Mahlaa ja antiikin aikaa

Istuimme viikonloppuna keittiön pöydän ääressä iltapäiväkahvilla ja näimme ikkunasta, miten naapurin tyttö ohjasti rattailta hevostaan hiekkatietä pitkin. Tästä keskustelumme karkasi raviradoille ja urheilukentille. Pohdimme, miksi näitä edellä mainittuja ratoja kierretään vastapäivään eikä myötäpäivään. Se on niin itsestään selvää, ettei sitä yleensä tule edes kyseenalaistaneeksi. Niinpä aloin selvittämään asiaa ja sain vastauksen – syynä tähän tapaan, kuten niin moneen muuhunkin urheilukisojen käytäntöihin, ovat antiikin olympialaiset.

Antiikin aikaan pitkät matkat juostiin 192 metrin suoralla, jonka molemmissa päissä oli tolpat. Niiden kiertosuunnaksi vakiintui vastapäivään, koska oikea eli uloin jalka oli juoksijoilla yleensä vahvempi kuin vasen ja käännös vahvemmalla jalalla oli helpompaa ja nopeampaa kuin heikommalla.

Samasta syystä rataa kierretään myös ravikilpailuissa vastapäivään. Antiikin aikaan valjakon vahvin hevonen sijoitettiin yleensä oikeaan reunaan, jolloin oikeakätisen ohjastajan oli helpompi ohjastaa valjakkoa. Toinen syy järjestelyyn lienee ollut se, että ulkokehä on sisäkehää pidempi. Tällöin vahvempi, nopeampi ja kestävämpi hevonen juoksi pisimmän matkan. Käytäntö siis vakiinnutti kiertosuunnan. Samaisessa lähteessä (www.tiede.fi) tiedettiin kertoa kuitenkin myös, että Ateenassa vuonna 1906, olympialaisten välikisoissa, ainakin 800 metrin loppukilpailu juostiin myötäpäivään.  Poikkeus siis vahvistaa säännön… Mistähän tämäkin sanonta on peräisin? Ja miten poikkeus voi vahvistaa säännön?

Selvitin myös edellä mainitun sanonnan taustan. Se on muotoutunut latinankielisestä sanonnasta exceptio firmat regulam in cacibus ono exceptis ("poikkeus vahvistaa säännön tapauksissa, joita ei ole merkitty poikkeuksiksi"). Tämä oli suora lainaus Wikipediasta. Arkisiin käyttöyhteyksiin on kehittynyt tästä sanonnasta myös uusi sanonta, jonka mukaan ei ole olemassa sääntöä ilman poikkeusta. Useinhan tämä pitää paikkansa, mutta ei välttämättä aina. Wikipedian mukaan poikkeava käytös kiinnittää myös huomiota säännön olemassaoloon vuorovaikutustilanteessa, jos ja kun esimerkiksi keskustelukumppani työntää kasvonsa liian lähelle toista keskustelijaa. Tällöin muistetaan vuorovaikutuksen kirjoittamaton sääntö puhe-etäisyyttä säätelevästä kohteliaisuusnormista. Ei siis tupata keskustelukumppanin suuhun, vaan kunnioitetaan jokaisen henkilökohtaista sosiaalista reviiriä.

Nämä asiat on nyt selvitetty ja tiedämme taas vähän enemmän kuin eilen :)

Vahvempi puoliskoni harvensi viime viikolla tontiltamme puita, joita hän sitten viikonloppuna katkoi ja halkoi jälkeläistemme kanssa tulevan talven polttopuiksi. Tässä kyseisessä puunkaatopuuhassa hän huomasi, että koivut ovat alkaneet jo juoksuttaa mahlaa. Hän porasi nuoren koivun kylkeen noin sentin vahvuisen reiän, johon laittoi muoviputken toisen pään, ja sijoitti putken toisen pään lasipullon korkkiin tehdyn reiän läpi pulloon.

Toimenpiteen seurauksena tämä nuori koivu tuottaa päivittäin pari litraa mahlaa, jota me nautimme hyvinvoinniksemme - raikasta ja miellyttävän mietoa vettä. Lisäksi se sisältää myös happoja, erityisesti hedelmähappoja, kivennäis- ja hivenaineita, valkuaisaineita sekä entsyymejä - ei kuitenkaan kovin suuria määriä. Puhtaalta paikalta korjattuna mahla on hyvää ja terveellistä nautittavaksi. Se on kuitenkin myös diureetti, minkä huomasin kuluneena viikonloppuna juotuani sitä mukillisen ennen nukkumaanmenoa. Minulle tuttavuus koivun mahlan kanssa oli uusi eikä mitenkään huono sellainen, kunhan muistan olla juomatta sitä unijuomaksi ;)

PS. Kesäneuleeni edistyy - se on helmaa vaille valmis. Uskon saavani ohjeen tänne ensi viikoksi. Sitä kohti aurinkoisissa kevättunnelmissa :)

Valkearunkoinen koivu taustanaan sinivalkea taivas
- perinteiset suomalaisuuden tunnusmerkit.