä pikkupakkasessa 👍⛄

Erään huurteisen pakkaspäivän kuorruttama talventörröttäjä.