Sanontoja ;)

Viime viikolla saatiin sadetta runsain mitoin, ainakin täällä Etelä-Suomessa. Rankimman sateen aikana jopa koiramme pyörähti talon nurkalta takaisin portaille eikä suostunut tulemaan kanssani pihalle. Olenkin usein miettinyt, mihin puhe koiranilmasta perustuu.

    Huomaan kompastuvani jälleen sanontoihin. Kissanpäivät on looginen ilmaisu, sillä yleensä kissat nauttivat olostaan ja tekevät ihmisestä palvelijansa. Pyörii kuin puolukka pillussa sekä ajaa pillurallia vaikuttavat sen sijaan hiukan (tai itse asiassa paljon) asenteellisilta. Pyöriikö se puolukka lopultakaan siellä pillussa? Sanonta on mielestäni kaukaa haettu. Puolukka pyörii huomattavasti paremmin pöydällä tai lautasella kuin naisen sukuelimissä. Nuoruudessani nuoret miehet ajoivat usein kylillä pillurallia, joten tälle ilmiölle huomattavasti kuvaavampi sana olisi ollut kyrpäkierros. Tuskastuessaan tulee joskus huudahdettua, että Voi helevetin kuustoista! Nimenomaan helevetti leveästi ylimääräisellä e:llä. Sillä tavoin se kuulostaa huomattavasti tehokkaammalta kuin hienosteleva helvetti. Mikä se kuustoista siinä  oikein on? Osoite helvetissa, luukku numero 16? Tai ehkä sittenkin vain satunnaisesta huudahduksesta elämään jäänyt sanayhdistelmä…

 

Olin syömässä kaksi- ja kolmevuotiaiden lapsenlasteni kanssa. Juttu kulki ja syöminen tahtoi pienillä (ja vähän suuremmallakin) jäädä sivuosaan. Lasten isä komensi lapsiaan, että nyt syödään eikä höpötetä, johon vanhempi lapsista tuumi, että me ei höpötetä, vaan jutellaan.

    Lapsenlapseni ovat selvästi eurooppalaisempia kuin vanhempansa, sillä he kokevat ruokailun seurustelutilanteena. Heitä aikaisemmat sukupolvet kasvatettiin yleensä syömään nopeasti. Turha puhuminen ei kuulunut ruokapöytään. Viimeistään koulussa rauhallinen ruokailutapahtuma sai kyytiä. Jos et syönyt nopeasti, et ehtinyt kavereiden kanssa välitunnille. Syömisessä, kuten kaikessa muussakin tekemisessä oli, ja on yhä, suorittamisen meininki – tulos tai ulos. Itse olen iän myötä ottanut tiedostamattani aikaa ruokailutilanteisiin, sillä se on usein ainoa tilanne päivästä, jolloin ollaan yhdessä saman pöydän ääressä – joskus kaksin, kolmin tai peräti lähes kymmenen hengen voimin.

    Lapsuudessani ruokapöydässä ei sopinut nauraa tai laulaa. Toisaalta ymmärrän sen, sillä voimakas nauraminen ei ole välttämättä kovin hygieenistä. Sen osoitti aikoinaan siskoni naurunpyrskähdys, joka lennätti hänen suussaan olleen perunan keskellä pöytää olevalle voilautaselle. No, siitähän seurasi vain lisää naurua. Itse olen harrastanut laulamista lastenlasteni kanssa ruokailun yhteydessä – Popsi, popsi porkkanaa… Nauru ja laulu kuuluvat sosiaaliseen kanssakäymiseen, mikseivät myös ruokapöytään, sopivasti.

 

Juhannusheilasta tulikin neliosainen, joten novelli päättyy vasta seuraavalla kerralla. Nyt on siis vuorossa kolmas osa.

    Kesä on aika tarkalleen puolivälissä. Jos et ole vielä kävellyt paljain jaloin, tee se nyt, ennen kuin säät viilenevät, etkä tarkene enää astella pihanurmikolla, rantahiekalla tai pehmeällä sammaleella. Kun totuttelet paljasjalkailuun, huomaat, että maa tuntuu hyvältä paljaiden jalkojen alla. Rentoa oloa jalat maassa ja pää pilvissä!

Metsässä kaverin kanssa 💚🐕

Juhannusheila (3/4)

    Aino käännähti takaisin salonkiin päin. Mies oli kumartuneena toisessa päässä huonetta sijaitsevan tason puoleen, jolla oli levysoitin. Hän oli poistanut suojakankaan sen päältä ja laittoi parhaillaan vinyylilevyä soittimeen. Rauhalliset sävelet täyttivät tilan. Sitten hän asteli hymyillen Ainon luokse ja ojensi kätensä tätä kohti.

- Saanko luvan?

    Aino tarttui miehen käteen ja seurasi tätä valssin pyörteisiin. Kumpikaan heistä ei tahtonut rikkoa tunnelmaa, vaan he pyörähtelivät vaiti siihen asti, kunnes soitin vaikeni. Aino olisi halunnut jäädä musiikin loputtua vielä miehen syliin. Tämä siirsi hänet kuitenkin ystävällisesti kauemmaksi ja katsoi häntä hymyillen.

- Tämä levy kuuluu väistämättä juhannusyöhön.

    Aino nyökkäsi. Hän ei tiennyt vieläkään miehen nimeä, muttei halunnut särkeä haurasta tunnelmaa niin tavanomaisella kysymyksellä. Niinpä hän vaikeni. Mies käveli soittimelle ja vaihtoi levyn, minkä myötä salongin valtasivat svengaavat sävelet. Hän asteli Ainon luokse ja lähti viemään tätä foxin tahdissa ympäri huonetta. Musiikki oli pirskahtelevan iloista ja menevää. Aino tunsi itsensä vallattomaksi ja antoi naurun purkautua huuliltaan. Hän ei muistanut, milloin hänellä oli viimeksi ollut näin hauskaa. Soittimen vaiettua mies vaihtoi jälleen uuden levyn soittimeen, ja sen jälkeen taas uuden levyn. Lopulta, ties kuinka monennen levyn jälkeen, he istahtivat hengästyneinä sohvalle lepuuttamaan jalkojaan. Aino huomasi tilaisuutensa tulleen.

- Sä et muistanut esitellä itseäsi.

- Mä olen Tomppa.

- Hauska tutustua, Aino naurahti ja tunsi itsensä äkkiä ujoksi. – Mä en tiennytkään, että perinteiset paritanssit voisivat olla näin hauskoja.

- Ne ovat valtavan hauskoja. Meidän sukupolvemme ei vain enää juurikaan tanssi niitä, Tomppa huomautti.

- Se on totta, Aino myönsi mietteliäästi. – Sä osaat tanssia epätavallisen hyvin. Harrastatko sä paritansseja?

- Tanssin nuorempana kilpaa, mutta sitten tuli muuta.

- Elämässä tulee aina jotain muuta, joka sotkee selkeät kuviot, Aino huokaisi.

- Muutokset täytyy ottaa mahdollisuuksina.

- Sä olet oikeassa. Vanhan loppu on aina jonkin uuden alku, Aino ilmoitti ja katsoi vieressään istuvaa miestä silmät sädehtien.

    Tomppa nousi seisomaan ja asteli jälleen levysoittimen luokse. Hän laittoi levyn koteloonsa ja peitteli soittimen vaalealla suojakankaalla. Sitten hän kääntyi katsomaan Ainoa.

- Tietävätkö ystäväsi, missä sä olet?

- Ai niin! Aino kauhistui. – On varmaan jo aamu. Mun täytyy lähteä takaisin mökille, ennen kuin ne hälyttävät poliisit mun perään. Onko sulla puhelinta? Mä unohdin omani mökille.

- En omista sellaista, Tomppa ilmoitti.

- Niinkö? Aino hämmästyi. – Kai sulla jonkinlainen yhteydenpitoväline kuitenkin on?

- Mä en tarvitse sellaista, Tomppa naurahti huvittuneena.

- Sä olet jännä tyyppi, mutta hyvällä tavalla.

- Kiitos. Otan tuon kohteliaisuutena.

- Niin se olikin. Mun täytyy nyt mennä. Tavataanko vielä, ennen kuin me lähdetään mökiltä?

- Ehkä.

- Mä tulen käymään täällä viimeistään sunnuntaiaamuna, Aino lupasi.

- Tule vain.

    Aino odotti pienen hetken, mutta koska mies ei osoittanut minkäänlaista elettä läheisemmälle hyvästijätölle, hän meni eteiseen. Sitten hän veti lenkkarit jalkaansa ja avasi ulko-oven. Hän käännähti vielä Tomppaan päin lausuakseen jotakin hyvästiksi, mutta tämä oli luultavasti poistunut jo takaisin salonkiin.

    Aino pisti juoksuksi ja juoksi koko matkan mökille asti. Hän ehti perille viime hetkellä, sillä Suvi ja Pasi olivat juuri menossa autoon.

- Missä ihmeessä sä olet ollut?! Suvi huudahti huolestuneena. – Miksi sä et ottanut puhelinta mukaasi? Me luultiin jo vaikka mitä. Oltiin just lähdössä etsimään sua.

- Se unohtui pöydälle, kun mä vaihdoin vaatteet, Aino selitti pahoillaan ja nolona. – Anteeksi kamalasti. Mun ei ollut tarkoitus olla näin kauan, mutta aika meni vaan niin nopeasti.

- Täällä on aivan liikaa hyttysiä, Pasi huomautti kyllästyneesti ja lukitsi auton ovet. – Mennään sisälle.

- Mä keitän aamukahvit, Suvi ilmoitti helpottuneena. – Saat kertoa, mikä sua oikein viivytti.

    Aino seurasi Pasia ja Suvia mökkiin ja aamupalaksi laajentuneen aamukahvin aikana hän kertoi pariskunnalle kävelleensä pitkän lenkin tapaamansa miehen kanssa. Hän ei kuitenkaan kertonut heille mitään tanssillisesta tuokiostaan pitsihuvilassa. Suvin vaatiessa lisäselvitystä miehen henkilöllisyydestä Aino vetosi väsymykseensä ja lupasi kertoa enemmän myöhäisiksi siirtyneiden yöunien jälkeen. Myös Suvi ja Pasi olivat valvoneet koko yön, joten he kaikki vetäytyivät yksimielisesti nukkumaan syötyään aamupalan.

 

Epätavallinen hiljaisuus herätti Ainon, ja häneltä meni hetki, ennen kuin hän muisti, että hän oli Suvin ja Pasin kanssa mökillä. Juhannusyö palasi hänen mieleensä, ja hän liiteli ajatuksissaan vielä hetken Tompan käsivarsilla. Unelmoiva hymy kirposi väistämättä hänen huulilleen. Mies vaikutti herrasmieheltä, hieman salaperäiseltä, mutta luotettavalta ja mielenkiintoiselta. Hän halusi tutustua tähän paremmin, mutta kieltäytyi ajattelemasta tulevaisuuttaan juhannusta pidemmälle.

    Aino nousi ylös, pukeutui ja meni keittiöön. Suvi istui pöydän ääressä ja selasi tapansa mukaan vanhoja lehtiä. Aino meni hyvän huomenen toivotettuaan kokoamaan itselleen aamupalaa Suvin sivupöydälle nostamista tarpeista.

- Pasi meni onkimaan meille ruokakaloja, Suvi kertoi ja katsahti sitten Ainoa merkitsevästi. – Sä lupasit kertoa, kenen kanssa sä vietit viime yön.

    Aino hämmensi lusikalla kahviaan, haukkasi leivästään ja huuhteli kahvilla suunsa tyhjäksi, ennen kuin päätti tyydyttää Suvin uteliaisuuden.

- Itse asiassa mä en tunne kyseistä miestä muuta kuin etunimeltä.

- Ja se on?

- Tomppa.

- Siinä kaikki? Asuuko se täällä? Minkä alan miehiä? Puhelinnumero? Kai sulla jotain muutakin tietoa siitä kaverista on kuin, että sen nimi on Tomppa.

- Eipä juuri, Aino ilmoitti hieman ärtyneenä Suvin tivaamisesta.

- Se voi olla joku raiskaaja, sarjamurhaaja tai muu rikollinen.

- Sä luet liikaa noita vanhoja lehtiä, Aino huomautti. – Suurin osa ihmisistä on perusluonteeltaan hyviä.

    Aino tiesi, että Suvin mielikuvitus lähtisi tapansa mukaan lentoon. Ennen pitkää tämä kehittäisi jonkin rikoskertomuksen Tompasta, eikä hän ollut aivan väärässä.

- Nimenomaan, perusluonteeltaan, Suvi tähdensi ja katsoi Ainoa tiukasti. – Sitten niiden hyvien ihmisten elämässä menee jokin juttu vinoon ja ne eksyvät sivuraiteelle. Monet sarjamurhaajat ovat miellyttäviä ihmisiä, eikä kukaan usko, että ne pystyisivät niin kauheisiin tekoihin kuin ne sitten pystyvät. Mieti sitä…