Mansikka-aika - se juna meni jo :O

Mansikka-aika tuli ja meni (ainakin täällä Etelä- Suomessa). Se meni kuin pikajuna asemalla odottavan matkustajan ohi pysähtymättä. Minun asemallani se ei pysähtynyt ja oli jo mennyt, kun sulatin pakastimen ja aloin katsella, mistä niitä tänä vuonna ostaisin – marketista, torilta vai viljelijältä. Viljelijä kertoi minun olevan auttamattoman myöhässä – litroittain ostettuna on tai muutaman päivän poutajakson jälkeen saattaa olla mahdollista poimia itse.

Kun selvisi, etten saa niitä enää mistään aikaisempien vuosien tapaan (en ainakaan kohtuulliseen hintaan), päätin pyytää apua äidiltäni. Niinpä äiti sitten soitti minulle tänä aamuna kysyäkseen, että montako laatikollista otan. Kotiseudullani, missä mansikka-aika alkaa olla vasta parhaimmillaan, mansikkaa oli saatavana kohtuuhintaan. Varasin heti useamman laatikollisen, etten jää ilman. Äitihän ne sitten siivoaa ja pakastaa, sillä en ole juuri nyt siellä sitä puuhaa tekemässä. Minun osakseni jää kuljettaa pakastetut mansikkarasiat tänne Etelä-Suomeen, kunhan sinne kesälomallani ehdin. Onneksi äidillä on ylimääräinen pakastin mansikoitani varten ;)

Kuulostaa helpolta – minulle. Saan perkaamattoman laatikon hinnalla siivotut, pilkotut ja pakastetut mansikat. Kätevää, vaikka vähän hävettää. Olenhan jo keski-ikään ehtinyt naisihminen – olettaisi minun jo pystyvän hankkimaan itselleni mansikat. En kuitenkaan pystynyt. Minun täytyy tässä tunnustaa, että minulla on tapana myöhästyä monista paikoista – koulusta, luennoilta, tapaamisista ja muista vastaavista tapahtumista. Aikoinani mentyämme naimisiin varasin Kansallisteatterista liput ’Sotamies Jokisen vihkiloma’ -esitykseen. Kiirehän meillä oli sinnekin. Mieheni juoksi edeltä lunastamaan varatut liput minun lyllertäessä ison mahani kanssa hissun kissun perässä. Tämä tapahtui kaksi viikkoa ennen esikoisemme syntymää. Naimisiin kuitenkin ehdimme ennen kuin esikoinen syntyi ;)

Olen kyllä parantanut tapojani iän karttuessa – jonkin verran. Joissakin asioissa olen kuitenkin antanut periksi. En esimerkiksi pese ikkunoita kuin kerran vuodessa ja silloinkin vasta heinäkuussa (siitepölyajan jälkeen). Mansikat ostan usein viime tipassa (, mikä tuli jälleen todistettua). Mustikat poimin vasta parhaan sesongin jälkeen – jos niitä on vielä jäljellä tai jos ehdin. Talvivaatteet laitan varastoon vasta juhannuksen jälkeen (tänä vuonna sitäkin myöhemmin) ja palautan ne sieltä vasta, kun kesävaatteissa ei enää tarkene. Esimerkkejä on runsaasti ja läheisiltäni kysyttäessä vielä enemmän ;)

Palaan vielä tuohon äiti-asiaan. Lapseni ovat huomanneet (yllätys, yllätys), että äiti on hyödyllinen. Voisitko pestä nää housut? Tarviin ne huomenna. Paistatko mulle pitsan? Mä en ehdi, kun mun pitää mennä suihkuun. Teetkö smoothia? Lainaatko rahaa? Ostatko hiuslakkaa? Se on loppu. Laitatko rahaa mun tilille? Meen leffaan eikä mun tili oo vielä tullu. Tankkaatko auton tai laitatko mun tilille rahaa, niin mä tankkaan? Nämä kysymykset tosin harvenevat jälkikasvun iän karttuessa ja muuttavat muotoaan.  Autan heitä mielelläni, mutta yritän kasvattaa samalla huolehtimaan itsestään ja tavaroistaan sekä asioistaan (erityisesti raha-asioista). Usein vastauksena on ”joo joo” tai ”Mitä sä vingut?” tai pelkästään ” Mo!” ja oven kolahdus perässä.

Minä jatkan sitkeästi kasvatuspuheitani, mutta sen verran olen vuosien mittaan oppinut, ettei liian pitkiä puheita kannata pitää – viesti kannattaa tiivistää pariin lauseeseen (mielellään mahdollisimman lyhyisiin). Äänensävyn tulee olla rauhallinen, sillä helposti tulee kommentti ”Rauhotu” tai ”Ota ihan rauhallisesti”, ja suuttua ei kannata missään tapauksessa, sillä silloin olet menettänyt pelin.

Antoisaa marja-aikaa ja rentouttavaa lomaa sekä heinäkuuta :)

PS. Lomailen heinäkuun – palataan asiaan jälleen elokuussa tai kuten äitini sanoo ”Palataan astioille” :)

Heinäkuussa pilvet usein vain ilmestyvä siniselle taivaalle tuoden
mukanaan ah, niin ihanat kuurosateet.