Sanontoja ja numeroita :)

Keskustelimme täsmällisemmän puoliskoni kanssa ajan määreistä liittyen menneiden vuosien tapaani tulla sovittuna aikana paikalle ”hieman” viime tipassa ja joskus ”jopa” myöhässä. Opiskeluvuosina käyttöön ottamani akateeminen vartti oli nähtävästi jäänyt päälle. Keskustelumme sai alkunsa ilmaisusta ”kahden maissa”. Täsmällisemmän puoliskoni mielestä se tarkoitti kellonaikaa hieman ennen kahta ja minun mielestäni se taas tarkoitti kellonaikaa noin vartti ennen ja jälkeen kahden. Emme päässeet tästä asiasta yksimielisyyteen, mutta nyt tiedämme, mitä me molemmat sillä tarkoitamme. Seuraavan kerran, kun sovimme tapaavamme jossakin kahden maissa, puoliskoni joutuu odottelemaan minua pahimmillaan vajaa puoli tuntia ;)

Akateeminen vartti oli (Wikipedian mukaan) useissa Euroopan yliopistoissa keskiajalla noudatettu tapa, jonka mukaan luennot alkoivat viisitoista minuuttia yli tasatunnin. Tämä johtui siitä, ettei yksittäisillä ihmisillä ollut tuolloin kelloja, ja kaupunkien tornikellon lyötyä tasatunnit heillä oli vartti aikaa ehtiä luennolle.

Kuluneella viikolla käytin lapsuudessa kuulemaani sanaa – etenkehtanen. Se on murresana, mutta fiksumpi puoliskoni ei tiennyt, mitä se tarkoitti, vaikka olemme samoilta seuduilta kotoisin. Sanaa käytettiin ilmaisemaan, että jokin asia oli jätetty puolitiehen tai tehty huonosti eli vähän sinne päin, siis etenkehtasesti. Itse käytin sanaa kuvaamaan olotilaa – minulla oli etenkehtanen olo eli ei huvittanut tehdä mitään. Vanhat murresanat ovat ihania. Niitä voi käyttää ilmaisemaan sellaisia asioita, joille nykysuomessa ei välttämättä ole lainkaan tai ei ainakaan yhtä kuvaavaa sanaa kuin nämä vanhat murreilmaisut.

Huomaan usein ajattelevani, jos sählään useammin kuin kerran lyhyen ajan sisällä, että ei kahta ilman kolmatta. Joskus se pätee ja joskus taas ei. Mikä tekee kolmesta niin merkityksellisen luvun, että toinen kerta vaatii kolmannen ennen kuin mitta on niin sanotusti täysi? Etsin internetistä selitystä kyseiselle sanonnalle, mutta lyhyt etsimiseni ei tuottanut tulosta. Sanonta löytyi, mutta perustetta tai syntyhistoriaa sille en löytänyt. Suomen kielessä on paljon sanontoja ja tämä on yksi monista, aikojen saatossa käytetyistä. Ehkä se vain on jo niin yleinen, ettei kukaan enää edes mieti, mistä se on saanut alkunsa.

Numero kolme on myös useissa loruissa esiintyvä luku. Kristinuskossa puhutaan kolmiyhteydestä sekä mainitaan kolme käsitettä: usko, toivo ja rakkaus. Nämä käsitteet tosin pätevät jokapäiväiseen elämään uskonnosta riippumatta. Ihmisen täytyy uskoa itseensä (tai ainakin johonkin), toivoa välillä parasta (ja pelätä pahinta) sekä rakastaa paljon. Itse olen lisännyt tähän neljänneksi onnen, jota minulla tosin harvoin on.

Kolmesta päästään neljään ja kolmiapilasta neliapilaan – yleiseen onnen symboliin. Neliapilan symboliikkaa selvittäessäni silmiini osui Liisa Väisäsen selostus facebookissa, jonka mukaan apila oli pyhä merkki kelttiläisille kansoille jo kauan ennen kristinuskon tuloa. Pyhä Patrick antoi käännyttäessään irlantilaisia neliapilalle omien oppiensa mukaisen selityksen, jonka mukaan neljän lehdykän merkitykset ovat: Isä, Poika, Pyhähenki ja Ihminen.

Kesäisin pihanurmikoltamme löytyy vuodesta riippuen joko harvoja tai useita neliapiloita. Talletan ne vihkojeni väliin toivoen, että ne heijastaisivat sieltä edes hiukan onnea. Sivujen välissä kuivuttuaan ne tippuvat joskus epähuomiossa lattialle tai pöydälle. Tämän vuoksi kukaan ei mielellään siirtele vihkojani tai kirjojani, sillä koskaan ei voi olla varma, mitä niiden väliin on kätketty :)

Aurinkoista, vaikkakin viileää, pääsiäisen jälkeistä aikaa :)

Onnea ja rakkautta - löytäjä saa pitää :)