Surua puiden puolesta

Kävelin pari päivää sitten tapani mukaan koiramme kanssa samaa aamulenkkiä kuin olen kävellyt jo usean vuoden ajan. Alkuviikon runsaan sateen jälkeen kaikki oli jälleen vihreää ja ilma raikasta hengittää. Havahduin räsähdykseen, minkä jälkeen huomasinkin polun vieressä hakkuutyömaan merkin. En olisi koskaan uskonut, että kaatuvan puun ääni tekisi niin pahaa kuin se nyt teki. Tunsin surua puiden sekä niissä pesivien lintujen ja muiden eliöiden puolesta. Uljaasti taivasta kohti kurkottavat männyt ja kuuset saivat väistyä moton tieltä. Se murskasi alleen myös kaikki pienemmät puut ja taimet, puhumattakaan mustikan ja puolukan varvuista. Olin tarkastellut kesän edetessä polun vieren kasvustoa ja huomannut tyytyväisenä, että loppukesästä marjaämpärin voisi jälleen täyttää lähimetsän marjoilla edellisen, huonon marjavuoden jälkeen. Nyt siitä on kuitenkin turha haaveilla.

    Samana päivänä naapurimme päätti luopua tonttiimme rajautuvasta, vankasta kuusikosta. Moton toimesta kuuset lakosivat kuin tulitikut. Olin jo tottunut vanhoihin, korkeisiin kuusiin ja niissä pesiviin variksiin, jotka juttelivat usein iltaisin keskenään. Nyt ne ovat kodittomia. Ja turvallisten kuusten tilalla on tyhjä taivas. Nyyh. Ehkä totun, ehkä en.

    Juhannus meni jo, mutta Juhannusheila jatkuu. Vuorossa on toinen osa. Aurinkoista heinäkuun alkua!

Vanamo on yksi metsän pienimmistä kukkijoista.

Juhannusheila (2/4)

    Salaman välähdys valaisi ukkospilvien äkillisesti pimentämän metsän. Aino sujahti nopeasti terassille samalla, kun koko tienoo vavahti voimakkaan jyrähdyksen voimasta. Hän puisteli sadeveden hiuksistaan kuin koira ja katsoi vasta sitten, kenen kanssa hän seisoi terassilla. Tummahiuksinen, häntä jonkin verran pidempi mies hymyili hänelle ystävällisesti samalla, kun hän ojensi lämpimän näköistä shaalia Ainoa kohti.

- Ota tämä lämmikkeeksi, ettet vilustu.

- Kiitos, Aino tuumi ja antoi miehen laskea shaalin hänen olkapäilleen. – Kamala ilma.

- Totta. Tällä ilmalla ei ole hyvä olla metsässä.

    Mies istuutui terassipöydän ääreen ja osoitti Ainolle toista tuolia, jolle tämä vaipui tyytyväisenä istumaan. Ympärillä leiskui ja jyrisi, ja mies vaikutti herrasmieheltä, joten tilanne oli olosuhteisiin nähden verraten hyvä. Keskustelu tyrehtyi. Mies katseli vaieten ympärillä riehuvaa rajuilmaa. Jonkin aikaa odoteltuaan Aino päätti tehdä aloitteen.

- Asutko sä täällä?

- En enää.

- Olet siis vain käymässä? Aino tiedusteli, ja mies nyökkäsi vastaukseksi.

    Hiljaisuus laskeutui jälleen terassille. Aino ei halunnut vaikuttaa uteliaalta, vaikka hänen mielessään kihisi useita kysymyksiä. Niinpä hän vaikeni. He istuivat hiljaa ja katsoivat luonnon esittämää näytelmää. Vähitellen salamointi ja jyrinä loittonivat ja lopulta vaimenivat. Sade ropisi terassin kattoon rauhoittavasti. Ainoa alkoi nukuttaa, ja juuri, kun hänen silmänsä olivat painumassa umpeen, mies nousi seisomaan. Liike havahdutti Ainon.

- Taivas alkaa kirkastua, mies ilmoitti ja katsahti Ainoa hymyillen. – Oletko kesävieras? En ole nähnyt sua täällä koskaan aikaisemmin.

- Olen käymässä ystävieni mökillä ensimmäistä kertaa.

- Voisin näyttää sulle paikkoja, mutta nyt taitaa olla hieman liian märkää.

- Se on totta, Aino tuumi ja katsoi harmissaan veden painosta riippuvia oksia ja maata viistäviä ruusupensaita. – Mun on parasta jatkaa matkaa, ennen uutta sadekuuroa.

    Aino otti shaalin harteiltaan ja viikkasi sen tuolin selkämykselle, vaikka hänen mielensä tekikin jäädä vielä hetkeksi. Mies ei kuitenkaan pyytänyt häntä jäämään, joten Aino hymyili kiitokseksi ja juoksi märän pihanurmen poikki takaisin mökille johtavalle polulle.

 

Suvi havahtui Ainon suljettua mökin oven. Hän katsoi hymyillen tämän märkää olemusta.

- Aikamoinen ukkoskuuro. Sauna on kohta lämmin, niin pääset lämmittelemään.

- Mä vaihdan ensin kuivaa ylle, Aino tuumi ja poistui huoneeseen, joka oli osoitettu hänen käyttöönsä juhannusviikonlopuksi.

    Hän mietti, kysyisikö Suvilta pitsihuvilan miehestä. Pasi oli perinyt mökin isovanhemmiltaan, joten Suvi ei välttämättä tuntenut lähialueella aikaisemmin asuneita. Niinpä Aino päätti antaa asian olla ja istuutui Suvia vastapäätä tuvan pöydän ääreen. Tämä selasi vanhoja, kellastuneita lehtiä, joita oli pöydällä melkoinen pino. Niitä oli kuulemma tuvan komerossa usean vuosikymmenen ajalta. Suvin mukaan ensimmäiset olivat 1960-luvun lopulta.

- Mä join jo kahvit sua odotellessani. Keittimessä on vielä, jos maistuu, ja jääkaapissa on valmiita leipiä.

- Mulla onkin jo vähän nälkä, kiitos, Aino tuumi ja noudatti Suvin neuvoa.

    Kun Aino sai syötyä, Suvi siirsi lehdet syrjään ja nousi pöydän äärestä.

- Lähdetään tekemään vastat ja mennään sitten saman tien saunaan. Saunan jälkeen viritellään rantaan nuotio ja paistetaan makkaraa.

    Aino nyökkäsi tyytyväisenä, sillä sauna, uinti ja nuotiolla paistetut makkarat kuuluivat hänen mielestään ehdottomasti juhannukseen. Hän haki saunavarusteet huoneestaan ja seurasi Suvia saunalle.

 

Taivas oli kirkastunut ukkoskuuron jäljiltä. Vain jokunen tumma pilvi näkyi kaukana horisontissa, ja ilma oli raikas. Sitä oli hyvä hengittää. Järvenpinta oli tyyni, eikä olisi voinut uskoa, että jonkin aikaa sitten vaahtopäät olivat ratsastaneet aalloilla.

    Naiset saunoivat, vastoivat ja uivat sydämensä kyllyydestä, minkä jälkeen he nauttivat rantanuotiolla paistamansa makkarat. Lopuksi he istuskelivat saunan terassilla ihailemassa matalalle painuneen auringon värjäämää järvenselkää ja keskustelivat kaikesta maan ja taivaan välillä.

- Vieläkö sä mietit Jarmoa? Suvi kysyi lopulta.

- Mä ihmettelinkin, että etkö sä kysykään, Aino naurahti. – Enpä juuri. Se on ollutta ja mennyttä.

- Tuo on naisen puhetta. Mä olin totta puhuakseni yhdessä vaiheessa jo vähän huolissani.

- Niinkö?

    Heidän keskustelunsa keskeytyi auton oven paukahdukseen. Suvi nousi seisomaan lähteäkseen tarkistamaan, kuka yllätysvieras oli, muttei ehtinyt, kun nopeat askeleet alkoivat lähestyä saunarakennusta.

- Vieläkö sauna on lämmin? Pasin ääni kuului saunan nurkalta.

- Eiköhän se ole. Etkö sä jäänytkään Lennulle yöksi? Suvi ihmetteli.

- En mä viitsinyt. Lennu pokasi kisoista naisen, enkä mä halunnut olla kolmantena pyöränä.

- Mä laitan saunan uuniin pari puuta ja nuotioon tulet, niin saat saunoa ja syödä, Suvi lupasi ja katosi saunaan.

- Toivottavasti mä en häiritse teidän juhannuksen viettoa, Pasi pahoitteli Ainolle.

- Et tietenkään häiritse, Aino vakuutti. – Nukkumaanhan me oltais kohta menty.

- Ei kai nyt vielä. Juhannusyöhän on vasta alussa.

- No, niin. Sä pääset saunaan ihan just, Suvi ilmoitti saunan ovelta. – Kuka on menossa nukkumaan?

- En mä nyt ihan vielä mene, Aino korjasi nopeasti.

- Tykkäätkö sä kyttyrää, jos mä menisin vielä Pasin kanssa saunaan?

- Mene ihmeessä. Mä ajattelin käydä kävelylenkillä. Kerään samalla ne yrtit yöksi tyynyn alle, Aino ilmoitti ja nousi seisomaan. – Sä et vissiin tarvitse.

- En usko. Älä mene kauas, ettet eksy, Suvi varoitti.

- En tietenkään. Menen samaa reittiä kuin päivällä.

- Polun varressa on muuten lähde, josta voit peilailla tulevaa sulhasta, Pasi virnisti ja veti Suvin mukanaan saunan pukuhuoneeseen.

Aino kävi pukemassa päälleen collegehousut ja hupparin ja suuntasi kulkunsa metsäpolulle, jota pitkin oli päivällä kulkenut. Kesäyö oli valoisa, ja mustarastaan huilumainen laulu täytti koivikon. Tunnelma oli taianomainen – olihan juhannusyö. Aino pohti, menisikö pitsihuvilalle asti, eikä voinut vastustaa kiusausta. Ennen pitkää hän oli mutkassa, jonka jälkeen polku kulki huvilan ohi. Olikohan mies siellä? Näkisikö tämä hänen kulkevan huvilan ohi? Luulisiko mies, että hän etsisi tätä? Aino oli juuri aikeissa kääntyä takaisin, kun hän näki miehen kävelevän häntä vastaan. Oli liian myöhäistä palata takaisin, eikä hän todella halunnutkaan.

- Täällä taas? mies naurahti matalasti.

- Lähdin vielä lenkille, kun ilta oli niin kaunis, Aino selitti.

- Minne olet menossa? Voisin kulkea kanssasi jonkin matkaa?

- Kunhan kävelen ja kuuntelen metsän ääniä. Seura kelpaa kyllä.

- Mä voin näyttää sulle paikkoja, jos sulla ei ole kiire, mies lupasi.

- Se olisi mukavaa, Aino tuumi hymyillen.

- Vietätkö juhannusta yksin?

- Olen käymässä ystäväni ja hänen miesystävänsä mökillä. Lähdin lenkille, kun he lähtivät saunaan.

- Juhannusyö metsässä on kokemisen arvoinen, mies sanoi hiljaa.

    He jatkoivat polkua pitkin huvilan ohi lahdenpohjukkaan, mistä heidän matkansa jatkui rantakallioille, jolta oli huikea näköala järven yli. Mies kertoi hyppineensä nuorempana ystäviensä kanssa kallion alatasanteelta veteen, muttei kuitenkaan suositellut Ainoa kokeilemaan samaa. Heidän kulkunsa jatkui vanhaan kuusimetsään, joka muuttui matkan edetessä vähitellen kosteutta höyryäväksi suoksi. He ylittivät sen pitkospuita pitkin ja päätyivät lopulta takaisin pitsihuvilalle vastakkaisesta suunnasta.

    Yö oli edennyt jo aamuyön puolelle eikä Ainolla ollut puhelinta mukanaan. Se oli jäänyt huoneen pöydälle, kun hän oli vaihtanut vaatteet ennen lähtöään. Hän ei kuitenkaan halunnut lähteä takaisin mökille, sillä miehen seurassa oli mukava ja luonteva olla. Ennen kuin hän huomasikaan, hän oli kertonut miehelle erostaan ja sopeutumisvaikeuksistaan uuteen tilanteeseen.

- Elämä on jatkuvaa muutosta, ja pettymykset kuuluvat elämään, mies totesi. – Sä vaikutat kuitenkin sisäisesti vahvalta. Mä luulen, että sä olet jo päässyt pahimman yli.

- Itse asiassa sä olet oikeassa. Mä en ole miettinyt Jarmoa tänä viikonloppuna lainkaan, Aino myönsi ja tunnusti itselleen, että se oli osaksi miehen ansiota. – Vietätkö kesäsi täällä?

- Olen vain käymässä.

- Missä sä asut vakituisesti?

- Haluaisitko, että esittelen sulle huvilan? mies osoitti huvilaa kädellään.

- Mielelläni.

    He astelivat pihan poikki huvilalle. Mies avasi ulko-oven ja päästi Ainon sisälle. Vastaan tulvahti asumattoman talon hieman ummehtunut tuoksu. Aino riisui märät lenkkarinsa ja meni miehen perässä eteisaulaan, josta heidän matkansa jatkui tilavaan olohuoneeseen. Se toi Ainon mieleen entisaikojen salongin kristallikruunuineen ja vanhahtavine huonekaluineen. Hän astui miehen ohi keskemmälle huonetta. Lamput ja huonekalut oli peitetty vaalealla kankaalla. Tällaisessa tilassa pystyisi järjestämään vaikka tanssiaiset. Aino kuvitteli itsensä tanssin pyörteisiin, liitelemään miehen käsivarsilla. Hän ei tiennyt edes tämän nimeä, mutta hän päätti korjata asian saman tien.

- Mä esittelin jo itseni, mutta muistaakseni sä et kertonut, kuka sä olet, Aino naurahti kepeästi ja kääntyi ympäri, mutta mies ei ollut enää hänen takanaan.