Koiran tammikuu...

Kaikkialla on valkeaa – metsä on täynnä lunta. Tuntuu kuin päivä olisi jatkunut talvipäivänseisauksesta enemmän kuin tunnin, sillä valkoinen lumi puissa ja maassa on luonnon oma taskulamppu, josta eteläinenkin Suomi saa vaihteeksi nauttia – ainakin jonkin aikaa ennen loppuviikoksi luvattuja suojakelejä.

Tontillamme kasvavat pienet puut ovat niin lumisia, etten meinannut aamulla löytää koiraamme, joka aamupissallaan piiloutui lumisten puiden joukkoon. Huudeltuani jonkin aikaa lähdin etsimään sitä. Se on tullut aikaisemmin kutsusta ulko-ovelle päästäkseen nopeasti sisälle, sillä se saa siitä palkkiokseen palan koirankeksiä. Nyt lumessa leikkiminen ja piiloutuminen olivat sen mielestä niin hauskoja asioita, ettei se välittänyt keksistä. Ajattelin sen olevan pihanurmikon laidassa syömässä jäniksen papanoita, jotka ovat sen mielestä herkkua hevosen jätösten lisäksi, mutta olin väärässä. Niinpä porkkasin liiterin lähellä kasvavien matalien kuusten sekaan. Seisahduin hetkeksi kuulostellakseni liikkeen ääntä ja suunnistin sitten sitä kohti. Koiramme katsoi minua taskulampun valokeilassa hieman vallattomasti – se tiesi olleensa kuriton. Kutsuin sitä ja käännyin ympäri mennäkseni pihalle. Oletin sen seuraavan minua ilman muuta, mutta muutaman askeleen jälkeen huomasin sen kadonneen jälleen. Pirskatti sentään! Minulla oli kiire viemään tytärtämme aamubussille, joka ei odottanut. Tunkeuduin uudelleen tiheiden kuusten sekaan ja seurasin koiran jälkiä, sillä se oli hipihiljaa eikä reagoinut millään tavalla kutsuuni. Lopulta löysin sen parimetrisen kuusen tuuheiden alaoksien alta, mistä se katsoi minua ilkikurisesti – löysithän sinä minut! Otetaanko uusiksi?

Reilu kymmenkuinen saksanpaimenkoiramme on iso pieni koira – kooltaan liki nelikymmenkiloinen ja mieleltään vielä pentu. Se haluaa tutustua kaikkeen ja kaikkiin ja on kaikkien kaveri. Vallattomasti käyttäytyvä isokokoinen koira saattaa kuitenkin herättää  pelkoa vieraissa ihmisissä (ja erityisesti koiriin tottumattomissa).

Se rakastaa herättää fiksumman puoliskoni viikonloppuisin. Rullaverhon avaaminen on sille merkki. Se hyppää etutassunsa sänkyyn ja nuolee puoliskoni kasvot märiksi (todellinen aamupusu!). Saman se tekee tyttärellemme. Kuopuksemme päästyä armeijasta siviiliin pentumme oli haljeta onnesta – leikkikaveri ei lähtenytkään sunnuntai-iltaisin, vaan hänestä sai nauttia myös arkisin. Nuori mies on meistä ainoa, joka jaksaa leikkiä pennun kanssa antaumuksella. Muutaman koriste-esineen parivaljakko on onnistunut rikkomaan palloleikeissään ja välillä täytyy väistyä suosiolla syrjään, kun he juoksevat hippaa. Ei ole epäilystäkään, ketä pentu odottaa iltaisin eniten töistä kotiin. Auton tultua pihaan ja työmiesten sisään se käy nopeasti tervehtimässä ahkeramman puoliskoni, minkä jälkeen poikamme saa nauttia pitkästä ja riemukkaasta jälleennäkemisestä. Arkiaamuisin pentu jää yleensä nukkumaan puoliskoni noustua ylös, mutta kuultuaan parven portaiden narahdukset se tepsuttaa nopeasti portaiden alle odottamaan – usein pallo suussaan (jo aamuviideltä :O).

Suojakelin aikaan pentu tottui siihen, että heittelin lenkillä sille lumipalloja, mutta lumen sulettua ja nyt pakkaslumen aikana pallojen heitteleminen on hankalaa. Se yrittää kuitenkin aktivoida minua lenkin aikana heittelyyn näykkimällä välillä oikean käteni rukkasta. Lumipallojen puutteessa tienvierustan jääkokkareet kelpaavat sille mainiosti – se kantaa isojakin jääkimpaleita mukanaan. Se on löytänyt myös metsätien vierustan jäiset risut, joita se repii ja katkoo, ja löytäessään raivaussahan katkaiseman irrallisen vesan se ottaa sen oitis hampaisiinsa ja kantaa sitä juosten, kunnes löytää jälleen uuden ja paremman. Ei ole väliä, onko risu tai vesa pituudeltaan muutamia kymmeniä senttimetrejä  vai muutamia metrejä – ilo uudesta ”kepistä” on aina yhtä suuri. Lenkkikaveri saa varoa jalkojaan metristen risujen ollessa kyseessä, sillä pentu ei varo. Se ohittaa lenkkikaverinsa poikkeuksetta aivan vierestä – katso, mitä minä löysin!

Nautitaan lumesta, kun sitä vielä on – vikon päästä tilanne voikin olla aivan toinen.

Talven iloja!

Tarkkailen tässä, minne seuraava pallo lentää...