Kevään ihmemaa :)

Lenkkeilin eilen tyttäreni ja koiramme kanssa onnistuen luovimaan sopivasti sadekuurojen välissä niin, että selviydyimme kotiin kuivina. Aurinko pilkisteli kuitenkin säännöllisesti pilvien raosta paljastaen meille monenlaisia kevääseen herääjiä metsikössä livertävien lintujen lisäksi. Aurinkoisilla paikoilla lehtipuiden silmut olivat jo turvonneet ja lämpötilan nousemisen myötä koivikot alkanevat vihertää hyvinkin nopeasti.

Maan pinnan tasolla oli myös monenlaisia kukkijoita. Reitillemme ei kuitenkaan osunut valko- tai sinivuokkoja, sillä kuljimme karumpia polkuja. Sitä vastoin monenlaiset sammalet, joista lähes kaikki olivat kuivan hiekkakankaan matalia lajeja, värittivät maan pintaa. Parhaimmillaan niiden itiöemät nousivat vajaan kahden sentin korkeuteen eivätkä näin osuneet ensimmäisinä kulkijan silmään. Ilta-auringon painuessa alemmaksi se sai kuitenkin nämä pikkuruiset kukkijat hehkumaan punertavina, minkä seurauksena allekirjoittanut konttaili ja ryömi maassa vatsallaan kuvaten yllättävän kauniita sammalpopulaatioita.

Tytär ja koira tiesivät jo, ettei tältä lenkiltä pääsisi kovinkaan nopeasti kotiin, sillä parhaimmillaan (pahimmillaan) etenin vain metrin pari, ennen kuin maastouduin jälleen kuvaamaan. Tytär ei ollut siitä moksiskaan, sillä juttu luisti riippumatta siitä, olinko rähmälläni maassa vai kävelinkö hänen rinnallaan. Koiramme sen sijaan on lopen kyllästynyt kuvaussessioihini, sillä eteenpäin elävän mieli, uusia hajuja etsimään. Kyllästyneimmillään se istahtaa maahan, kääntää minulle selkänsä eikä ole kuulevinaan, kun kutsun sitä (niin nytkin). Sillä on vahva tahto ja se tietää, mitä tahtoo, eikä se tahdo aina samaa kuin emäntänsä – ei läheskään aina.

Tämä aamu valkeni samankaltaisena kuin useat aikaisemmatkin aamut kuluneen viikon aikana – epävakaisena ja viileänä. Sellaisiahan kevätpäivät lähes poikkeuksetta täällä Pohjolassa ovat. Pilvet liikkuvat taivaalla niin vikkelästi, että ne peittävät auringon juuri, kun se lämmittää niin suloisesti. Mutta ihan yhtä sukkelasti ne väistyvät auringon edestä – ulkoilijan täytyy vain huomioida tämä vaihtelevuus ja varautua pukeutumisessaan yllättäviinkin sadekuuroihin.

Keväät eivät ole muuttuneet viimeksi kuluneina vuosina ja vuosikymmeninä kovinkaan paljon ja, jos ovat, niin lähinnä lämpimämpään suuntaan. Itse en ymmärrä jatkuvaa marinaa säästä. Emme voi vaikuttaa säähän, joten lienee helpointa hyväksyä se sellaisenaan ja, vaikka ulkona sataisi, antaa sisäisen auringon paistaa. Sanotaanhan, ettei ole olemassa huonoa säätä, vaan säähän sopimatonta pukeutumista. Niin totta! Rakastan villasukkia ja kumisaappaita, joten sadesää sopii minulle – mitä isompi lätäkkö polulla, sitä parempi :)

Kevään erilaisia kukkijoita.