Kevättä rinnassa


Kävelin aamulla koiran kanssa pitkin hiekkatietä. Olimme normaalilla aamulenkillä. Linnut liversivät iloisesti – kevään kilpalaulanta oli täydessä käynnissä. Pysähdyin hetkeksi kuuntelemaan tätä hyvin moniäänistä konserttia ja täytyy sanoa, että unohdin hetkeksi kaikki muut asiat keskittyessäni siihen. Se oli kaunista kuultavaa. Olen huono tunnistamaan eri lintujen lauluääniä, mutta tunnistan vuosien kuuntelemisen tuloksena asuinseudultamme reilu kymmenkunta yleisintä laulajaa. Niitä yritin sitten siinä tienposkessa erottaa moniäänisestä laulukuorosta koiran nuuskiessa nautinnollisesti kevätaamun moninaisia tuoksuja.

Tulinpa siinä ajatelleeksi, että loppukesällä metsä hiljenee keväästä. Tuolloin lintujen laulu on kevättä huomattavasti maltillisempaa, mikä on luonnollista, sillä keväisen konsertin tarkoitushan on varmistaa puoliso ja oma reviiri lajitovereiden joukossa. Mietin vielä siinä tienposkessa seisoessani, että miltä tuo kaunis konserttiesitys kuulostaisi, jos lintujen laulun muuttaisi ihmisten puheeksi.
- Tule tänne kaunis naaras! Tää on mun aluetta! Mene pois! Suksi kuuseen – tää koivu on mun! Nokin sulta silmät päästä, jos tuut tänne! Painu h-tiin mun reviiriltä! Mä oon pystyvämpi uros kuin tuo sulkasatoinen rääpäle! Tule tänne, niin tapellaan! Oo mamma mia, mikä pimu!
Nämä saattoivat olla peräti liian kesyjä ehdotuksia lintujen suuhun. Valitsen kuitenkin ehdottomasti mieluummin perinteisen liverryksen kuin ihmisen puheen. Olisi kurjaa aloittaa aamunsa, jos astuessasi ulos ovesta, lintu rääkäisisi pihapuusta:
- Varokaa! Sieltä se ihmisrumilus taas tulee koirankuvatus mukanaan!

Hormonit alkavat kuitenkin hyrrätä lintujen lisäksi myös ihmisillä, jos tiedotusvälineiden keväisestä tarjonnasta voisi päätellä jotain. Erään lehden mukaan seksi auttaa ärtyvän suolen oireyhtymään. Toinen lehti listasi puolestaan 12 hyödyllistä terveysvaikutusta, joista pääsee osalliseksi harrastamalla seksiä miltei päivittäin kuitenkin vähintään kolme kertaa viikossa. Sydän voi paremmin, verenpaine ja stressitaso laskevat, elinikä pitenee ja ihminen saattaa näyttää jopa kymmenen vuotta ikäistään nuoremmalta – joitakin mainitakseni. Näillä ohjeilla kansanterveys kohenee niin, että terveydenhoitoalan työllisyys ja lääketehtaiden kannattavuus laskee sekä kosmetiikkateollisuudessakin koetaan romahdus ainakin niin sanottujen anti age-voiteiden eli ikääntymistä ehkäisevien voiteiden menekissä.

Olisiko mahdollista profiloitua terveeksi ja nuorekkaaksi kansakunnaksi noudattamalla luolaihmisen aikaisia vaistoja? Asioistakaan ei tarvitsisi enää puhua niiden oikeilla nimillä, vaan voisimme iloisesti vihjata puolisollemme tai seurustelukumppanillemme, että ’Olisikohan aika hoitaa ärtynyttä suolta?’ tai ’Ärtynyt suoli alkoi juuri vaivata’.

Näillä eväillä iloisesti kevättä kohti :)

PS. Usko ajanhallintaani on suurempi kuin kykyni siihen – kesäneuleohje antaa yhä odottaa itseään. Päätin tehdä neuleeseen vielä hihat, joten ohje viivästyy mahdollisesti vielä viikolla – olen pahoillani :(


Matti ja Maija, mutta mitä miettii Maija?
Mahtavatkohan he kärsiä ärtyvän suolen oireyhtymästä ;)

Kommentit