Puutarhaa, teetä ja maailmanpolitiikkaa


Aloitin kuluneena viikonloppuna pihan haravoimisen. Maa oli kuitenkin monin paikoin vielä turhan märkä – routa ei ollut vielä sulanut eikä vesi päässyt pintamaata syvemmälle. No, eipä se minua kauheasti haitannut – kerrankin oli perusteltua lykätä haravointia vappuun ja todennäköisimmin sen jälkeiseen aikaan. Ei ole näet kovinkaan tavatonta, että toteutan syysharavoinnin uutena vuonna (tai keväällä) sekä kevätharavoinnin toukokuun lopulla (tai en lainkaan). Joskus nurmikko on ehtinyt kasvaa niin pitkäksi, ettei haravointia ole enää tarvinnut tehdä – haravan sijaan on täytynyt valita ruohonleikkuri. Kasvatan nykyään pihallamme sammalta, jotta pääsisin loputtomasta ruohonleikkuusta. Projekti on hyvässä vauhdissa :)

Olen seurannut viime aikojen uutisia maailmalta hivenen huolestuneena ja todennut, että mitä hullumpi ihminen on maan johdossa, sitä suuremmat ovat hänen valtaoikeutensa. Pohjois-Korea, Turkki, Venäjä ja Yhdysvallat – maita, joissa joko demokratian toteutuminen on jo menneisyyttä tai kehitys on menossa nopeasti kyseiseen suuntaan. Joukkoon kuuluu myös useita muita, mutta nämä neljä ovat viime aikoina olleet eniten esillä. Euroopan suurten valtioiden vaalit näyttävät lähitulevaisuudessa, onko Eurooppa liittymässä tähän kyseenalaiseen joukkoon. Toivotaan, että demokratia ja ihmisyys voittavat.
Millennium-huumassa useat tahot julistivat uuden vuosituhannen alkua heräävän tietoisuuden ja ihmisyyden vuosituhantena. Kansainvälinen kehitys on kuitenkin osoittamassa, että valta, itsekkyys ja oman edun tavoittelu ovat yhä vallitsevia ismejä maailmassa. Tämä sama toteutuu valitettavan usein myös täällä kotimaassa – ne, joilla on, haluavat lisää ja niiltä, joilla ei ole, otetaan pois loputkin. Nimeämättä ketään erityisesti voidaan kuitenkin katsoa suuryritysten johtajien sekä päättäjien suuntaan. Näin erityisesti silloin, kun peräänkuulutetaan solidaarisuutta ja nostatetaan ”suomi nousuun” -henkeä erilaisilla leikkauksilla… Vai onko niin, että ensin täytyy käydä pohjalla päästäkseen ylös? Ehkä ihmisyys ja demokratia sieltä päättäjien takaraivosta vielä löytyvät. (Toivossa on hyvä elää, sano lapamato ;))

Kevät tuo mukanaan monenlaisia uusia suunnitelmia ja ajatuksia. Olin menneellä viikolla teekurssilla, jolla keskityttiin kylmiin teejuomiin, kuten jääteehen sekä teehen juhlajuomana. Kurssi oli antoisa ja toi esille sen, miten monipuolinen juoma tee on – lämpimänä ja kylmänä. Innostuin niin, että ostin useita erilaisia teelajeja, joita perheenjäseneni ovat saaneet viime päivinä nauttia (joutuneet nauttimaan). Jos tuleva kesä on kuuma, meillä juodaan erilaisia jääteelajeja. Kylmänä sadepäivänä vastaavasti höyryävän kuuma tee lämmittää mukavasti.
Kevään ja tulevan kesän innoittamana olen päättänyt myös laittaa kirjoittamani Pirre-kirjat uudelleen taitettuina koviin kansiin.
Niinpä niin – kohti kesää ja lämpöä erilaisten teelajien kyydittämänä, kovilla kansilla :)

Erilaisia teejuomia arkeen ja juhlaan - kurssin antia :)

Kommentit